MDI selvitti Ylä-Savon Veturin ohjelmakauden 2014–2020 vaikuttavuutta – Yhdistävänä tekijänä aikaansaatujen vaikutusten monipuolisuus Uutiset 16.6.2022 MDI toteutti kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturi ry:n toimeksiannosta vaikuttavuustutkimuksen, jossa selvitettiin ohjelmakauden 2014–2020 aikana päätöksen saaneiden hankkeiden tuloksia, vaikutuksia ja vaikuttavuutta ja niiden merkitystä alueen elinvoimaan. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin tuloksekkaaseen toteutukseen vaikuttavia tekijöitä ja mekanismeja sekä hankkeiden merkitystä hakijoiden oman toiminnan kannalta. Lue lisää MDI selvitti Ylä-Savon Veturin ohjelmakauden 2014–2020 vaikuttavuutta – Yhdistävänä tekijänä aikaansaatujen vaikutusten monipuolisuus
Valtiolle välineitä kirittämiseen ja kunnille tietopakettia kiritysvälineistä ilmasto- ja kiertotaloustoimiin Uutiset 13.6.2022 Kansalliset tavoitteet ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kiertotalouden vauhdittamisessa vaativat toimivien ratkaisujen vahvistamista ja uusia ratkaisuja myös kunnissa. Kansallisen kaupunkistrategian liikkeelle laittamana on esiselvitetty mahdollisten ilmasto- ja kiertotaloustyön kiritysvälineitä. Julkaisusta kunnat löytävät tietoa, millaisia välineitä on jo olemassa, ja valtio saa siitä aihioita kirittämisvälineisiin. Lue lisää Valtiolle välineitä kirittämiseen ja kunnille tietopakettia kiritysvälineistä ilmasto- ja kiertotaloustoimiin
Blogi: Yliopistokaupunkien muuttovoitot opiskelijoista ovat kasvaneet koronakriisin aikana Blogi 10.6.2022 Timo Aro Koronakriisin aikana on käyty paljon keskustelua muuttoliikkeen suunnista ja käänteistä. Vastoin ennakko-oletuksia poikkeusolot eivät ole hidastaneet muuttamista, vaan korona-aikana on muutettu enemmän kuin ennen pandemiaa. Lue lisää Blogi: Yliopistokaupunkien muuttovoitot opiskelijoista ovat kasvaneet koronakriisin aikana
Helsingin seudun visio 2050 ja tiekartta on nyt julkaistu – MDI tukemassa työtä Uutiset 7.6.2022 Helsingin seudun on oltava tulevina vuosikymmeninä Itämeren kilpailukykyisin ja houkuttelevin metropolialue. Tähän visioon siivittää 7.6. julkaistu Helsingin seudun kauppakamarin tulevaisuusvisio 2050. MDI oli mukana tukemassa vision valmistelua. Lue lisää Helsingin seudun visio 2050 ja tiekartta on nyt julkaistu – MDI tukemassa työtä
Blogi: Korona jätti jälkensä – Kaupunkien kuntavaikuttajat kokevat hyvinvointierojen kasvaneen kunnissaan Blogi 3.6.2022 Anna Vainio Satu Tolonen Koronapandemia rajoitustoimineen on lisännyt taloudellista, terveydellistä ja sosiaalista eriarvoisuutta väestöryhmien välillä. Vaikutukset ovat osuneet vahvimmin niihin ihmisryhmiin, jotka ovat jo… Lue lisää Blogi: Korona jätti jälkensä – Kaupunkien kuntavaikuttajat kokevat hyvinvointierojen kasvaneen kunnissaan
Blogi: Koronanjälkeisen maailman ja tietotyön selviämisstrategioista maaseuduilla Blogi 1.6.2022 Kaisa Lähteenmäki-Smith Kirsi Siltanen Meillä MDI:llä oli eräänä toukokuun loppupuolen aamuna ilo saada aamukahvivieraaksi saksalainen sosiologian professori ja tutkija Katja Möhring. Katja on tutkimusryhmineen… Lue lisää Blogi: Koronanjälkeisen maailman ja tietotyön selviämisstrategioista maaseuduilla
MDI toteutti selvityksen liikkuvuusavustuksista Uutiset 27.5.2022 Sosiaali- ja terveysministeriölle toteutetussa selvityksessä tarkasteltiin liikkuvuusavustusten käyttöä, vaikuttavuutta ja kehittämistarpeita sekä tuotettiin tietoa kyseisestä avustusmuodosta. Liikkuvuusavustus on tuki liikkumiseen… Lue lisää MDI toteutti selvityksen liikkuvuusavustuksista
Jakso 7: Japanin kotiseutulahjoitusmalli osana kuntien elinvoiman vahvistamista 25.5.2022 00:52:39 Kehittävä ote -podcast on MDI:n podcast, joka ravistelee kuuntelijaa pohtimaan, antaa näkemystä ja tuo oivalluksia kehittää yhteisöä, alueita ja itseään asiantuntijana. Kiritämme kuntakenttää kehittymään ja julkishallintoa uudistumaan – tutkittuun tietoon perustuen. Kehittävä ote -podcast tarjoaa ketterää, riippumatonta ja reipasta puhetta ajankohtaisista aiheista ja ilmiöistä – meiltä, alueilta ja maailmalta. Lue lisää Jakso 7: Japanin kotiseutulahjoitusmalli osana kuntien elinvoiman vahvistamista
Väitös: Kaupungistumiselta puuttuu visio Uutiset 23.5.2022 MDI:n kaupunkikehittämisen ja -politiikan asiantuntija FM Ilppo Soininvaara on tutkinut väitöstyössään kaupungistumisen politiikkaa Suomessa. Väitöskirja valaisee kaupungistumisen kehityskaaria, siihen liittyvää poliittista keskustelua ja erilaisia strategisia intressejä. Soininvaara väittelee keskiviikkona 25.5.2022 kello 12 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”The politics of urbanization – From a global imperative to national struggles”. Lue lisää Väitös: Kaupungistumiselta puuttuu visio