Innovatiivisen ympäristön kehittämisen perustana on aina oltava alueen erityispiirteiden tunnistaminen

Mistä on innovatiiviset kaupungit ja kaupunkiympäristöt tehty? Ne on tehty yrityksistä, korkeakouluista, ammattikouluista, peruskouluista, osaavasta työvoimasta, viihtyisästä elin- ja asuinympäristöstä, kehitysmyönteisestä julkisesta hallinnosta, innovaatiorahoituksesta ja viime kädessä siitä, että eri elementeistä saadaan kasattua saumaton vuorovaikutteinen kokonaisuus.

Innovatiivisten ympäristöjen kehittämisessä ei ole tarjolla pikavoittoja. Kysymys ei myöskään ole pikajuoksusta vaan pikemminkin maratonista. Piilaaksonkin muodostuminen alkoi jo vuosikymmeniä ennen kuin siitä tuli Piilaakso. Inspiraatiotakin tärkeämpi asia on perspiraatio.

Suuruuden ekonomia toimii, mutta sen edessä ei pidä lamaantua. Sen kyseenalaistaminen ja uhmaaminen tulee nostaa alueellisen uudistustyön motivaattoriksi ja voiman lähteeksi.

Ei edes Piilaaksossa keksitty viisasten kiveä eikä varsinkaan kaikkialle soveltuvaa menestysreseptiä innovatiiviselle toimintaympäristölle. Tämä tarkoittaa, että uudistustyön perustana on aina oltava alueen erityispiirteiden ja vahvuuksien tunnistaminen ja ytimenä näiden edelleen kehittäminen ja hyödyntäminen.

Yhdenkään alueellisen innovaatiojärjestelmän toimijan roolia ei ole syytä vähätellä uudistavan toiminnan edistämisessä. Yritysten roolia on kuitenkin syytä korostaa.

Vain hyvin harvoin, jos koskaan, uusien tuotteiden, tuotantoprosessien ja palvelujen kehittäminen on rakettitiedettä. Pääosin se on olemassa olevien tuotteiden, prosessien ja palvelujen laatu- ja hintakilpailukyvyn parantamista nykyisissä yrityksissä. 

Olisi onni alueelle, että sillä olisi monipuolinen yritysrakenne ja kirsikkana kakun päällä muutama veturiyritys. Sekin kuitenkin riittää, että alueilta löytyy edelläkävijöitä esikuviksi muille. Niitä voi löytyä perinteisten alojen suurempien yritysten ulkopuoleltakin.

Se, mitä koko Suomi kaipaa ja mistä se haaveilee, on kansainväliseen kasvuun tähtäävien ja kykenevien innovatiivisten uusien yritysten syntyminen. Erityisen toivottuja ovat yksisarviset. Ne ovat paitsi taruolentoja myös yrityksiä, jotka ovat saavuttaneet (tai voivat saavuttaa) miljardin dollarin markkina-arvon alle kymmenessä vuodessa. Suomessa on toistaiseksi nähty ainakin yksi yksisarvinen. Tämä on Supercell, jonka omistus on jo ehtinyt siirtyä ulkomaisiin käsiin.

Lisää tukea yritysten innovaatiotoiminnalle

Etelä-Savo on pieni pelaaja tutkimus- ja kehittämistoiminnan (t&k) pelikentillä sekä absoluuttisesti että suhteellisesti. Etelä-Savossa panostettiin vuonna 2021 t&k:hon 41,8 milj. euroa, mikä oli 0,6 prosenttia Suomen t&k-menoista.

Rakenteellisesti suurin ero Etelä-Savon ja koko Suomen välillä on yrityssektorin pienuus ja korkeakoulusektorin suhteellinen suuruus Etelä-Savossa.

Edellä mainituista luvuista ei pidä vielä ruveta vetämään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Rakenteelliset erot t&k-panostuksissa heijastavat pääasiassa eroja elinkeinorakenteessa.

Olennaista yritysten näkökulmasta on se, että eteläsavolaiset yritykset eivät jää t&k-panostuksissa jälkeen koti- ja ulkomaisista verrokeistaan ja kilpailijoistaan. Tämä jää arvailujen ja arvioiden varaan. Yrityskohtainen tieto näistä asioista on vain yrityksillä itsellään ja osasta yrityksistä Tilastokeskuksella, joka ei ymmärrettävistä syistä anna näitä tietoja ulkopuolisille.

Yksi kuluneen hallituskauden onnistumisista oli tutkimuksen ja kehityksen rahoituslaki, joka annettiin parlamentaarisen työryhmän esityksen pohjalta. Tutkimus- ja kehitysmenot on tarkoitus nostaa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Laki kasvattaa valtion tukea yritysten innovaatiotoiminnalle. Panostuksilla on tarkoitus myös vauhdittaa kestävyysmurrosta.

Yritykset tarvitsevat ja ansaitsevat valtiolta ja muulta julkiselta sektorilta taloudellista tukea tuotteidensa, prosessiensa ja palvelujensa uudistamiseen ja uusien innovaatioiden kehittämiseen. Tuki mahdollistaa yritysten innovaatiopanosten kasvattamisen ja myös innovaatiotoiminnan tavoite- ja samalla riskitason nostamisen pienistä parannuksista aitoihin uusiin innovaatioihin.

Ei pidä unohtaa, että tietävät ja osaavat työntekijät, ne arjen innovaattorit, ovat menestyksellisen innovaatiotoiminnan perusta. Puutteet osaavan työvoiman saatavuudessa saattavat joillakin aloilla ja alueilla olla jopa suurempi haaste kuin innovaatioiden tekemiseen tarvittavan julkisen rahoituksen puute. Näissä asioissa on edettävä sulassa sovussa rinta rinnan.

Tarmo Lemola on pitkän linjan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopolitiikan asiantuntija ja vaikuttaja ja valtiotieteen maisteri. Vuonna 2014 hänet promovoitiin Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi ansioistaan teknologian ja innovaatioiden tutkimuksen edistäjänä.

Hänen monipuoliseen viime vuosien julkaisuhistoriaansa lukeutuu mm. suomalaisen tki-politiikan historiikki vuodelta 2020 ”Kohti uutta tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa – Suomen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehityskaari 1960-luvulta 2020-luvulle” ja Yhteiskuntapolitikkaa-lehdessä 2021 julkaistu ”Transformatiivinen innovaatiopolitiikka : Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan uusi paradigma” sekä Teollisuuden Palkansaajat ry:n julkaisema ja yhdessä Antti Alajan kanssa kirjoitettu ”Minne menet tutkimus- ja innovaatiopolitiikka”.

MDI on Etelä-Savon tukena TKI-tiekartan rakentamisessa.

Lue myös:
Maakuntien tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta nousukäyrälle – Etelä-Savon uudistumisen uusi pelitaktiikka

Kiinnostaako MDI:n osaaminen TKI-työssä? Ota yhteyttä Valtteri Laasoseen tai Kaisa Lähteenmäki-Smithiin. Yhteystiedot alla!