Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kulttuurisuunnitelmassa korostuvat lapset ja nuoret, tilakysymykset sekä kulttuurinen elinvoima – MDI tukemassa Jyväskylän kulttuurisuunnitelman laadintaa Kulttuurisuunnitelmassa korostuvat lapset ja nuoret, tilakysymykset sekä kulttuurinen elinvoima – MDI tukemassa Jyväskylän kulttuurisuunnitelman laadintaa 10.5.2022 MDI tuki Jyväskylän kaupunkia kulttuurisuunnitelman laadinnassa. Työssä laadittu kulttuurisuunnitelma toimii Jyväskylän kaupunkistrategian vankkana sisaruksena. Jyväskylän kulttuurisuunnitelman laadinnan tueksi järjestettiin useita yhteisiä työskentelysessioita. Työssä toteutettiin strategisia tavoitteita kiteyttäviä työpajoja sekä järjestettiin kunnanvaltuutetuille ja vapaalle kentälle suunnattuja työpajatyöskentelyä sisältäviä vierailuja paikallisiin kulttuuritiloihin. Lisäksi kulttuurisuunnitelman työryhmän kanssa tutustuttiin vaikutusmallin laadinnan periaatteisiin ja pohdittiin tältä pohjalta toivottujen vaikutusten edellyttämiä toimenpiteitä. Suunnitelma on kokonaisuudessaan laadittu tiiviissä vuoropuhelussa kaupunkistrategian laadinnan kanssa. Suunnitelman laadinnan tueksi toteutettiin myös kuntalaiskysely, jonka vastaukset ohjasivat suunnitelman muotoilua sekä strategisten kärkien sisältöjä. Kulttuurisuunnitelmatyölle oli myös nimettynä ohjausryhmä, johon kuuluivat kulttuuriyksiköiden johtajien lisäksi edustus kulttuuri- ja liikuntalautakunnasta sekä taiteen vapaalta kentältä. Hankkeessa päivitetyssä Jyväskylän kulttuurisuunnitelmassa vuosille 2022—2025 tiivistyy osana työprosessia muodostetut kolme painopistealuetta: lapset ja nuoret, tilakysymykset sekä kulttuurinen elinvoima. Jyväskylän tavoitteena on näillä teemoilla kehittää Jyväskylän kulttuurielämää ja kaupunkia lähivuosina. Nämä kolme temaattista kokonaisuutta sisältävät yhteisiä toimenpiteitä suunnitelmakaudelle. Kulttuurisuunnitelman kolme tavoitetta löytyvät myös kaupunkistrategiasta. MDI vastasi kulttuurisuunnitelman taitosta. Materiaalit Jyväskylän kulttuurisuunnitelma kaupunkikehittäminen kulttuurisuunnitelma Kysy lisää Kirsi Siltanen Asiantuntija HM 040 667 4678 kirsi.siltanen@mdi.fi Profiili: twitter Samuli Manu Asiantuntija YTM 050 356 3980 samuli.manu@mdi.fi Profiili: twitter Linkedin Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Kulttuuri koko kaupungin yhteiseksi asiaksi – MDI tukemassa Porvoon kulttuuriohjelman laadintaa Uutiset 8.2.2022 MDI oli mukana tukemassa Porvoon kulttuuriohjelman laadintaa yhdessä MDI:n kumppanin Krista Petäjäjärven kanssa. Projektin tarkoituksena oli muodostaa yhteinen visio ja… Lue lisää Kulttuuri koko kaupungin yhteiseksi asiaksi – MDI tukemassa Porvoon kulttuuriohjelman laadintaa
MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin Uutiset 22.9.2023 Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa. Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin
Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä Uutiset 12.9.2023 MDI tukee Pietarsaaren kaupunkia strategian laatimisessa, joka suuntaa katseen vuoteen 2030. Osana työtä toteutetaan myös kaksikielisyysohjelma, joka kytkeytyy osaksi strategiaa. Kaksikieliselle kaupungille MDI toteuttaa työn ruotsiksi ja suomeksi. Lue lisää Uusi strategia ja kaksikielisyysohjelma tukemaan Pietarsaaren kehitystä
MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan Uutiset 6.9.2023 Osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät haasteet ovat läsnä käytännössä kaikkialla Suomessa. Jokaiselta alueelta ja jokaisesta kunnasta löytyy toimialoja tai ammatteja, joissa… Lue lisää MDI kehittämään toimintamallia positiivisen äkillisen rakennemuutoksen osaajapulaan