Syntyneiden määrä elpyi hieman viime vuonna Blogi 20.5.2026 Rasmus Aro Tilastokeskus julkaisi tällä viikolla merkittävän osan vuoden 2025 väestötiedoista. Väestotietoihin perehtynyt asiantuntijamme Rasmus Aro tutustui uusiin tietoihin ja kiinnitti huomiota kiinnostavaan seikkaan: syntyneiden määrä kasvoi aiempaan vuoteen verrattuna 2000 henkilöllä. Kasvua tapahtui etenkin yli 30-vuotiaiden naisten hedelmällisyysluvuissa. Vaikka syntyvyyden elpymistä ei ole syytä vielä juhlia, tuo tämä tieto pienen toivon pilkahduksen. Lue lisää Syntyneiden määrä elpyi hieman viime vuonna
Blogi: Isyys ei ole itsestäänselvyys Blogi 8.11.2023 Kirsi Siltanen Laura Väliniemi Rasmus Aro Ketkä miehistä haluavat isiksi ja ketkä saavuttavat isyyden? Ketkä miehistä jäävät lapsettomiksi omasta tahdostaan ja ketkä tahtomattaan? Nämä ovat paitsi inhimillisiä, myös syvästi yhteiskunnallisia kysymyksiä. Isyyden muutokset kertovat meille jotain oleellista niistä edellytyksistä, joita yhteiskuntana isyydelle annamme. Yksilöllisen kysymyksen sijaan kyse on suurelta osin rakenteellisista ja kulttuurisista ilmiöistä, joilla on myös alueellinen ulottuvuutensa. Lue lisää Blogi: Isyys ei ole itsestäänselvyys
Syntyvyyden kehitys määrittelee Suomen väestönkehityksen suunnan Tiedotteet 13.9.2023 MDI:n vuoden 2023 väestöennusteessa tarkastellaan, miltä Suomi näyttää tulevina vuosikymmeninä. Erityisen tarkastelun kohteena on laskeva syntyvyys ja sen seuraukset esimerkiksi peruskoululaisten määrään tulevaisuudessa. Lisää keskustelua tarvitaan siitä, miten syntyvyyden laskuun ja sen vaikutuksiin tulisi varautua ja reagoida. Lue lisää Syntyvyyden kehitys määrittelee Suomen väestönkehityksen suunnan
Blogi: Mitä tapahtui syntyvyydelle 2010-luvulla? Blogi 7.9.2023 Rasmus Aro Sodat, pandemiat, nälkävuodet ja suuret ikäluokat ovat aiheuttaneet muutoksia Suomen syntyvyydessä läpi historian. Mullistusten ajankohdat ovat osoitettavissa tilastojen pohjalta laadituissa kuvaajissa. Kuitenkin 2010-luvulta alkaen on tapahtunut jotain, mille ei ole annettavissa yksiselitteistä syytä. Syntyvyys on romahtanut ja yhtä vähän lapsia syntyi Suomessa viimeksi vuonna 1833. Lue lisää Blogi: Mitä tapahtui syntyvyydelle 2010-luvulla?
Demography Never Sleeps! Blogi 8.12.2022 Timo Aro Timo Widbom Neil Youngin laulu ’Rust Never Sleeps’ ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan väestö- ja ikärakenteen muutoksista. Mutta totta vieköön, upean sanataiturin viestiä mukaillen demografia ei koskaan nuku! Suomi on hyvä esimerkki maasta, jossa on yhden sukupolven aikana tapahtunut suuri demografinen käänne. Lue lisää Demography Never Sleeps!