Blogi: Tiedämmekö mitä olemme tekemässä?

Joululoma on jo etäiseltä tuntuva muisto, mutta itselläni on jäänyt takaraivoon muhimaan joululoman lukututtavuus Jussi Valtosen Finlandiavoittaja ”He eivät tiedä mitä tekevät”. Hyvä kirja sai pohtimaan yhteiskunnan isoja muutoksia ja ravisteli mielessäni systeemimme toimivuutta. Tiedämmekö tällä hetkellä aluekehittämisessä, mitä olemme tekemässä?

Meneillään on valtavia systeemisiä muutoksia, jotka muovaavat ympäristöämme. Sitra ja Tekes tuovat esille vähän väliä uusia käsitteitä isoista ilmiöistä yrittäen kehystää ajatteluamme ja avata mahdollisuuksia näiden suurten ilmiöiden ymmärtämiseksi ja yhteiskuntamme toimintojen suuntaamiseksi tukemaan muutosta. Resurssiviisaus, kiertotalous, älykäs kaupunki ja älykäs liikenne vain esimerkkejä mainitakseni ovat ilmiöitä, jotka koskettavat isoa määrää eri alojen yrityksiä, julkisen puolen toimijoita ja sektoreita ja viime kädessä myös meidän jokaisen päivittäistä ympäristöä. Ilmiöillä pyritään hahmottamaan (tavoiteltua) kehitystä, tulevaisuutta ja pukemaan se käsiteltävään muotoon.

Nyt piteneviin kevätpäiviin mahtuu isoja asioita. Kova koetus koko Suomen tasolla on vaalit ja hallituksen muodostaminen. Tulevat kehittämisen isot linjat, valinnat, rakenteet ja välineet ovat muotoutumassa. Mikko Kosonen ja Yvez Doz ovat nostaneetkin vaalien kynnyksellä vanhat toimintamallit uudelleen arvioitavaksi viime syksynä julkaisemassaan raportissa ”Governments for the Future: Building the Strategic and Agile State”. He esittävät, että hallitusohjelmasta pitäisi tehdä yksittäisistä toimenpiteistä koostuvan 100-sivuisen silpun sijaan yhteinen strateginen agenda, jossa olisi 3-5 tärkeintä poikkiyhteiskunnallista prioriteettia jotta saataisiin pysyvyyttä sekä ymmärtävää, laajaa näkökulmaa tärkeisiin asioihin ja uudistuksiin.

Kokonaan toinen asia vielä on, miten monimutkaiset järjestelmätason ja isoilta tuntuvat muutokset tehdään ja muutetaan teoiksi – miten tuetaan näitä systeemisiä muutoskulkuja, joissa vaaditaan yhä monisyisempää ja monitoimijaisempaa ratkaisumallia? Taipuvatko resurssit, osaaminen ja toimintamallit tähän? Kulkeeko julkinen sektori sektoreineen ja tekijöineen edelleen laput silmillä kuin ravihevoset keskittymällä vain omaan suoritukseen?

Resurssiteorian perusteella tulee ensinnäkin tuntea ja tiedostaa resurssiperusta, mutta ennen kaikkea on tärkeää kyetä hyödyntämään näitä resursseja tehokkaasti. Kyse on alueiden ja organisaatioiden kyvystä organisoida, hallita ja koordinoida resurssejaan ja muodostaa niistä kokonaisuuksia eli oma menestyksen dna. Muuttuvassa toimintaympäristössä vieläkin olennaisempaa on puhua dynaamisesta kyvykkyydestä eli alueiden ja organisaatioiden kyvystä luoda, laajentaa tai muokata ydinkyvykkyyksiään uuden luomisessa.

Nyt on hyvä aika kirkastaa hämärtyneet aluekehittämisen ja innovaatiopolitiikan isot linjat ja poikkihallinnolliset prioriteetit. Sillä aikaa kun kansallinen iso kuva on vielä muotoutumatta, innovaatiopolitiikan toteutuksessa erityisesti INKA-ohjelman toteutukseen kohdistuu kovia odotuksia, miten isot ilmiöt ja systeemiset muutokset käännetään liiketoiminnaksi ja rakennetaan maailmanluokan innovaatiokeskittymiä.

Nyt jos koskaan talouden sakatessa ja rakenteiden seisoessa on tarve dynaamiselle kyvykkyydelle ja omaehtoiselle kehittämiselle. Alueilla on oltava isoissa ilmiöissä kiinni, tunnistettava resurssit ja saatava resursseista enemmän irti ja luotava uusilla, ennakkoluulottomilla resurssiyhdistelmillä polkua tulevaisuuden kasvulle. Systeemiset muutokset haastavat yksilöt, organisaatiot ja verkostot tekemään päivittäin asioita toisin totutusta mallista, hakemaan uusia resurssikombinaatioita ja luomaan uusia toimintatapoja ja rutiineja, joilla rakennetaan yhdessä isoja muutoksia. Ymmärrämmehän innostua isosti – yhdessä!

Syvennyn tähän aihepiiriin tulevan vuoden mittaisella tutkijan pätkällä Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa aikomuksena aloittaa myös väitöskirjatyö ja jatko-opinnot.

Toivotan siis tarmoa ja intoa muutoksiin!

Valtteri