Etusivu Tommi Ranta Tommi Ranta Toimitusjohtaja KTT 040 588 2839 tommi.ranta@mdi.fi Strategia- ja tulevaisuustyö Verkostomainen kehittäminen Elinkeino- ja elinvoimatyö Uudistuvat alueet Twitter Linkedin Olen MDI:n toimitusjohtaja. Minulla on kauppatieteiden tohtorin tutkinto Vaasan yliopistosta pääaineena johtaminen ja organisaatiot. Verkostot, innovaatiotoiminta ja strategiatyö eri muodoissaan ovat omimpia osaamisalueitani. Tykkään numeroista, itseni haastamisesta ja tiimin onnistumisista. Puhelinsoitto, ajan voitto Tutustu viimeisimpiin kirjoituksiini Miltä Suomi näyttää tänään? – Kuntien strategiatyön ilot ja surut Blogi 14.9.2022 Nanna Nieminen Tommi Ranta Kunnat ovat kiehtovia otuksia – itsehallinnollisia ja identiteetiltään ainutlaatuisia, historialtaan, sijainniltaan ja maantieteellisiltä olosuhteiltaan erilaisia. Myös koko ja kehityskuva vaihtelevat – osa kasvaa, osa kuihtuu. Kolmensadanyhdeksän kunnan joukko on eittämättä monipuolinen, eikä kahta samanlaista kuntaa ole. Silti kaikkia kuntia koskee sama lainsäädäntö ja siten samat velvoitteet. Kunnilla on kuitenkin erilaiset edellytykset suoriutua lakisääteisistä velvollisuuksistaan. Tämä on keskeisenä pontimena myös massiiviselle sote-uudistukselle, jonka myötä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut siirtyvät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Kuntien erilaisuus, erilaiset kehityskuvat ja edellytykset sekä sote-uudistus ovat vahvasti läsnä myös kuntienstrategiatöissä, joissa meillä on ollut ilo olla mukana tälläkin valtuustokaudella ympäri Suomea. Lue lisää Miltä Suomi näyttää tänään? – Kuntien strategiatyön ilot ja surut Blogi: Kuntastrategia – miten onnistua sen laadinnassa? Blogi 11.8.2021 Iina Tunkkari Tommi Ranta Elokuun alussa uudet kunnanvaltuutetut ovat aloittaneet työskentelynsä ympäri Suomen. Uuden valtuustokauden alkaessa käynnistyy lähes kaikissa kunnissa myös kunnan strategian päivittäminen…. Lue lisää Blogi: Kuntastrategia – miten onnistua sen laadinnassa? Blogi: Kestävän kasvun syyskylvö Blogi 11.11.2020 Tommi Ranta EU rakensi kesällä 750 miljardin euron elpymispaketin koronakriisin aiheuttaman talousalhon oikaisemiseen. Samalla päätettiin EU:n tulevien vuosien (2021–2027) rahoituskehyksestä. Elpymisvälineestä Suomi… Lue lisää Blogi: Kestävän kasvun syyskylvö Referenssini Näytä Kaikki Aluekehitys Arviointi Digitalisaatio Elinkeinot Elinvoima EU-rahastot Hallinto Hyvinvointi Ikääntyneet Ilmasto Jatkuva oppiminen Järjestö Kasvu Kaupungit Kehitysyhteistyö Kiertotalous Kokeilu Koulutus Kulttuuri Kunnat Leader Liiketoiminta Maa- ja metsätalous Maahanmuutto Maakunnat Maaseutu MAL Matkailu Meri- ja kalatalous Nuoret Ohjelma Osaaminen Osallisuus Palvelumuotoilu Palveluverkko Pelastustoimiala Rakentaminen Saaristo Sosiaali- ja terveysala Strategia Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Tiedolla johtaminen Tietopalvelu Tietotyö TKI Tulevaisuustyö Työllisyys Vaikuttavuus Verkostot Viestintä Väestörakenne ja väestönkehitys Yhteiskunta Ympäristö Yritykset Älykäs erikoistuminen Sulkavan strategian ja valtuustokauden väliarviointi Arviointi Kunnat Strategia Toteutusaika: 17.4. –5.5.2023 Tutustu referenssiin Sulkavan strategian ja valtuustokauden väliarviointi Lahden maahanmuuton tilannekuva 2023 Aluekehitys Maahanmuutto Väestörakenne ja väestönkehitys Toteutusaika: 31.3. –6.4.2023 Tutustu referenssiin Lahden maahanmuuton tilannekuva 2023 Työpajan fasilitointi Aluekehitys Elinvoima Ohjelma Toteutusaika: 16.2.2023 Tutustu referenssiin Työpajan fasilitointi Ministeritilaisuuksien fasilitointi Aluekehitys Elinkeinot Koulutus Osaaminen Työllisyys Toteutusaika: 16.2.2023 Tutustu referenssiin Ministeritilaisuuksien fasilitointi Kansalaiskysely vesistöjen ja Itämeren tilasta ja niiden suojelusta Ilmasto Ympäristö Toteutusaika: 1.2. –12.3.2023 Tutustu referenssiin Kansalaiskysely vesistöjen ja Itämeren tilasta ja niiden suojelusta Itäisen Suomen visio Aluekehitys Elinvoima Kasvu Kaupungit Kunnat Maakunnat Toteutusaika: 15.11.2022 –13.2.2023 Tutustu referenssiin Itäisen Suomen visio Koheesiopolitiikan EAKR-rahoituksen 2014-2020 jälkiarvointi. Työpaketti 6 – tuki pienille ja keskisuurille yrityksille. Aluekehitys EU-rahastot Yritykset Toteutusaika: 1.11.2022 –30.11.2023 Tutustu referenssiin Koheesiopolitiikan EAKR-rahoituksen 2014-2020 jälkiarvointi. Työpaketti 6 – tuki pienille ja keskisuurille yrityksille. Työpaja Helmi-ohjelman alueista Ympäristö Toteutusaika: 3.10. –5.10.2022 Tutustu referenssiin Työpaja Helmi-ohjelman alueista Lataa lisää
Miltä Suomi näyttää tänään? – Kuntien strategiatyön ilot ja surut Blogi 14.9.2022 Nanna Nieminen Tommi Ranta Kunnat ovat kiehtovia otuksia – itsehallinnollisia ja identiteetiltään ainutlaatuisia, historialtaan, sijainniltaan ja maantieteellisiltä olosuhteiltaan erilaisia. Myös koko ja kehityskuva vaihtelevat – osa kasvaa, osa kuihtuu. Kolmensadanyhdeksän kunnan joukko on eittämättä monipuolinen, eikä kahta samanlaista kuntaa ole. Silti kaikkia kuntia koskee sama lainsäädäntö ja siten samat velvoitteet. Kunnilla on kuitenkin erilaiset edellytykset suoriutua lakisääteisistä velvollisuuksistaan. Tämä on keskeisenä pontimena myös massiiviselle sote-uudistukselle, jonka myötä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut siirtyvät hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Kuntien erilaisuus, erilaiset kehityskuvat ja edellytykset sekä sote-uudistus ovat vahvasti läsnä myös kuntienstrategiatöissä, joissa meillä on ollut ilo olla mukana tälläkin valtuustokaudella ympäri Suomea. Lue lisää Miltä Suomi näyttää tänään? – Kuntien strategiatyön ilot ja surut
Blogi: Kuntastrategia – miten onnistua sen laadinnassa? Blogi 11.8.2021 Iina Tunkkari Tommi Ranta Elokuun alussa uudet kunnanvaltuutetut ovat aloittaneet työskentelynsä ympäri Suomen. Uuden valtuustokauden alkaessa käynnistyy lähes kaikissa kunnissa myös kunnan strategian päivittäminen…. Lue lisää Blogi: Kuntastrategia – miten onnistua sen laadinnassa?
Blogi: Kestävän kasvun syyskylvö Blogi 11.11.2020 Tommi Ranta EU rakensi kesällä 750 miljardin euron elpymispaketin koronakriisin aiheuttaman talousalhon oikaisemiseen. Samalla päätettiin EU:n tulevien vuosien (2021–2027) rahoituskehyksestä. Elpymisvälineestä Suomi… Lue lisää Blogi: Kestävän kasvun syyskylvö
Sulkavan strategian ja valtuustokauden väliarviointi Arviointi Kunnat Strategia Toteutusaika: 17.4. –5.5.2023 Tutustu referenssiin Sulkavan strategian ja valtuustokauden väliarviointi
Lahden maahanmuuton tilannekuva 2023 Aluekehitys Maahanmuutto Väestörakenne ja väestönkehitys Toteutusaika: 31.3. –6.4.2023 Tutustu referenssiin Lahden maahanmuuton tilannekuva 2023
Työpajan fasilitointi Aluekehitys Elinvoima Ohjelma Toteutusaika: 16.2.2023 Tutustu referenssiin Työpajan fasilitointi
Ministeritilaisuuksien fasilitointi Aluekehitys Elinkeinot Koulutus Osaaminen Työllisyys Toteutusaika: 16.2.2023 Tutustu referenssiin Ministeritilaisuuksien fasilitointi
Kansalaiskysely vesistöjen ja Itämeren tilasta ja niiden suojelusta Ilmasto Ympäristö Toteutusaika: 1.2. –12.3.2023 Tutustu referenssiin Kansalaiskysely vesistöjen ja Itämeren tilasta ja niiden suojelusta
Itäisen Suomen visio Aluekehitys Elinvoima Kasvu Kaupungit Kunnat Maakunnat Toteutusaika: 15.11.2022 –13.2.2023 Tutustu referenssiin Itäisen Suomen visio
Koheesiopolitiikan EAKR-rahoituksen 2014-2020 jälkiarvointi. Työpaketti 6 – tuki pienille ja keskisuurille yrityksille. Aluekehitys EU-rahastot Yritykset Toteutusaika: 1.11.2022 –30.11.2023 Tutustu referenssiin Koheesiopolitiikan EAKR-rahoituksen 2014-2020 jälkiarvointi. Työpaketti 6 – tuki pienille ja keskisuurille yrityksille.
Työpaja Helmi-ohjelman alueista Ympäristö Toteutusaika: 3.10. –5.10.2022 Tutustu referenssiin Työpaja Helmi-ohjelman alueista