Etusivu Mikko Valtakari Mikko Valtakari Johtava asiantuntija FL 040 569 1568 mikko.valtakari@mdi.fi Vaikuttavuusarviointi Työllisyys Työvoimapolitiikka Innovaatio- ja elinkeinopolitiikka Olen erikoistunut julkishallinnon toiminnan ja politiikkatoimien vaikuttavuuden arviointiin sekä julkisen hallinnon toiminnan vaikuttavuuslähtöiseen kehittämiseen. Johtavana asiantuntijana vedän vaativia tutkimus- ja selvityshankkeita ja työskentelen etenkin työllisyyden, elinkeinojen, hyvinvoinnin, osaamisen ja innovaatioiden teemojen parissa sekä luotsaan näihin aihepiireihin keskittyvää tiimiä. Aiemmin olen työskennellyt muun muassa Tempo Economicsissa, Helsingin kauppakorkeakoulun LTT-Tutkimuksessa ja Helsingin yliopiston maantieteen laitoksella. Koulutukseltani olen suunnittelumaantieteilijä. Tutustu viimeisimpiin kirjoituksiini Arviointi: Valtakunnallinen Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma (TYÖ2030). Missä onnistuttiin, ja mitä pitää vielä kehittää? Tiedotteet 17.5.2023 Juho Nyman Mikko Valtakari Pauliina Seppälä Sosiaali- ja terveysministeriö on toteuttanut TYÖ2030-ohjelman yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ohjelma oli osa Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastasi Työterveyslaitos. Lue lisää Arviointi: Valtakunnallinen Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma (TYÖ2030). Missä onnistuttiin, ja mitä pitää vielä kehittää? Suuremmissa yrityksissä vihreä siirtymä koetaan kasvumahdollisuutena, mutta pienemmissä uhkana Blogi 28.4.2023 Mikko Valtakari Pääsääntöisesti vihreä siirtymä luo suomalaiselle elinkeinoelämälle ja työmarkkinoille enemmän kasvun mahdollisuuksia kuin uhkakuvia. Pk-yritysten huoli on kuitenkin todellinen. Lue lisää Suuremmissa yrityksissä vihreä siirtymä koetaan kasvumahdollisuutena, mutta pienemmissä uhkana Vihreä siirtymä muuttaa Suomen ammattirakennetta Uutiset 24.4.2023 Mikko Valtakari Pauliina Seppälä Pellervon taloustutkimuksen ja MDI:n valtioneuvostolle tekemä selvitys on julkaistu. Lue lisää Vihreä siirtymä muuttaa Suomen ammattirakennetta Referenssini Näytä Kaikki Aluekehitys Arviointi Digitalisaatio Elinkeinot Elinvoima EU-rahastot Hallinto Hyvinvointi Ikääntyneet Ilmasto Jatkuva oppiminen Järjestö Kasvu Kaupungit Kehitysyhteistyö Kiertotalous Kokeilu Koulutus Kulttuuri Kunnat Leader Liiketoiminta Maa- ja metsätalous Maahanmuutto Maakunnat Maaseutu MAL Matkailu Meri- ja kalatalous Nuoret Ohjelma Osaaminen Osallisuus Palvelumuotoilu Palveluverkko Pelastustoimiala Rakentaminen Saaristo Sosiaali- ja terveysala Strategia Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Tiedolla johtaminen Tietopalvelu Tietotyö TKI Tulevaisuustyö Työllisyys Vaikuttavuus Verkostot Viestintä Väestörakenne ja väestönkehitys Yhteiskunta Ympäristö Yritykset Älykäs erikoistuminen Ami-säätiön strategian tarkennus Aluekehitys Elinvoima Kasvu Kaupungit Strategia Työllisyys Vaikuttavuus Verkostot Yhteiskunta Toteutusaika: 31.5. –30.9.2023 Tutustu referenssiin Ami-säätiön strategian tarkennus Asunnottomuuden yhteistyöohjelman arviointi Arviointi Hyvinvointi Järjestö MAL Ohjelma Vaikuttavuus Toteutusaika: 4.1. –30.6.2023 Tutustu referenssiin Asunnottomuuden yhteistyöohjelman arviointi Vantaan TE2024 -uudistuksen sparraus ja fasilitointi Elinvoima Kaupungit Työllisyys Toteutusaika: 10.11.2022 –31.1.2023 Tutustu referenssiin Vantaan TE2024 -uudistuksen sparraus ja fasilitointi Puurakentamisen ohjelman vaikutusarviointi Aluekehitys Arviointi Ympäristö Toteutusaika: 31.10.2022 –31.1.2023 Tutustu referenssiin Puurakentamisen ohjelman vaikutusarviointi Innovaatioiden sukupuoli- ja monimuotoisuusparadoksit – kohti osallistavampaa politiikan suunnittelua (AGDA) Osaaminen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Tiedolla johtaminen TKI Tulevaisuustyö Verkostot Yhteiskunta Ympäristö Toteutusaika: 4.8.2022 –31.3.2023 Tutustu referenssiin Innovaatioiden sukupuoli- ja monimuotoisuusparadoksit – kohti osallistavampaa politiikan suunnittelua (AGDA) Business Finlandin innovaatiosetelin arviointi Arviointi TKI Vaikuttavuus Yritykset Toteutusaika: 15.6. –31.10.2022 Tutustu referenssiin Business Finlandin innovaatiosetelin arviointi Lapin ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan sidosryhmävaikuttavuuden arviointi Elinvoima Koulutus TKI Vaikuttavuus Toteutusaika: 12.4. –31.8.2022 Tutustu referenssiin Lapin ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan sidosryhmävaikuttavuuden arviointi VN TEAS: Activities of municipalities and welfare areas in housing and housing services for older people (IKÄHYVIS) Land use, Housing and Transport Participation Regional development Society Tiedolla johtaminen Väestörakenne ja väestönkehitys Toteutusaika: 1.3.2022 –30.4.2023 Tutustu referenssiin VN TEAS: Activities of municipalities and welfare areas in housing and housing services for older people (IKÄHYVIS) Lataa lisää
Arviointi: Valtakunnallinen Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma (TYÖ2030). Missä onnistuttiin, ja mitä pitää vielä kehittää? Tiedotteet 17.5.2023 Juho Nyman Mikko Valtakari Pauliina Seppälä Sosiaali- ja terveysministeriö on toteuttanut TYÖ2030-ohjelman yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa. Ohjelma oli osa Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Ohjelman operatiivisesta toteutuksesta vastasi Työterveyslaitos. Lue lisää Arviointi: Valtakunnallinen Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma (TYÖ2030). Missä onnistuttiin, ja mitä pitää vielä kehittää?
Suuremmissa yrityksissä vihreä siirtymä koetaan kasvumahdollisuutena, mutta pienemmissä uhkana Blogi 28.4.2023 Mikko Valtakari Pääsääntöisesti vihreä siirtymä luo suomalaiselle elinkeinoelämälle ja työmarkkinoille enemmän kasvun mahdollisuuksia kuin uhkakuvia. Pk-yritysten huoli on kuitenkin todellinen. Lue lisää Suuremmissa yrityksissä vihreä siirtymä koetaan kasvumahdollisuutena, mutta pienemmissä uhkana
Vihreä siirtymä muuttaa Suomen ammattirakennetta Uutiset 24.4.2023 Mikko Valtakari Pauliina Seppälä Pellervon taloustutkimuksen ja MDI:n valtioneuvostolle tekemä selvitys on julkaistu. Lue lisää Vihreä siirtymä muuttaa Suomen ammattirakennetta
Ami-säätiön strategian tarkennus Aluekehitys Elinvoima Kasvu Kaupungit Strategia Työllisyys Vaikuttavuus Verkostot Yhteiskunta Toteutusaika: 31.5. –30.9.2023 Tutustu referenssiin Ami-säätiön strategian tarkennus
Asunnottomuuden yhteistyöohjelman arviointi Arviointi Hyvinvointi Järjestö MAL Ohjelma Vaikuttavuus Toteutusaika: 4.1. –30.6.2023 Tutustu referenssiin Asunnottomuuden yhteistyöohjelman arviointi
Vantaan TE2024 -uudistuksen sparraus ja fasilitointi Elinvoima Kaupungit Työllisyys Toteutusaika: 10.11.2022 –31.1.2023 Tutustu referenssiin Vantaan TE2024 -uudistuksen sparraus ja fasilitointi
Puurakentamisen ohjelman vaikutusarviointi Aluekehitys Arviointi Ympäristö Toteutusaika: 31.10.2022 –31.1.2023 Tutustu referenssiin Puurakentamisen ohjelman vaikutusarviointi
Innovaatioiden sukupuoli- ja monimuotoisuusparadoksit – kohti osallistavampaa politiikan suunnittelua (AGDA) Osaaminen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Tiedolla johtaminen TKI Tulevaisuustyö Verkostot Yhteiskunta Ympäristö Toteutusaika: 4.8.2022 –31.3.2023 Tutustu referenssiin Innovaatioiden sukupuoli- ja monimuotoisuusparadoksit – kohti osallistavampaa politiikan suunnittelua (AGDA)
Business Finlandin innovaatiosetelin arviointi Arviointi TKI Vaikuttavuus Yritykset Toteutusaika: 15.6. –31.10.2022 Tutustu referenssiin Business Finlandin innovaatiosetelin arviointi
Lapin ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan sidosryhmävaikuttavuuden arviointi Elinvoima Koulutus TKI Vaikuttavuus Toteutusaika: 12.4. –31.8.2022 Tutustu referenssiin Lapin ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan sidosryhmävaikuttavuuden arviointi
VN TEAS: Activities of municipalities and welfare areas in housing and housing services for older people (IKÄHYVIS) Land use, Housing and Transport Participation Regional development Society Tiedolla johtaminen Väestörakenne ja väestönkehitys Toteutusaika: 1.3.2022 –30.4.2023 Tutustu referenssiin VN TEAS: Activities of municipalities and welfare areas in housing and housing services for older people (IKÄHYVIS)