Blogi: Tieto on politiikan teon väline

Tämän viikon eittämättä eniten keskusteluttanut poliittinen tapahtuma on ollut Elina Lepomäen blogiteksti, jossa on hän kritisoi sote- ja maakuntauudistusta, esittää omia ratkaisuehdotuksia kyseiseen aiheeseen ja on sitä mieltä, että koko uudistus tulisi perua. Aihe on päivänpolttava. Ovathan uudistuksen kannalta ratkaisevat lait menossa lähiaikoina eduskuntakäsittelyyn.

On ollut kiinnostavaa huomata, että aihetta käsittelevät kommentaarit jakautuvat pääasiassa kahteen leiriin. Toisaalta ulostuloa ylistetään tarkkanäköisyydestä ja analyyttisyydestä, kun taas toisaalta asian katsotaan olevan lähinnä poliittista taktikointia. Yllättävän vähän puhutaan siitä, että entä jos kyse on kummastakin samanaikaisesti? Kun asiaa tarkastelee lähemmin, voi huomata, että tämä vaihtoehto on itseasiassa kaikkein selitysvoimaisin. Monet blogissa esitetyt kriittiset huomiot ovat osuvia ja ulostulon herättämistä reaktioista päätelleen Lepomäki on pedannut itselleen vahvan nosteen lähestyttäessä tulevia eduskuntavaaleja. Myös ulostulon ajankohta on selkeästi tarkasti harkittu ja blogitekstissä käsitellään uudistusta hyvin valikoivasti sekä retorisesti taitavasti.

Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa on sangen tyypillistä tehdä jonkinlainen keinotekoinen erottelu tietoon ja politiikkaan. Tämä käsitys on kuitenkin varsin ongelmallinen. Eräänlainen binäärijaottelu, jonka toisessa päässä on tieto ja toisessa päässä politiikka ei ole käyttökelpoinen tarkasteltaessa mitään historiallista aikakautta ja vielä vähemmän nykypäivän äärimmäisen tietointensiivistä yhteiskuntaa.

Tänä päivänä tietoa tuotetaan tähtitieteellisiä määriä ja ihmiset altistuvat erilaisille tiedon muodoille jatkuvasti tavallisessa arjessaan. Erilaisten tiedon muotojen ja lähteiden arvioimisen sekä soveltamisen voidaan katsoa olevan kansalaistaitoja. Miksi siis tietoa ei voitaisi hyödyntää myös politiikassa? On virheellistä ajatella, että politiikka epäpolitisoituu, jos sen välineenä käytetään laadukasta tietoa. Yhtä virheellinen ajatus on uskoa tiedon laadun heikkenemiseen, jos sitä käytetään politiikan tekemiseen.

Lepomäen tapaus osoittaa, että suomalaisten poliittinen lukutaito ei ole ehkä niin korkealla tasolla, kuin voisi olettaa. Jos haluaa ymmärtää nykypolitiikkaa, on kyettävä integroimaan tieto keskeiseksi osaksi politiikan tekemistä. Informaatioähkyn aikana ei ole myöskään järkevää puhua yksioikoisesta erottelusta tietoon ja ei-tietoon. Tiedolla on useita muotoja ja erilaiset tiedon muodot ovat hyödyllisiä eri asiayhteyksissä. Esimerkiksi Mikko Jakonen on pohtinut aihetta mielenkiintoisella tavalla eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle tekemässään raportissa. Itse uskon, että kyky tunnistaa erilaisia tiedon muotoja ja sen käyttötapoja on yksi keskeisimmistä tulevaisuuden demokratian haasteista. Pahimmillaan yksisilmäinen tiedon käsittäminen tai silkka kykenemättömyys erottaa, että millainen tieto on käyttökelpoista missäkin yhteydessä ja mitkä asiat ovat suoranaista valhetta, johtavat samankaltaisiin kehityskulkuihin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa.

Tietoa on käytetty läpi historian politiikan tekemisen välineenä. Ihmisiin kuitenkin vetoavat eri aikoina erilaiset tiedon muodot. Ihmisten koulutustason jatkuvasti noustessa, markkinoiden merkityksen kasvaessa sekä tiedontuotannon tahdin kiihtyessä on varsin ymmärrettävää, että rationaalinen asiantuntijatieto sekä markkinoiden ja talouden kielellä keskusteleminen puhuttelevat ihmisiä. Nykyaikainen poliittinen toimija ei voi sivuuttaa asiantuntijatiedon merkitystä eikä olla ainoastaan tiedon passiivinen vastaanottaja. Lepomäen ulostulo on erinomainen esimerkki siitä, kuinka laadukasta asiantuntijatietoa voi hyödyntää politiikan tekemisen välineenä.