Blogi: Aluekehittämistä ”totuudenjälkeisessä” ajassa

mdi_kuva_anssikumpula_20151104_1732_1061

Oxford Dictionary valitsi vuoden 2016 sanaksi ”post-truth”. Termillä viitataan poliittiseen kulttuuriin, jossa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen. Peseekö siis tunne tiedon vai tarkoittaako yhteiskuntaamme riepotteleva ilmiö aluekehittämisen kannalta sitä, että tiedon pitäisikin herättää enemmän tunteita ja saada toimimaan?

Uskoamme moniin kehittämisen ajankohtaisiin kysymyksiin koetellaan: Nouseeko Suomi ja kääntyykö talous kasvuun, kaatuuko sote- ja maakuntauudistus, toteutuuko liikenneuudistus, jne. Tiedon lisäksi pelissä on paljon tunnetta.

Paradoksi tässä totuudenjälkeisessä ajassa piileekin siinä, että vaikka elämme yhä kasvavan ja nopeammin siirtyvän tiedon ajassa, tutkittu tieto ja faktat vellovat pöydällä tai jopa sivuutetaan niin kauan, kun yhteinen tarina ei puhuttele ja uskottava suunta on hukassa.  Toisaalta tämä on kääntäen niin, että kun tunnepuoli on herätetty, järki ja tietokin puhuttelevat paremmin.

Voisiko totuudenjälkeinen aika herättää aluekehittämisen ja sen apparaatit hyvällä tavalla populäärimpään suuntaan lähemmäs ihmisiä ja yrityksiä sekä epävarmuuden ja monimutkaisuuden vallitessa pukemaan toiminnan ja tavoitteet yksinkertaisempaan, ymmärrettävämpään muotoon?

Olen itse väitöskirjaksi aikomassani tutkimuksessa tarkastellut Suomen osaamisperusteisen aluekehittämisen kehityskaarta sekä isossa kuvassa, että aluekehittämisorganisaatioiden ja -työtä tekevien ihmisten näkökulmasta. Tutkimukseeni liittyvän yhteisartikkelin1 havaintojen pohjalta voisi hieman kärjistäen väittää, että takanamme on kadotettu vuosikymmen, jossa usko osaamisvetoiseen aluekehitykseen on horjunut, rapistunut sekä keinot ja välineet hakeneet muotoaan ilman yhteistä ymmärrystä uudesta suunnasta. Esimerkiksi useiden kansallisten alue- ja innovaatiopoliittisten ohjelmien lakkauttaminen sekä kehittämis- ja innovaatiorahoituksen leikkaukset kielivät monimutkaisen ja vaikeasti kommunikoitavan politiikan ja sen sanaston operationalisoimisen ongelmista. Hallinto- ja kehittämissanasto ja puhe eivät puhuttele ja vakuuta, eikä kehittämisapparaattiemme merkitystä välttämättä ymmärretä.

Momentun ja lähtöasetelmat aluekehittämisen ja eri politiikkalohkojen uudistamiselle ovat ainakin maakuntauudistuksen myötä olemassa. Uusi lakiluonnos alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista lähti lausuntokierrokselle ja työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt myös esimerkiksi kasvun agendaan liittyvän keskustelun, miten talouskasvua tulisi tukea politiikan keinoin. Kumpikin edellä mainituista on silti vielä kaukana konkretiasta, eikä uusi suuntakaan ole selvä. Tiedon ja keskustelun tarve ei ole kadonnut – päinvastoin.

”Totuudenjälkeistä” aluekehittämistä tehdään yhä enemmän eri tahoja yhteen kokoavan ja ihmisiä puhuttelevan, yhteistä ymmärrystä rakentavan tarinan ja suunnan voimalla, joka pohjautuu selkokieliseen tietoon. Tiedon on tavoitettava paremmin oikeat tahot ja tuotettu tieto on puettava sellaiseen muotoon, että se saa toimimaan ja ohjaamaan tekoja. Tämä asettaa haasteita niin poliitikoille, politiikan toteuttajille kuin tiedon tuottajille.  Alueiden kehittäminen tulee olla mukaansa tempaavaa, ei rakenteiden palvontaa ja vaikeita, syljettäviä termejä.

Valtteri

_____________

1  perustuu käsikirjoitusvaiheessa olevaan artikkeliin Laasonen, V., Kolehmainen, J. & M. Sotarauta. From Hype to Confusion: Widening, Deepening and Diluted Finnish Innovation Policy.