Kahdeksan miljoonaa suomalaista  

MDI:n luotsaamassa hankkeessa pohditaan Suomen ja kuntien talouden kasvun ja kestävyyden tulevaisuutta kysymällä: Mitä jos Suomessa olisi kahdeksan miljoonaa suomalaista vuonna 2050? Mitä yhteiskunnallisia rakenteita Suomen pitäisi uudistaa ja mitä seurauksia selvästi suuremmasta asukasluvusta voisi olla? Miltä suomalaisuuden identiteetti voisi kahdeksan miljoonan Suomessa näyttää?

Mistä on kyse?

Sitra järjesti keväällä 2025 Talouden kasvun tulevaisuudet -rahoitushaun selvityksille, joissa pohditaan Suomen talouden kasvun tulevaisuutta uusista näkökulmista. Rahoitus myönnettiin kuudelle hankkeelle, ja MDI on yksi rahoituksen saaneista. Hankkeet toteutetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

8 miljoonaa suomalaista vuonna 2050? -hankkeessa osallistetaan eri alojen asiantuntijoita, maahanmuuttajia ja nuoria erilaisten menetelmien avulla. Hankeessa tuotetaan ennakointianalyysi, monipuolinen visio ja vaikutusten arvio siitä, miltä kahdeksan miljoonan asukkaan Suomi vuonna 2050 voisi näyttää ja mitä muutoksia sen saavuttaminen vaatisi.  
 
Hankkeen tavoitteena on myös yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen Suomen positiivisesta tulevaisuudesta.

Asiantuntija-arviot

Ennakointi- ja visiointivaiheessa väestökehityksen, maahanmuuttopolitiikan, kuntatalouden ja kestävän kehityksen asiantuntijamme vastaavat kysymykseen “Mitä jos Suomessa olisi kahdeksan miljoonaa suomalaista vuonna 2050?” oman substanssinsa lähtökohdista. 

Tulevaisuusdialogi

Toteutamme kaksi tulevaisuusdialogia, joissa hyödynnämme taideherätteitä, pelillistämistä ja tulevaisuusmenetelmiä pohtiessamme, mitä on suomalainen identiteetti 2050-luvulla ja minkälainen silloin on kulttuurisesti moninainen Suomi. Ensimmäiseen dialogiin osallistuvat tieteen ja taiteen maahanmuuttajataustaiset asiantuntijat. Toinen dialogi järjestetään nuorille aikuisille.

 

Työpajat

Järjestämme kaksi osallistavaa työpajaa sidosryhmille, joissa visioita jatkojalostetaan. Ensimmäinen työpaja järjestetään suomeksi elinkeinoelämän, aluekehityksen, kestävän kehityksen, maahanmuuton, julkisen ja kolmannen sektorin toimijoille. Toisen työpajan sisältö heijastaa ensimmäistä, mutta se järjestetään englanniksi ja kohderyhmänä ovat kansainväliset opiskelijat ja työperusteiset maahanmuuttajat.   

Mitä ajatuksia tämä herättää?

Voit vastata kyselyyn täällä

Avaa kysely
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.