Etusivu Janne Antikainen Janne Antikainen Kehitysjohtaja FL 040 764 1829 janne.antikainen@mdi.fi alueellinen kehittäminen kunnat alueet valtionhallinto Twitter LinkedIn Kannustan laaja-alaiseen ja yhdistelevään aluekehittämiseen. Olen yli neljännesvuosisadan ajan syventynyt etenkin valtionhallinnon uudistamiseen, alueiden ja kuntien kasvuun sekä verkostomaiseen ja strategiseen kehittämiseen. Olen ollut mukana sadoissa erilaisissa toimeksiannoissa paikalliselta hanketasolta EU:n linjauksiin. MDI:ssä olen ollut kehitysjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja keväästä 2012. Säännöt pitää tuntea ennen kuin niitä voi rikkoa. Twitter Feed Tweets by jannemdi Tutustu viimeisimpiin kirjoituksiini Miltä Suomi näyttää tänään? – Aluekehityksen suuret aallot Blogi 26.9.2022 Janne Antikainen Muuttoliikkeen aallot ovat Suomessa olleet vuosikymmenten saatossa voimakkaita ja ne ovat heijastelleet nopeasti suurten yhteiskunnallisten projektien – teollisuus-Suomen, hyvinvointi-Suomen ja osaamis-Suomen rakentamista. Epälineaarisesta kehityksestä on opittava se, että jos näkee vuosikymmenten päähän ulottuvia ennusteita väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä, eivät luvut ole itseään ennustavia – niihin ei saa tuudittautua ja niiden kehitykseen voidaan vaikuttaa. Lue lisää Miltä Suomi näyttää tänään? – Aluekehityksen suuret aallot Blogi: Moninainen kuntapolitiikka tarjoaa kiihdytyskaistaa nopeimmille ja turvallista kyläraittia rauhallisempaan vauhtiin tykästyneille? Blogi 4.2.2022 Janne Antikainen Kaisa Lähteenmäki-Smith ”Kuntapolitiikan tulevaisuus” -raportti kokoaa yhteen työryhmän ja sen alaisten jaostojen, sekä valmisteluun osallistuneiden kuntatoimijoiden, tutkijoiden ja asiantuntijoiden työn. Blogin kirjoittajat olivat… Lue lisää Blogi: Moninainen kuntapolitiikka tarjoaa kiihdytyskaistaa nopeimmille ja turvallista kyläraittia rauhallisempaan vauhtiin tykästyneille? Blogi: 2020 ei ollut mikään 20/20 Blogi 9.12.2020 Janne Antikainen Jenkkioptikot puhuvat 20/20-visionista, kun näkö on tarkka ja terävä, eikä mitään korjauksia tarvita. No ei ollut vuosi 2020 mikään 20/20-vision… Lue lisää Blogi: 2020 ei ollut mikään 20/20 Referenssini Näytä Kaikki Aluekehitys Arviointi Digitalisaatio Elinkeinot Elinvoima EU-rahastot Hallinto Hyvinvointi Ikääntyneet Ilmasto Jatkuva oppiminen Järjestö Kasvu Kaupungit Kehitysyhteistyö Kiertotalous Kokeilu Koulutus Kulttuuri Kunnat Leader Liiketoiminta Maa- ja metsätalous Maahanmuutto Maakunnat Maaseutu MAL Matkailu Meri- ja kalatalous Nuoret Ohjelma Osaaminen Osallisuus Palvelumuotoilu Palveluverkko Pelastustoimiala Rakentaminen Saaristo Sosiaali- ja terveysala Strategia Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Tiedolla johtaminen Tietopalvelu Tietotyö TKI Tulevaisuustyö Työllisyys Vaikuttavuus Verkostot Viestintä Väestörakenne ja väestönkehitys Yhteiskunta Ympäristö Yritykset Älykäs erikoistuminen Sidosryhmädialogi kuntien kestävyystoimien skaalausta tukevista toimista Ilmasto Kaupungit Kiertotalous Kunnat Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Ympäristö Toteutusaika: 1.2. –31.3.2023 Tutustu referenssiin Sidosryhmädialogi kuntien kestävyystoimien skaalausta tukevista toimista Jyväskylän asuntomarkkinaselvitys Kaupungit MAL Rakentaminen Toteutusaika: 2.1. –28.4.2023 Tutustu referenssiin Jyväskylän asuntomarkkinaselvitys Yrityskaupunki Joensuu Elinkeinot Kaupungit Ohjelma Yritykset Toteutusaika: 2.1. –31.5.2023 Tutustu referenssiin Yrityskaupunki Joensuu Turun seudun strategiasparraus Elinvoima Kaupungit Kunnat Strategia Toteutusaika: 2.1. –15.3.2023 Tutustu referenssiin Turun seudun strategiasparraus Kartoitus kaupunkien ja kuntien kestävyysratkaisujen skaalausta tukevista toimista Kaupungit Kokeilu Kunnat Verkostot Ympäristö Toteutusaika: 15.12.2022 –15.2.2023 Tutustu referenssiin Kartoitus kaupunkien ja kuntien kestävyysratkaisujen skaalausta tukevista toimista Tilannekuva maankäytön, elinkeinoelämän ja infran tarpeista, esiselvitys Aluekehitys MAL Toteutusaika: 29.11.2022 –15.3.2023 Tutustu referenssiin Tilannekuva maankäytön, elinkeinoelämän ja infran tarpeista, esiselvitys Tilannekuva ja arvio Suomi-radan vaikutuksista radanvarren alueisiin Aluekehitys Elinkeinot Kaupungit Vaikuttavuus Toteutusaika: 15.11.2022 –31.1.2023 Tutustu referenssiin Tilannekuva ja arvio Suomi-radan vaikutuksista radanvarren alueisiin Itäisen Suomen visio Aluekehitys Elinvoima Kasvu Kaupungit Kunnat Maakunnat Toteutusaika: 15.11.2022 –13.2.2023 Tutustu referenssiin Itäisen Suomen visio Lataa lisää
Miltä Suomi näyttää tänään? – Aluekehityksen suuret aallot Blogi 26.9.2022 Janne Antikainen Muuttoliikkeen aallot ovat Suomessa olleet vuosikymmenten saatossa voimakkaita ja ne ovat heijastelleet nopeasti suurten yhteiskunnallisten projektien – teollisuus-Suomen, hyvinvointi-Suomen ja osaamis-Suomen rakentamista. Epälineaarisesta kehityksestä on opittava se, että jos näkee vuosikymmenten päähän ulottuvia ennusteita väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä, eivät luvut ole itseään ennustavia – niihin ei saa tuudittautua ja niiden kehitykseen voidaan vaikuttaa. Lue lisää Miltä Suomi näyttää tänään? – Aluekehityksen suuret aallot
Blogi: Moninainen kuntapolitiikka tarjoaa kiihdytyskaistaa nopeimmille ja turvallista kyläraittia rauhallisempaan vauhtiin tykästyneille? Blogi 4.2.2022 Janne Antikainen Kaisa Lähteenmäki-Smith ”Kuntapolitiikan tulevaisuus” -raportti kokoaa yhteen työryhmän ja sen alaisten jaostojen, sekä valmisteluun osallistuneiden kuntatoimijoiden, tutkijoiden ja asiantuntijoiden työn. Blogin kirjoittajat olivat… Lue lisää Blogi: Moninainen kuntapolitiikka tarjoaa kiihdytyskaistaa nopeimmille ja turvallista kyläraittia rauhallisempaan vauhtiin tykästyneille?
Blogi: 2020 ei ollut mikään 20/20 Blogi 9.12.2020 Janne Antikainen Jenkkioptikot puhuvat 20/20-visionista, kun näkö on tarkka ja terävä, eikä mitään korjauksia tarvita. No ei ollut vuosi 2020 mikään 20/20-vision… Lue lisää Blogi: 2020 ei ollut mikään 20/20
Sidosryhmädialogi kuntien kestävyystoimien skaalausta tukevista toimista Ilmasto Kaupungit Kiertotalous Kunnat Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus Ympäristö Toteutusaika: 1.2. –31.3.2023 Tutustu referenssiin Sidosryhmädialogi kuntien kestävyystoimien skaalausta tukevista toimista
Jyväskylän asuntomarkkinaselvitys Kaupungit MAL Rakentaminen Toteutusaika: 2.1. –28.4.2023 Tutustu referenssiin Jyväskylän asuntomarkkinaselvitys
Yrityskaupunki Joensuu Elinkeinot Kaupungit Ohjelma Yritykset Toteutusaika: 2.1. –31.5.2023 Tutustu referenssiin Yrityskaupunki Joensuu
Turun seudun strategiasparraus Elinvoima Kaupungit Kunnat Strategia Toteutusaika: 2.1. –15.3.2023 Tutustu referenssiin Turun seudun strategiasparraus
Kartoitus kaupunkien ja kuntien kestävyysratkaisujen skaalausta tukevista toimista Kaupungit Kokeilu Kunnat Verkostot Ympäristö Toteutusaika: 15.12.2022 –15.2.2023 Tutustu referenssiin Kartoitus kaupunkien ja kuntien kestävyysratkaisujen skaalausta tukevista toimista
Tilannekuva maankäytön, elinkeinoelämän ja infran tarpeista, esiselvitys Aluekehitys MAL Toteutusaika: 29.11.2022 –15.3.2023 Tutustu referenssiin Tilannekuva maankäytön, elinkeinoelämän ja infran tarpeista, esiselvitys
Tilannekuva ja arvio Suomi-radan vaikutuksista radanvarren alueisiin Aluekehitys Elinkeinot Kaupungit Vaikuttavuus Toteutusaika: 15.11.2022 –31.1.2023 Tutustu referenssiin Tilannekuva ja arvio Suomi-radan vaikutuksista radanvarren alueisiin
Itäisen Suomen visio Aluekehitys Elinvoima Kasvu Kaupungit Kunnat Maakunnat Toteutusaika: 15.11.2022 –13.2.2023 Tutustu referenssiin Itäisen Suomen visio