Blogi: Suomalainen kunta kriisissä

Koronakriisi on iskenyt kuntien talouteen rankasti. Jo ennen kriisin puhkeamista taloudellinen tilanne oli poikkeuksellisen vaikea. Pääasiallisina syinä tähän ovat ikärakenteen vanhenemisesta johtuva huoltosuhteen heikkeneminen, erikoissairaanhoidon menojen hallitsematon kasvu, eduskunnan kunnille jatkuvasti säätämät uudet tehtävät sekä valtionosuuksissa ja verotusperusteissa tapahtuneet muutokset. 

Kuntien valtionosuuksia on leikattu vuoden 2012 jälkeen noin kaksi miljardia euroa. Kuntatasolla leikkausten vaikutus vastaa jo keskimäärin kahden veroprosentin tuottoa. Yksittäisessä kunnassa vaikutus voi olla huomattavasti tätäkin suurempi.

Toinen kuntatalouden erityishaaste liittyy verotulojen kertymiseen. Työllisyyden ja verotulojen keskinäinen yhteys heikkenee. Ansiotuloista tehtävien vähennysten takia efektiivinen, toisin sanoen todellinen, veroaste on laskenut jo lähelle 14 prosenttia, kun painotettu keskimääräinen tuloveroprosentti on noussut jo melkein 20 prosentin tasolle. Veroprosentin nostaminen ei enää tuo suoraa ratkaisua yksittäisen kunnan talouden tasapainottamiseen.

Korona haastaa jo ennestään heikkoa kuntataloutta

Lähtötilanteen haastetta kuvaa osaltaan se, että viime vuoden tilinpäätösten perusteella kolme neljäsosaa kunnista teki negatiivisen tuloksen. Negatiivisen vuosikatteen kuntien lukumäärä kasvaa hälyttävästi. Lainojen määrä kasvaa, ja yhä suurempi osa kunnista syö velaksi. Kuntakenttä eriytyy. Helsinki ja muutamat yksittäiset kunnat pärjäävät kohtuullisesti, mutta monet suuretkin kaupungit saivat tuloksensa positiiviseksi vain erilaisten omaisuusjärjestelyjen ja kertaluoteisten myyntivoittojen ansiosta. 

Korona vei jo ennestään heikossa hapessa olevat kunnat hengityskoneeseen. Riskiryhmässä ovat erityisesti ne kunnat, joissa alijäämiä on kertynyt jo vuosien ajan. Maaseudun vanhenevat pikkukunnat sekä rakennemuutospaikkakunnat kohtaavat kriisin myös ensimmäisten joukossa. Ongelmat ovat niin pahoja, että kaikki eivät enää selviä. 

Isku on osunut kipeästi myös kaupunkeihin, joiden elinvoima nojaa sosiaaliseen läheisyyteen, palveluihin, erilaisiin tapahtumiin sekä ylipäänsä ihmisten tiiviiseen kanssakäymiseen. Liikkumisen ja matkailuvirtojen tyrehtyminen näkyy jo katukuvassa ja erityisesti palveluyritysten kassavirroissa. Koronan seurauksena ihmisten käyttäytyminen ja kulutustottumukset muuttuvat, ja tällä voi olla pysyvämpikin vaikutus kaupunkien palveluihin, yritystoiminnan edellytyksiin ja työllisyyteen. 

Koronan laskua maksetaan kunnissa vielä pitkään. Hallituksen lisätalousarvion 1,4 miljardin tukipotti tuo helpotusta ensi hätään, mutta tuki ei kompensoi kriisistä syntyviä kustannuksia ja verotulojen menetyksiä. Sairaanhoitopiireille osoitettu 200 miljoonan euron lisärahoitus ei korvaa likimainkaan poikkeusajan järjestelyistä aiheutuneita kustannuksia. Kattamattomat menot jäävät näiltäkin osin jäsenkuntien maksettavaksi. 

Kriisi vaatii rajuja sopeutustoimia

Kuntatalouden lähivuosien näkymät ovat synkkiä. Suomen Pankin arvion mukaan BKT supistuu tänä vuonna seitsemän prosenttia ja työttömyysaste nousee yhdeksään prosenttiin. Koronaa edeltävälle tasolle palaaminen voi kestää vuosia. Näillä tiedoilla syksyn talousarviovalmistelusta ei tule todellakaan helppoa. 

Hallituksen lähes 20 miljardin elvytystoimet kasvattavat julkisen talouden menoja ja velanottoa. Kunnissa tiedetään jo kokemuksesta, että laskun maksaminen on vielä edessä. Elvytysjuhlien jälkeen alkavat rajut sopeutustoimet, jotka kuntien arkielämässä tarkoittavat jälleen palveluverkkojen karsimista, henkilöstövähennyksiä, omaisuusjärjestelyjä ja muita poliittisesti epämiellyttäviä päätöksiä. Sama haaste on edessä myös sote-maakunnilla ja niiden päättäjillä, jos maakunnat päätetään perustaa.

Kuntatalouden viimeisen vuosikymmenen sopeutustoimien ja koronakriisin seurauksena kuntien mahdollisuudet selviytyä kaikista tehtävistään vaikuttavat jo toivottomilta. Tässä tilanteessa tarvittaisiin perusteellista yhteiskuntapoliittista keskustelua niiden roolista, tehtävistä ja asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tälle keskustelulle ei kuitenkaan löydy tilaa, kun sote-uudistus vie jälleen kaiken huomion. 

Sote-uudistuksesta odotetaan patenttilääkettä kaikkiin julkisen talouden ongelmiin. Uudistus ei kuitenkaan tuo yhtään uutta rahaa tai käsiä palvelujen tuottamiseen. Uuden hallinnon rakentamisen sijasta huomio tulisikin keskittää nykyisen kuntajärjestelmän toimintaedellytysten varmistamiseen ja sen elinkelpoisten osien pelastamiseen.

Kuntakentän erilaistuminen on mahdollisuus

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja sen hallinto tukeutuvat vahvasti edustukselliseen demokratiaan ja kunnalliseen itsehallintoon. Kunnallisen itsehallinnon ja kuntien edunvalvonnan yksi keskeinen kulmakivi on perustuslakiin sisältyvä rahoitusperiaate. Kuntien tehtävistä säädettäessä on huolehdittava siitä, että kunnilla on riittävät taloudelliset edellytykset suoriutua velvoitteistaan. 

Kun kunnille on vuosien mittaa säädetty uusia tehtäviä ja velvoitteita, valtionosuuksien taso on lähtötilanteessakin harvoin vastannut palvelujen tuottamisesta aiheutuvia, todellisia kustannuksia. Kun näistäkin euroista vuosi toisensa jälkeen leikataan, ei ole ihme, että huoli perustuslain velvoitteiden toteutumisesta entisestään kasvaa.

Näköpiirissä olevien taloudellisten resurssien puitteissa kunnilla ei ole mahdollisuutta suoriutua kaikista lakisääteisistä tehtävistään. Uusien velvoitteiden säätämisen sijasta tulisi viimeinkin olla rohkeutta karsia nykyisiä. Kuntakentän erilaistuminen tulisi hyväksyä ja mahdollistaa myös tehtävien eriyttäminen siten, että kunnan koko, resurssit sekä alueelliset olosuhteet huomioitaisiin tehtävien järjestämisessä.