Etusivu Valtion ja yliopistokaupunkien ekosysteemisopimusten (2021–2027) toteutuksen väliarviointi Valtion ja yliopistokaupunkien ekosysteemisopimusten (2021–2027) toteutuksen väliarviointi Toteutusaika: 13.5. –29.11.2024 Arvioinnit Tutkimukset ja selvitykset MDI ja VTT toteuttivat työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta valtion ja yliopistokaupunkien ekosysteemisopimusten (2021–2027) väliarviointia. Väliarvioinnin tavoitteena oli muodostaa kokonaiskuva 16 innovaatioekosysteemien kehittämistä koskevan sopimuksen toteutuksesta ja kansallisesta toimintamallista osana kansallista tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa ja samalla tarjota eväitä sopimusten loppukauden eli vuosien 2025–2027 toteutukseen. Arviointityö oli luonteeltaan kehittävä ja painopiste ei ollut esim. yrityskyselyissä tai -haastatteluissa, vaan toteutuksen ja toteutusmallin arvioinnissa. Arvioinnissa tarkasteltiin ensinnäkin ekosysteemisopimusten toteutusta vuosina 2021–2024 16 kaupunkiseudulla. Kaupunkikohtaisesti tarkasteltiin kehittävällä otteella sopimuksissa erityisesti 2021–2024 tehtyjen toimenpiteiden tavoitteidenmukaisuutta. Tarkastelunäkökulmana oli kunkin kaupungin toimenpiteiden aikaansaannokset (suunta ja vauhti) suhteessa sopimukseen kirjattuihin tavoitteisiin. Toiseksi arvioitiin sopimusten kansallista toimintamallia ja asetettujen tavoitteiden relevanssia osana kansallista TKI-politiikkaa. Tämä tarkoitti ekosysteemisopimuksille asetettujen kansallisten innovaatiopoliittisten tavoitteiden merkityksen arviointia muuttuneessa toimintaympäristössä. Lisäksi arvioitiin tarvetta ja tapaa, miten jatkossa näitä tavoitteita tulisi eri toimijoiden erityisesti valtion ja kaupunkien yhteistyönä edistää. Työ jaettiin arviointikysymysten perusteella kolmeen työpakettiin, joita olivat 1) Ekosysteemisopimusten tavoitteidenmukaisuuden ja sisältöjen arviointi, 2) Ekosysteemisopimusten toimintamallin arviointi, 3) Ekosysteemisopimusten merkitys, hyötyjen ja lisäarvon arviointi. Materiaalit Selvitysraportti Tiedote Asiasanat Aluekehitys Elinkeinot Elinvoima EU-rahastot Kaupungit Osaaminen Strategia TKI Vaikuttavuus Verkostot Yritykset Älykäs erikoistuminen
Raahen strategiasparraus Elinvoima Kaupungit Tulevaisuustyö Toteutusaika: 1.3. –29.4.2022 Tutustu referenssiin Raahen strategiasparraus
Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö Tulevaisuustyö Toteutusaika: 15.1. –30.4.2022 Tutustu referenssiin Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö
Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus Toteutusaika: 1.1.2022 –31.12.2023 Tutustu referenssiin Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus
Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö Hallinto Koulutuspolitiikka Osaaminen Toteutusaika: 15.12.2021 –31.3.2022 Tutustu referenssiin Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö