Näkökulmia kotiseutulahjoitukseen: Voisiko kotiseuturakkaus olla sekä hyvä teko että hyvä diili?

Kuumailmapallolento-elämys, paikallinen wagyu-naudan paisti tai yö samurai-teemahotellissa – mikä näitä yhdistää? Ainakin Japanin kotiseutulahjoitusjärjestelmä eli Furusato Nozei, jossa on vuodesta 2008 saakka voinut lahjoittaa paikalliskehittämiseen ja saada vaihtokauppana sekä laadukkaan paikallisen tuotteen että verohelpotuksen.

Vaaleanpunaisena kukkivia kirsikkapuita

Kotiseutulahjoitusjärjestelmä perustettiin vastaamaan pienten ja väestön maaltamuutosta kärsivien maaseutualueiden kuntien budjettivajeeseen ja lisäämään kuntien elinvoimaisuutta. Markkinapaikan ympärille on noussut kukoistava verkkokauppa- ja alustatalousekosysteemi, jonka kautta kanavoitui järjestelmän kymmenentenä toimintavuonna (2018) jopa neljä miljardia euroa. Yksittäisiä lahjoittajia oli neljä miljoonaa.      

Vuosien saatossa nykymuotoonsa kehittynyttä ja edelleen jatkuvasti uudelleen muovautuvaa Furusato Nozein tarinaa voidaan pitää omintakeisena ja ainutlaatuisena yhdistelmänä alustatalouden ja kooltaan merkittävän verkkokauppamarkkinan hyödyntämistä, erikoislaatuista poliittista kontekstia, alhaalta ylöspäin hahmottuvaa joukkoliikettä ja ehkä myös sosiaalista innovaatiota, joka on syntynyt onnekkaiden yhteensattumien summana.

Kunnat ja yritykset yhteistyössä

Idean lähtökohta oli harvaan asuttujen alueiden elävöittäminen. Sivuvaikutuksina on syntynyt kokonainen oma dynaaminen alustataloutensa. Alustayritykset tulivat mukaan Furusato Nozei -järjestelmään vuonna 2012.      

Alkuvaiheen perinteisistä verkkokaupoista muodostui vuorovaikutteisempia alustoja, joiden kautta kansalaiset pystyivät tekemään lahjoituksia ja maksamaan verkkopankissa tai luottokortilla. Tällöin Furusato Nozei muuttui kaupallisempaan suuntaan, ja kunnat alkoivat kehittää yritysten kanssa aiempaa houkuttelevampia vastalahjoja. Vastalahjojen merkitys alkoi korostua. Alustayritykset siis mahdollistivat tuotteiden paremman näkyvyyden ja lahjoittamisen helppouden. 

Nykyisellään kotiseutulahjoitusjärjestelmässä on Japanissa mukana lähes kaikkien kuntien, maakuntien ja valtion lisäksi noin 30 yksityisen sektorin alustatalouden yritystä ja suuri joukko erikokoisia vastalahjoja tarjoavia yrityksiä. Kilpailu lahjoituksista on kovaa, ja paikallishallinnossa kilpaillaan paikallista brändäystä vahvistavilla vastalahjoilla. Ei siis ihme, että olemassaolonsa aikana järjestelmän kautta kanavoitu rahallinen tuki harvaan asutuille alueille Japanissa on jopa 20-kertaistunut. 

Voisiko kotiseutulahjoittaminen toimia Suomessa? 

Harvaan asutun maaseudun parlamentaarinen HAMA-työryhmä on muiden muassa pohtinut, voisiko kotiseutulahjoittaminen olla osavastaus myös Suomen harvaan asutun maaseudun ja sen väestökadosta kärsivien kuntien elinvoimahaasteisiin. Ensimmäinen kysymys tällöin luonnollisesti on, mikä on tämä mystinen ”kotiseutu” ja kiinnostaisiko suomalaisia lahjoittaa kotiseudulle. Jos kiinnostaisi, millä reunaehdoilla ja pelisäännöillä vastaava malli voisi päästä samanlaiseksi kassamagneetiksi kuin Furusato Nozei. 

Mahdollisuus, johon mallin kokeileminen tarttuisi, on ilmeinen: monipaikkaisuus ja koronakriisi ovat viimeistään avanneet meidän kaupunkiasujienkin silmät Suomen moninaisiin kehittämisympyröihin ja tekemisen paikkoihin eri puolilla Suomea.

Toisaalta, markkina ei ole kaikilta osin yhtä kukoistava kuin Japanin vastaava. Verkkokauppa on kehittynyt hitaasti, väkeä on vähän ja alustayrityksien synty on ollut ponnistuksista huolimatta hidasta. 

Paikallistalouden haasteet ovat nekin ilmeisiä. Kukapa ei olisi kesälomareissuillaan törmännyt jo pitkään tyhjänä seisoneiden kyläkauppojen tai lakkautettujen koulujen tiloihin perustettuihin kylätaloihin, kesäkahviloihin ja paikallistuotteita markkinoiviin putiikkeihin. Ne luovat ympärilleen mukavaa aktiivisuutta kesälomalaisille, mutta kovinkaan pysyvän liiketoiminnan edellytyksiä niillä ei aina edes tavoitella.  

Jotain pysyvää kotiseutuajattelussa silti piilee. Antti Holmaa lainaten, kotiseutu on kuin mikrosiru, jota ihminen kantaa mukanaan. Suurten ikäluokkien paikallisnostalgian ja vahvojen juurien tarinan rinnalla on viime aikoina noussut myös monisyisempi ja osin hankalampi kotiseutusuhde, ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunteille rakentuva ns. kotiseutuvieraus tai ”kyyry”.

Eksoottinen suomalainen maaseutu on kuitenkin muutakin kuin kokoelma rapistuvia kylpylähotelleja ja lähinnä kuriositeetiksi kelpaavia paikalliskohteita Jokelinin ja Hujasen ”Joutoretki – roadtrip kätkettyyn Suomeen” hengessä.  

Mielikuvilla on väliä

Monipaikkaisuus, paikkamarkkinointi ja kotiseutunostalgia ovat saaneet uusia muotoja, kuvituksia ja narratiiveja koronakriisin myötä. Some-feedimme on täyttynyt porisuhdeneuvonnasta, kokemuksellisista maallemuuttotarinoista ja monipaikkaisten Citymaalaisten houkuttelevasta kuvamaailmasta: onpa harvaan asuttu Suomi upea, täynnä pieniä helmiä!

Samalla vastavirta ei ole korvannut tilastojen valtavirtaa: tarina tyhjentyvistä syrjäkylistä elää vahvassa, ja muut narratiivit ovat poikkeuksia. Heille, jotka eivät halua hyväksyä tai tehdä todeksi tätä kehitystä ja sen väistämättömyyttä, on tarjolla vain satunnaisia vastavirtaan vaikuttamisen kanavia. Kotiseutulahjoittaminen kiehtoo, mutta markkinalähtöisen rakennemuutoksen vipuvarsien vääntövoima epäilyttää. Onko Suomessa Japania vastaavaa houkuttelevien ja markkinoilla menestyvien elinvoimatuotteiden potentiaalia? 

Emme tiedä, mikäli emme kokeile. Toisaalta kotiseutulahjoittaminen voisi tarttua ajassa liikkuviin megatrendeihin ja pinnan alla poreileviin mahdollisuuksiin, jotka liittyvät uuden sukupolven luontosuhteeseen, luontokadon tai ilmastonmuutoksen esiin nostamiin tarpeisiin ajatella koko kulutusyhteiskunta ja paikallisyhteisöjen kestävyys uudelleen. 

Kotiseutulahjoittamisen tapainen, vapaaehtoisuuteen perustuva toimintamalli voisi myös olla yksi tapa vahvistaa paikallista osallisuus- ja elinvoimatyötä monipaikkaisuuden ja paikkariippumattomuuden olosuhteissa, joissa on tärkeää löytää myönteisiä keinoja tukea ihmisten monitasoista identiteetin muodostusta sekä (kaupungin ja maaseudun) kaksisuuntaista ymmärrystä.

Toimiakseen kotiseutulahjoittaminen tarvitsisi “Suomen mallin” 

Nähdäksemme kotiseutulahjoittamisen idea on kehittämisen ja kokeilemisen arvoinen, ja paljon on tehtävissä jo olemassa olevan lainsäädännön puitteissa. Kentän sirpaleisuuden vuoksi voisi kuitenkin olla hyödyllistä tukea joukkorahoittamista ja kotiseutulahjoituksia esimerkiksi sopivan säätiön tai rahaston kautta. Tällä voitaisiin rahoittaa paremmin kansalaisten hyvän tekemisen motivaatioita hyödyntävää, ja paikallista elinvoimaa rikastavaa yhteistyötä, viestintää ja osallisuutta. Säätiö- tai rahastomallilla voisi olla myönteisiä vaikutuksia sekä elinvoimaa ylläpitävään että kehittävään toimintaan, ja lisäksi voitaisiin paremmin hyödyntää monipaikkaisuutta ja molemminsuuntaista ymmärrystä ja yhteiskuntarauhaa tukevaa toimintaa yleisemmin.

Kotiseutulahjoitusmallin menestystä Japanissa selittäviä tekijöitä ei voida sellaisenaan replikoida, ja siten Japanin mallin soveltaminen ja kokeilu Suomessa voitaisiin parhaimmillaan aloittaa vastikkeellisella joukkorahoitusmallilla tai rahastojen tai säätiöiden kautta.

Japanin esimerkin inspiroima kokeilu voi Suomessakin kuitenkin toimia sytykkeenä systeemisemmän muutoksen syntymiselle ja käynnistymiselle etenkin nyt, kun kunnat ovat uuden edessä hyvinvointialueuudistuksen myötä. 

Japanissa on saatu aikaan myönteinen imu, ja kotiseutulahjoittamisesta on tullut valtavirtaa. Mikäli Japanissa kertyvä vuosittainen lahjoitussumma jaettaisiin laskennallisesti koko kansan keskuuteen, olisi lahjoitussumma noin 10 euroa per asukas. Vastaavasti Suomessa samalla summalla saataisiin siis noin 55 miljoona euroa. Jos summasta ei vähennetä keräyksen organisoinnista yms. aiheutuvia kuluja ja summa jaettaisiin tasan kaikkien Suomen 309 kunnan kanssa, jokaiselle kunnalle tulisi noin 178 000 euroa. Tällä voisi hyvinkin rakentaa uimalaiturin, leikkipaikan tai skeittipuiston, tai suojella niityn tai harvinaisen biotoopin ja tukea paikallisten yritysten toimintaa tarjoamalla niiden tuotteita vastikkeiksi. Se voisi olla hyvä diili myös paikallisen elinvoiman ja kestävyyden näkökulmasta.

Näkökulmia kotiseutulahjoitukseen -blogisarja on osa hanketta, jossa MDI selvitti Harvaan asuttujen alueiden (HAMA) parlamentaarisen työryhmän toimeksiannosta Japanin kotiseutulahjoitusjärjestelmän kaltaisen mekanismin mahdollisuuksia Suomen HAMA-alueiden elinvoiman vahvistamisessa. Hankkeen loppuraportti julkaistaan 26.9.2022. Lue lisää hankkeesta osoitteesta mdi.fi/kotiseutulahjoitus.

Blogi: Vanhemmaksi on vaikea tulla, jos naiset ja miehet asuvat eri puolilla maata

Isyys ei ole itsestäänselvyys, totesimme isyyttä koskevan blogisarjan ensimmäisessä osassa, jossa pohdiskelimme syntyvyyttä ja ennen kaikkea miesten tahatonta lapsettomuutta alueellisena ilmiönä. Maantieteellisen ilmiön isyydestä tekee ennen kaikkea nuorten aikuisten muuttoliike.

Lue lisää Blogi: Vanhemmaksi on vaikea tulla, jos naiset ja miehet asuvat eri puolilla maata

Vierasblogi: Mitä alueenne kiikarissa näkyy? – Alueiden mahdollisuuksien tilat kehitystä suuntaamassa

Oletko koskaan miettinyt, mistä kunnan, maakunnan tai muun alueen kehityksen kannalta tärkeät ideat tulevat ja mikä niiden muotoutumiseen vaikuttaa? Tiedämme, että alueille on jaettu aluekehittämisen pelilaudalla erilaiset pelimerkit. Toisilla on paremmat lähtökohdat ja toisilla on heikommat kortit, mutta tästäkin huolimatta pelin lopputulos voi yllättää. Näemmekö ja havaitsemmeko ympärillämme olevat mahdollisuudet eri tavoin ja mistä se johtuu?

Lue lisää Vierasblogi: Mitä alueenne kiikarissa näkyy? – Alueiden mahdollisuuksien tilat kehitystä suuntaamassa

Blogi: Skididialogi – Mikä lasten mielestä on tärkeintä, kun ratkotaan pienenevien koulujen haasteita?

Juupajoen otteena on ollut avoin ja yhteisöllinen ennakointi: mitä tullaan tekemään eri vaiheissa, kun lasten määrä vähenee. Perinteisesti kouluverkkoja suunnitellaan kapasiteettitarkasteluilla, poliittisella keskustelulla ja kuntalaisten kuulemisella, mutta Juupajoella mukana ovat olleet myös henkilökunta, vanhemmat, kiinnostuneet kuntalaiset sekä myös koulun varsinaiset asiakkaat, lapset.

Lue lisää Blogi: Skididialogi – Mikä lasten mielestä on tärkeintä, kun ratkotaan pienenevien koulujen haasteita?