Blogi: Mahtuuko sosiaalisesti kestävä kehitys tulevaisuuden kuntapolitiikan agendalle?

Loppuvuodesta 2020 kiersimme seitsemän kuntaa, joissa järjestettiin ryhmähaastattelut kaupunkien ja kuntien viranhaltijoille. Haastatteluissa käsittelimme kuntastrategian keskeisiä sisältöjä, niiden mittaamista sekä strategian laadintaa ja toimeenpanoa. Tarkemmin pureuduimme yhdessä esimerkiksi supistumiseen ja älykkääseen sopeutumiseen osana kunnan strategista tahtotilaa sekä hyvinvoinnin ja elinvoiman mittareihin. HYVIS-hankkeen näkökulmasta yksi kiinnostavimmista teemoista oli hyvän elämän mahdollisuudet kunnassa.

Järjestimme lisäksi kaikille avoimia HYVIS-dialogeja, joissa käytiin keskustelua tarkemmin  hyvän elämän käsitteestä, hyvän elämän toteutumisen mahdollisuuksista annetussa kunnassa sekä väestön supistumisen vaikutuksista hyvän elämän mahdollisuuksiin. Dialogit keräsivät yhteensä 70 osallistujaa monenlaisista taustoista. Mukana oli kuntien työntekijöitä ja viranhaltijoita, poliitikkoja, yhdistys- ja järjestötoimijoita, nuorisovaltuuston edustajia ja monia muita.

Kierroksen perusteella eri kunnat poikkeavat toisistaan suuresti. Strategiaprosessit ovat olleet erilaisia, ja myös niiden painotukset poikkeavat toisistaan. Tämä näkyy indikaattoreissa, myös niiden poiketessa toisistaan. Kuntien eroavaisuuksien sanoittaminen ja käsitteellistäminen on ollut viime vuosina suosittua. Esimerkiksi valtiovarainministeriö painottaa viimeisimmässä kuntien tilannekuvassa Suomen kuntien eroavan merkittävästi toisistaan. Yhtenäiskunnan muutoksesta erilaistuviin kuntatodellisuuksiin on käyty keskustelua niin kuntatutkimuksessa kuin valtiosääntöoikeudellisissa arvioissa.

Mikä kuntia yhdistää?

Kuntakierroksemme perusteella hyvän elämän tai vaihtoehtoisesti hyvinvoinnin mittaaminen kiteytyy monesti hyvinvointikertomukseen. Sen lakisääteisyydestä huolimatta kertomuksen asianmukainen laadinta ei ole kuntakentällä itsestäänselvyys. Hyvinvointikertomus tai hyvinvointistrategia ei ole laajuudestaan huolimatta kaiken kattava, ja myös kehittämiskohteita löytyy. Esimerkiksi sosiaalinen näkökulma saattaa jäädä kertomuksissa puutteelliseksi.

Sama pätee myös kuntastrategioihin sekä kuntakierroksen kuntien kohdalla että yleisesti. Sosiaalisesti kestävä kehitys ei näy kumppanikuntiemme strategisissa mittareissa eksplisiittisesti. Yksittäisistä teemoista esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoa ei huomioida kierroksen kuntien strategioissa. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei asiasta käydä keskustelua kuntakentällä. Esimerkiksi Kuntaliitto on tehnyt aiheesta keskustelunavauksia ja nostanut sen esiin strategiassaan.

Myös väestönkehitys yhdistää sekä useita kierroksemme kuntia että Suomen kuntia ylipäätään. Suuri osa Suomen 310 kunnasta ja kaupungista on väestöltään väheneviä. Asukasluku kasvoi vain 60 kunnassa vuosien 2013–2018 välisenä aikana. Sekä MDI:n että Tilastokeskuksen ennusteiden perusteella Suomessa on vuoteen 2040 mennessä vain kolmesta yhteen kasvavaa kaupunkiseutua. Olemme kollegojen kanssa avanneet keskustelun kestävän hyvinvoinnin politiikkavaihtoehdoista haastavassa toimintaympäristössä.

Hyvinvointitalous kestävän hyvinvoinnin ja perinteisen elinvoiman silloittajana

Joissakin kierroksen haastattelussa käytiin keskustelua hyvinvointitaloudesta. Tällaisessa ajattelussa on kyse siitä, että elinvoima, talous ja hyvinvointi eivät ole toisilleen vastakkaisia. Kyseessä on kiinnostava yhteiskuntateoreettisen keskustelun suunta, joka häivyttää keskustelussa edelleen usein ilmenevää talouden ja hyvinvoinnin vastakkaisuutta. Suomi on ollut viime vuosina, mm. EU-puheenjohtajakaudellaan, aktiivinen vaikuttaja hyvinvointitalouden teemoissa ja on esittänyt, että hyvinvointi tulisi asettaa selkeäksi prioriteetiksi EU:n pitkän aikavälin tavoitteissa. Tällainen kehityskulku heijastuu väistämättä myös kuntien toimintaan.

Toisaalta on syytä kysyä kriittisesti, onko hyvinvoinnissa politiikan kärkiagendana mitään uutta. Oliko tästä lopulta kyse jo länsimaisen poliittisen ajattelun alkulähteillä? On selvää, että kysymys hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä tulee ratkaista erikseen kussakin ajassa ja institutionaalisessa kontekstissa. Vanhat vastaukset eivät välttämättä päde tulevaisuuden toimintaympäristössä. Oman haasteensa asettaa hyvinvoinnin kokemuksellisuus ja subjektiivisuus. Kuten Sami Tantarimäki ja Kaisa Lähteenmäki-Smith omassa HYVIS-blogissaan joulukuussa kirjoittivat: ”Hyvän elämän osatekijät ovat ainutlaatuisia – ja samalla myös universaaleja”.

Perinteiset eväät aluekehityksen ongelmiin eivät näytä riittäviltä. Tämä on todettu jo viimeisimmässä aluekehityspäätöksessä, jossa on mainittu muun muassa osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen sekä eriarvoistumisen ehkäisy. Kenties olisi aika nostaa sosiaalisesti kestävä kehitys entistä vahvemmin myös kuntien agendalle?

Hankkeen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikan neuvoston asettaman hankeryhmän esityksestä, Makeran valtakunnallisiin maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin suunnatuista varoista.