Kahdeksan miljoonaa suomalaista vuonna 2050?

Sitra järjesti keväällä 2025 Talouden kasvun tulevaisuudet -rahoitushaun selvityksille, joissa pohditaan Suomen talouden kasvun tulevaisuutta uusista näkökulmista. Rahoitus myönnettiin kuudelle hankkeelle, ja MDI on yksi rahoituksen saaneista. Hankkeet toteutetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

MDI:n hankkeessa pohditaan Suomen ja kuntien talouden kasvun ja kestävyyden tulevaisuutta kysymällä: Mitä jos Suomessa olisi kahdeksan miljoonaa suomalaista vuonna 2050? Mitä yhteiskunnallisia rakenteita Suomen pitäisi uudistaa ja mitä seurauksia selvästi suuremmasta asukasluvusta voisi olla? Miltä suomalaisuuden identiteetti voisi kahdeksan miljoonan Suomessa näyttää? ​

Hankkeessa osallistetaan eri menetelmien avulla sekä asiantuntijoita eri aloilta, maahanmuuttajia että nuoria. Hanke tuottaa ennakointianalyysin, monipuolisen vision ja vaikutusten arvion siitä, miltä kahdeksan miljoonan asukkaan Suomi vuonna 2050 voisi näyttää ja mitä muutoksia sen saavuttaminen vaatisi. Lisäksi hanke tavoittelee yhteiskunnallisen keskustelun herättämistä Suomen positiivisesta tulevaisuudesta.

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.