JTYPL:n 4 luvun 4 §:n mukaisen yritykselle tarjottavan valmennuksen arviointi (Työllistä taidolla -palvelu)

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 4 §:n mukaista yritykselle tarjottavaa valmennusta on tarjottu Työllistä taidolla -palvelussa, jossa yrittäjä saa neuvontaa työvoiman hankkimisesta ja työnantajuudesta. Palvelun tarjoavat ELY-keskus ja TE-toimisto ja sen tarkoituksena on yksityisten palveluntuottajien toimesta tukea mikroyritysten ja yksinyrittäjien kasvua neuvomalla yrittäjiä rekrytointiin, työn ostamiseen ja vuokraamiseen sekä työnantajana toimimiseen liittyvissä asioissa. Päämäärä on, että palvelua saaneet yrittäjät pääsevät eteenpäin työntekijän hankkimisessa ja mahdolliset työsuhteet tai sopimussuhteet alkavat mahdollisimman mutkattomasti.

Toteutetun selvityksen päätavoitteena oli selvittää yritykselle tarjottavan valmennuspalvelun toimivuutta, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja laatua. Lisäksi tavoitteena oli arvioida palvelun osalta ns. hyvän tuen kriteerien täyttymistä. Selvityksen tavoitteena oli myös tuottaa kehittämisehdotuksia palvelun jatkoa ajatellen huomioiden erityisesti tuleva TE24 -uudistus. Selvitys tehtiin työ- ja elinkeinoministeriön tilauksesta.

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.