Etusivu Ajankohtaista Blogi Kuntakortin ja EVP-indeksin tarjoamat tiedot täydentävät toisiaan Kuntakortin ja EVP-indeksin tarjoamat tiedot täydentävät toisiaan 8.4.2024 Nanna Nieminen Kirjoittajan muut artikkelit Ajantasaisen, päivittyvän ja kattavan tiedon merkitys ja tarve on kasvanut, ja tuntuu kasvavan edelleen kuntien toimintaympäristön muuttuessa nopeaan tahtiin ja kuntien kohdatessa isoja muutoksia. Miten suunnistaa muutoksen, tiedon, tietolähteiden ja tiedolla johtamisen työkalujen viidakossa? Sote-uudistuksen myötä kuntien rooli muuttui ja ne keskittyvät nyt vahvemmin elinvoiman ja sivistyksen kysymyksiin. TE2024-uudistus ja siihen linkittyvä KOTO24-uudistus puolestaan tuovat elinvoiman, työllisyyden, maahanmuuton ja kansainvälistymisen kysymykset vielä suurempaan rooliin kuntien toiminnassa ja toiminnan kehittämisessä. Nopeasti muuttuvassa maailmassa ja isojen uudistusten äärellä korostuu tarve tietoon perustuville päätöksille sekä ajantasaiselle ja kattavalle tiedolle niin jatkuvassa seurannassa kuin pureuduttaessa syvemmälle esimerkiksi elinvoiman ja työllisyyden kysymyksiin. Tietoa on saatavilla runsaasti eri tietolähteistä ja tarjolla on monenlaisia tiedolla johtamisen työkaluja. Kysymykseksi nousee se, miten suunnistaa tiedon, tietolähteiden ja tiedolla johtamisen työkalujen viidakossa. Miten valita ja löytää oleellisin tieto ja miten sitä kannattaisi hyödyntää? Itse olen pohtinut tätä kysymystä paljon Kuntakortin ja EVP-indeksin näkökulmasta. Mihin erilaisia tiedolla johtamisen työkaluja tarvitaan ja miten valita sopiva juuri oman kunnan tarpeisiin? Omien pohdintojen ja kollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että molemmille on tarve ja että ne ovat toisiaan täydentäviä, eivät toisiaan poissulkevia. EVP-indeksin mukaista toimintaympäristöanalyysia voisi verrata auton katsastukseen ja Kuntakorttia auton kojelaudan mittareiden lukemiseen. Ajoittain on hyvä tehdä tarkempi tsekkaus auton kuntoon korjaustarpeiden selvittämiseksi, aivan kuten katsastuksessa tehdään. Jatkuvaan seurantaan riittää taas kevyempi tarkastelu kuten bensamittarin seuraaminen tai renkaiden ilmanpaineiden tarkistus. Oleellista on, että molemmat tuottavat tarpeellista tietoa, jonka pohjalta voidaan tehdä tarvittavia korjauksia tai sitten todeta, että hyvin menee, jatketaan samaan malliin. Kuntakortti Käyttötarkoitus: Jatkuva tietotyön tuki ja raportointi, strategian seuranta, viestinnän tuki ja tiedon demokratisointi. Kohderyhmä: Viranhaltijat, päättäjät, kuntalaiset ja kaikki aiheesta kiinnostuneet. Teemat: Automaattisesti päivittyvät tietosisällöt muodostavat tilannekuvan koko kunnan kehityksestä. Teemoina mm. väestönkehitys, yritystoiminta, työllisyys, aluetalous, hyvinvointi ja koulutus. Toimintaympäristön analyysi EVP-indeksin mukaan Käyttötarkoitus: Kattavampi analyysi esim. kerran vuodessa. Auttaa tunnistamaan kunnan vahvuuksia ja kehittämiskohteita sekä suuntaamaan kunnan elinvoimatyötä ja kohdentamaan toimenpiteitä. Kohderyhmä: Viranhaltijat ja päättäjät. Teemat: Elinvoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden tulo- ja talous-, yritys-, työllisyys-, koulutus- ja terveysdynamiikkaan. Veto- ja pitovoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden väestö- ja vetovoima, asumis- ja rakentamis- ja vapaa-ajan dynamiikkaan. Kirjoittaja on kuntaintoilija, jonka tuntemus kunnista on onneksi parempi kuin autoista. Elinvoima kunnat kuntakortti pitovoima vetovoima Kysy lisää Nanna Nieminen Asiakkuuspäällikkö, Asiantuntija HM 050 554 5556 nanna.nieminen@mdi.fi Profiili: linkedin twitter Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi Blogi 9.9.2025 Suomen maahanmuuttopolitiikan historia on lyhyt. Työperusteista maahanmuuttoa on edistetty aktiivisesti vasta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Suomalaisuus on muuttunut ja tulee yhä muuttumaan moninaisemmaksi. Moninaisen suomalaisuuden ymmärtäminen edellyttää rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Lue lisää Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi
Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja Blogi 27.6.2025 Laura Koivisto-Khazaal Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta. Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja
Mihin Tampere on menossa? Blogi 11.6.2025 Kirsi Siltanen Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa. Lue lisää Mihin Tampere on menossa?