Blogi: Suomen kunnilla neljänkympin kriisi

Keski-ikäisyys on vaarallista pohdinnan aikaa. Monille se on elämän puolivälin käännepiste, jossa miettii mitä siihen asti on tullut tehtyä, onko siinä pisteessä missä nuorempana oletti olevansa ja mitä loppupuolella tuleekaan käymään. Menneisyydellä ei kuulemma itseänsä saisi siinä pisteessä vielä täyttää, sillä silloin loppupeli on menetetty. Vinyylilevyjen aikana kukoistusvuotensa viettänyt ex-kollegani ministeriöstä puhui jälkimmäisestä puoliskosta elämän B-puolena. Se herättää ajattelemaan.

Kunnallinen itsehallinto on nyt 150 vuoden ikäistä. Mutta niitä kuntia voi kutsua nykykuntien kantaisiksi. Suomen nykymuotoiset kunnat laajoina julkisen sektorin palvelukoneina ja kasvukoneina ovat nyt keski-ikäisiä reilun 40 vuoden ikäisinä. Kunnan tehtävien määrän kasvu alkoi 1970-luvulla ja eniten tehtäviä osoitettiin kunnille 1990-luvulla. Nykyisin kuntien tehtäviä on lukumääräisesti noin 600. Palvelutarpeita rakennettiin sellaisella volyymilla, että niistä olisi riittänyt parille kymmenelle miljoonalle suomalaiselle. Vielä menee tovi ennen kuin meitä on niin monta. Tästä tulee ensimmäinen neljänkympin kriisi. Nykymuotoiseen palvelutuotantoon ja -rakenteeseen ei meillä enää varat riitä. Kuntien on muututtava. Ja niin ne muuttuvatkin, enemmän kuin koskaan historiansa aikana, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntiin. Mutta rajapintakeskusteluja hyvinvoinnista ja terveydestä tullaan käymään, kun pohditaan mikä on terveyden edistämistä (joka on tulevaisuuden kuntien tasolla) ja mikä hoitamista (joka on maakunnilla). Ja rajapintakeskusteluaiheita tulee riittämän monen monituista muutakin. Avoimeksi pitäisi tuo rajapinta saada.

Toinen neljänkympin kriisin ulottuvuus liittyy kuntien kokoluokkaan. Tulevaisuuden kunnat ovat jo moni paikoin täällä, kun moni kunta hoitaa jo nyt monet tehtävistään yhdessä muiden kuntien kanssa. Yleistäen voisi todeta, että alle 20 000 asukkaan kunnat ovat jo tulevaisuuden kuntia. Suuremmat kaupungit todennäköisesti saavat vahvan aseman erilaisten palvelujen tuottamisessa. Mutta miten käy pienempien maakuntakeskusten ja maakuntien kakkos- ja kolmoskaupunkien tehtävien ja vallan uusjaossa? Tämä on neljänkympin kriisin toinen ulottuvuus: n. 40 000 asukkaan kunnat ovat tyypillisesti niitä, jotka tuskailevat eniten oman paikkansa kanssa uudessa pakassa.

Kolmas neljänkympin kriisin ulottuvuus on toimijakentän laajentuminen. Ennen vanhaan X kunnan asiat pystyi sumplimaan pienehkössä kabinetissa tai suurehkossa saunassa. Nyt kunnat muuttuvat avoimeksi pelikentäksi, jolla häsää huomattavasti suurempi joukko erilaisia toimijoita. Kunnan rinnalla palveluja tuottavat yritykset, järjestöt ja kuntalaisista tulee itse myös palvelujen kehittäjiä. Uusi vipuvoima kehittämiselle on 4. sektori, eli aktivistit, jotka eivät perinteisiä viirejä kanna, vaan pistävät sydämensä ja tarmonsa johonkin yksittäiseen juttuun, jonka haluaa kunnassa muuttuvaksi. Minkä tahansa kunnan kehittäjäjoukko on tällä hetkellä vähintään 40-päinen, ken osaa tätä joukkoa ja erityisesti neljättä sektoria viekoitella oikeaan suuntaan kulkevaksi, pääsee nopeimmin tästä neljänkympin kriisistä yli.

Siitä B-puolesta vielä: täytekappaleiden sijaan sinne voi kyllä laittaa vähän progempia ralleja, niistä voi tulla yllättäviä hittejä.

Lisää ajatuksia tulevaisuuden kunnista on katsottavissa Kunnat tekojen paikkana -selvityksestä osoitteesta www.mdi.fi/tulevaisuudenkunta.