Blogi: Mikä Karpissa kiinnostaa?

Keskiviikkona käynnistyi YLEllä Karppi-sarja. Suoratoistopalvelussa voi käydä ahmimassa sarjan jo kokonaan. Sarjaa ei kuulemma saa laittaa nordic noir -laatikkoon, mutta kyllä se pohjoismaisen kylmänviileää kuvaa piirtää sekä Helsingistä, jossa se tapahtuu että ihmisistä, jotka sarjassa murhamysteerin syövereissä pyörivät. Tapahtumat ajoittuvat loka-marraskuuhun. Mutta samalla tavalla kuin ihmisistä, se piirtää kaupungista sisältä kumpuavaa lämpöä – karunkauniilla tavalla. Kaupungin kauneuden kontrasti on rakennettu kulkemaan helpoimmassa mahdollisessa kohdassa Meri- ja Kruununhaan välillä. Karpin maantiede on realistista, joka maantieteilijää erityisesti miellyttää. Aika-ja-paikka-mittakaavat ovat kunnossa. Siirtymisajat ja maisemat ovat realistisia. Tämä on fiktiivisessä sarjassa harvinaisen ilahduttavaa.

Sarjaan on satsattu. Tuotantoyhtiö on maksanut palkkaa yli 200 ihmiselle. Se on jo aikamoinen luovan talouden panostus. Tämä on ollut iso satsaus myös kaupungille. Sarjaa on rakennettu 5 vuotta, kaupunki on ollut pitkin matkaa ja erityisesti viimeisen puolentoista vuoden aikana hyvin tiiviisti mukana. Ensi-iltaa juhlittiin kaupungintalon Juhlasalissa, paikassa jossa näytettiin Suomen ensimmäinen elokuva. Karppi pyörii todennäköisesti useammassakin Euroopan maassa lähitulevaisuudessa. Helsinki toivoo tosissaan, että se herättää kiinnostusta ja matkailuinnostusta kohdemaissa. Kaupungeille suoratoistopalvelusarjoista on tullut silmiinpistävän tärkeä kanava alue- ja brändimarkkinoinnille. Tahti on kiihtyvä, tänä keväänä Karpin lisäksi esimerkiksi Aallonmurtaja tuo esiin Kotkan-Haminan seutua ja Onnela Porvoota.

Luova talous koki edellisen nousukauden vuosituhannen alussa, onkohan nyt uuden nousun aika? Mielikuvat ohjaavat päätöksiä. Se mikä kuva alueista piirtyy, on yhä tärkeämpi kun ihmiset tekevät päätöksiä, oli ne sitten matkailukohteita tai pysyvämpiä sijoittumispäätöksiä.

Kahdeksan miljoonaa suomalaista ilmastokriisissä ja kestävyysmurroksessa  

Mitä jos suomalaisia olisi kahdeksan miljoonaa vuonna 2050? Tätä olemme pohtineet Sitran rahoittamassa hankkeessa niin koko Suomen kuin kuntien talouden kasvun näkökulmasta. Yksi hankkeen tarkastelu-ulottuvuuksista on muuttoliikkeiden ja maahanmuuton suhde ilmastonmuutokseen sekä laajempaan kestävyyteen.

Lue lisää Kahdeksan miljoonaa suomalaista ilmastokriisissä ja kestävyysmurroksessa  

Kanadan maahanmuuttopolitiikka tukee väestönkasvua  

Kun Suomessa puhutaan Kanadan maahanmuuttomallista, annetaan usein kuva, että maa pisteyttäisi kaikki maahanmuuttajat. Näin ei kuitenkaan ole. Kanadan mallista voidaan ottaa silti oppia, esimerkiksi mahdollistamalla pysyvä oleskelulupa nykyistä helpommin työperusteisille maahanmuuttajille. Tärkeintä on kuitenkin lisätä yhteiskunnan vastaanottavuutta.

Lue lisää Kanadan maahanmuuttopolitiikka tukee väestönkasvua  
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.