Blogi: Koronanjälkeisen maailman ja tietotyön selviämisstrategioista maaseuduilla

Meillä MDI:llä oli eräänä toukokuun loppupuolen aamuna ilo saada aamukahvivieraaksi saksalainen sosiologian professori ja tutkija Katja Möhring. Katja on tutkimusryhmineen tehnyt mielenkiintoista työtä koronakriisin vaikutuksista tasa-arvoon. Hänen lisäkseen suomalaisesta näkökulmasta aihetta valottivat UUTTU-kollegamme Emilia Kangas ja THL:ssä koronan vaikutuksia tasa-arvon näkökulmasta tutkinut Merita Mesiäislehto. UUTTU-relevantteja huomioita olisi vaikka kokonaiseksi juttusarjaksi, mutta jaamme tässä nyt joitakin valittuja paloja. Selvää on, että kuuntelimme alustuksia vahvasti “UUTTU-äänentoiston kautta” ja kaikki mahdolliset väärinymmärrykset ovat blogin kirjoittajien. Kiitämme erinomaisia alustajia ajattelun syötteistä. 

Mannheimin yliopiston tutkimuksen mukaan Saksassa ihmisten työ- ja perhetyytyväisyys kokonaisuutenaan laski tutkimuksen tarkastelemassa koronapandemian ensimmäisessä aallossa. Tämä on myös intuitiivista: yleisen epävarmuuden ja kriisinkestokyvyn rajoja jouduttiin etsimään lomautusten, kotikoulun ja koronapelon olosuhteissa. Vaikutukset olivat suurimmat naisten ja erityisesti yksinhuoltajanaisten keskuudessa. Kiinnostavaa sen sijaan on, että isien hyvinvointiin kriisi vaikutti vähemmän negatiivisesti: itse asiassa heidän tyytyväisyytensä perhe-elämään jopa lisääntyi. Tutkijaryhmä päätteli, että vaikka ensimmäisen koronasulun olosuhteet vaikuttavat yleensä kielteisesti ihmisten tyytyväisyyteen työhön ja perhe-elämään Saksassa, vaikutukset vaihtelevat lapsettomien henkilöiden, äitien ja isien välillä, ja vaikutukset isien elämään olivat usein myönteisempiä. He yksinkertaisesti saivat enemmän aikaa lastensa kanssa. 

Etätyöhön siirtyminen ei näyttänyt liittyvän saksalaisessa aineistossa merkittävästi työtyytyväisyyteen tai edes tyytyväisyyteen perhe-elämään minkään tarkastellun alaryhmän osalta. Tämän tuloksen tutkijat näkivät ristiriidassa oletusten kanssa, joiden mukaan etätyö korreloisi työtyytyväisyyden laskun ja perhetyytyväisyyden kasvun kanssa. Selvä johtopäätös etätyön olosuhteissa olikin, että pelkkä työn tekemisen paikan vaihtaminen ei tuota merkittäviä muutoksia hyvinvointiin, jos mikään muu ei muutu. Esimerkiksi vanhempien tyytyväisyys perhe-elämään ei parane ilman päivähoitotilanteen ja työaikojen parantamista (Saksassa naisten osa-aikainen työ on Suomea huomattavasti tyypillisempää ja päivähoitomahdollisuudet rajoitetumpia). Tämä havainto työn sijaintia laajemmasta merkityksestä on myös potentiaalisesti UUTTU-hankkeen näkökulmasta relevantti. Kenties uusi työ ei ole vain työtä, joka tehdään uudessa paikassa (maaseudulla, kakkoskodissa tms.) tai uudella alustalla (digikokouksin kasvokkaisen kanssakäymisen sijaan).

Uusi työ sisältää suuremman muutoksen siemenen, joka liittyy laajempiin työn ja arjen kokonaisuuksien muutokseen.   

Myös laajemmassa tutkimuksessa vahvistuvat huomiot sukupuolittuneista koronavaikutuksista. Emilia Kangas koosti eri tutkimuksiin pohjautuen, miten työpaikat ovat pysyneet suhteellisen passiivisina työ- ja perhekäytäntöjensä parantamisessa ja perheystävällisten kulttuurien luomisessa. Tätä on osin selitetty sillä, että muodollisten työ- ja perhepolitiikan ratkaisujen kehittäminen on ollut ongelmallista Suomen kaltaisissa maissa, joissa työn ja perheen integroitumiselle on vahva oikeudellinen tuki ja säädösperustaa. Kaikkia organisaation jäseniä on vaikea kohdella tasa-arvoisesti samojen periaatteiden mukaan ottaen samalla huomioon eri ihmisten yksilölliset tarpeet ja odotukset työ-perhesuhteessa. Onkin todettu, että kollegojen tuki ja ymmärrys on tärkeää: ylimmällä johdolla ja esimiehillä sekä ikätovereilla voi olla tärkeä esimerkkinä toimimisen rooli työ-perhe-integraation ja työ-perhe-käytäntöjen tasapainoisten ratkaisujen edistämisessä. Roolimalleja ja vertaistukea siis tarvitaan. 

Suomalaisessa tutkimuksessa nousi esille myös kuva, jossa koronapandemian aikana vastuu lasten hoidosta oli pääosin äideillä, vaikka joissakin perheissä saavutettiin uudenlainen tasapaino työ- ja perhe-elämän hallintaan ja ainakin jossain määrin tasaisempi vastuunjakoon vanhempien kesken. Jo ennen pandemiaa oli havaittu, että etätyö ei välttämättä helpota työ-perhesuhteen hallintaa. Naiset ilmoittavat useammin tekevänsä etätyötä tasapainottaakseen työn ja perheen tarpeita sekä kiriäkseen kertynyttä työtaakkaa, kun taas miehet ilmoittavat työskentelevänsä kotoa käsin, koska se on heistä mukavampaa. Vastuu työn ja perheen yhteensovittamisesta on edelleen vahvasti yksilöillä. Samalla tutkimus muistuttaa, että on tärkeää estää ylityötä työnjaolla ja eettisesti kestävällä organisaatioiden johtamisella, ei rajaamalla yksilötasolle ongelmia, jotka todellisuudessa liittyvät rakenteisiin ja johtamiseen.  

Meritan ja Emilian lisäksi mm. Milla Salin ja hänen kollegansa Turun yliopistossa ovat tutkineet aihetta (Salin, Kaittila, Hakovirta & Anttila 2021: “Family Coping Strategies During Finland’s COVID-19 Lockdown”, Sustainability, 12(21), 9133; https://doi.org/10.3390/su12219133). Heidän tulostensa mukaan valtaosa äideistä koki korona-arjen hämärtäneen työ- ja perhe-elämän rajaa. Heidän tutkimuksensa tunnisti kolme keskeistä selviytymisstrategian tasoa arjen koronakestävyydelle:

1. makroympäristö (ml. palkkatyön joustavuus, yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja tuki, sosiaaliset suhteet ja epävirallinen tuki)
2. parisuhde (sopimukset arjen käytännöistä, joustavuus arjen toiminnassa, perheaika ja perhekeskustelu) ja
3. yksilöllinen (henkilökohtainen asenne, henkilökohtainen aika ja joustavuus).  

Naisten tietotyön ja maaseutujen monipaikkaisten mahdollisuuksien kannalta olennaiseksi nousee tutkimusten huomio työpaikka- ja parisuhdekohtaisten arjen ratkaisujen suuresta merkityksestä. Institutionaalisten ratkaisujen rajoitteet tekevät yleisten ja yhtäläisten toimien synnyttämisestä valtion, alueen tai kunnan tasolla vaikeaa. Ratkaisut syntyvät pitkälti muilla tasoilla. Organisaatio- ja työpaikkakohtaisten hyvien käytäntöjen tunnistamiseen, yksilötason motivaatio- ja muutospotentiaalin syvällisempään yhdistämiseen, institutionaaliseen tarkasteluun ja myös yritysten ja työpaikkojen esimerkeillä johtamiseen tarvitaan lisää tunnistamisen, analyysin ja viestinnän keinoja. Erilaisten maaseutujen mahdollisuudet naisten tietotyön ympäristöinä rakentuvat merkittäviltä osin yritysten ja yhteisöjen käytännöistä – niidenkin, joiden mieleen eivät maaseudun erilaiset mahdollisuudet tai haasteet edes tule. 

Rakenteellisia ratkaisuja tarvitaan maaseudun tietotyöhönkin, mutta muutos lähtee yksilöistä.

UUTTU-hankkeemme näkökulmasta koronatilannetta koskevat tutkimustulokset ja huomiot vahvistavat edelleen huomion tarkennusta organisaatio- ja työpaikkakohtaisiin, mutta myös  yksilökohtaisiin ratkaisuihin lopullisina päätöksentekotilanteina. Yksilö ei ole täysin vapaa valitsemaan edes paikkariippumattomassa tietotyössä, mutta ei myöskään kahlittu rakenteisiin läsnätyön kaltaisilla siteillä. Rakenteellisia ratkaisuja tarvitaan maaseudun tietotyöhönkin, mutta muutos lähtee yksilöistä. Oletko sinä tänään ylitöissä? Kenen ehdoilla sinä joustat? Millaisia työn, uran ja elämän ratkaisuja teet ja millaisilla ehdoilla?