Blogi: Kolme skenaariota koronan jälkeisistä kaupungeista

Alue- ja kaupunkikehittämisen keskustelu on ollut sankkana erilaisia ennusteita ja ennustuksia koronapandemian vaikutuksista esimerkiksi kaupunkiasumisen suosioon, etätyön yleistymiseen ja mökkeilykulttuuriin. Yleinen narratiivi tuntuu sanovan, että jonkinlainen muutos tapahtuu varmasti, sillä pandemia-aika on ollut “disruptio” eli haastanut tähänastisia vakiintuneita toimintatapoja.

On myös muodikasta todeta, että lyhyen aikavälin muutoksia liioitellaan ja pitkän aikavälin muutoksia aliarvioidaan. Harvemmin kuitenkin pohditaan sitä, miksi näin on tai mitä tällainen arviointiharha koronan kohdalla tarkoittaisi. Ennustuksissa kannattaakin vähän painaa jarrua. Selvää on se, että ennakointityö on pandemian myötä muuttunut vaikeammaksi.

Ennakointi on kuitenkin mahdollista vaikeassakin tilanteessa systemaattisella toimintatavalla. Eikä sitä kannata arastella.

Synkkä skenaario auttaa varautumaan

Meillä MDI:ssä on koronapandemiankin aikana toteutettu useita skenaario- ja ennakointiprosesseja, joissa myös koronan tuomat epävarmuudet on nostettu selkeästi pöydälle. Tyypillisesti teemme ennakointia erilaisten organisaatioiden strategiatyön tueksi: kartoitamme, mitkä muuttujat ovat tulevaisuudessa olennaisia, ja mihin kaikkeen on syytä varautua. Emme siis pyri ennustamaan, mitä tapahtuu, vaan hahmottamaan sitä, minkälaisia asioita ylipäänsä on mahdollista tapahtua. Usein lopputuloksena on joukko tulevaisuuskuvia tai kehityspolkumuotoisia skenaarioita, joissa maalaillaan jopa vähän karikatyyrimäisiä ja joskus synkkiäkin tulevaisuuksia. Tietty synkkyys on skenaariotyössä ehdottomasti onnistumisen edellytys! Negatiivisiin mahdollisuuksiin on syytä varautua, ja vähintään ne herättävät hyvää keskustelua.

Mutta miten se koronapandemia vaikuttaa kaupunkeihin ja kaupungistumisen rakenteisiin? Olemme toisessa bloggauksessa Timo Hämäläisen kanssa jo jarrutelleet ja todenneet, ettei se kaupungistuminen nyt ihan näin vähällä pääty, eikä tuomionpäivän ennustuksista ole välttämättä hyötyä. Hienovaraisillakin väestömuutoksilla voi tietysti olla suuri paikallinen merkitys joillakin paikkakunnilla. Suurissa kaupungeissa näistä muutoksista ei ole syytä hermostua, mutta on kaupungeissa aiheutunut ihan oikeitakin ongelmia, osa niistä hyvin vakavia.

Joukkoliikenteen rahoitus on kriisiytynyt matkustajamäärien kadon vuoksi. Innovaatiokyky sakkaa etätöiden takia. Työttömyys ja lomautukset ovat iskeneet kovaa kaupunkimaisiin palvelu- ja kulttuurialan toimintoihin. Toisaalta on syntynyt uudenlaista keskustelua siitä, minkälaisissa kaupungeissa halutaan asua. Laadukas urbaani asuminen ja helppo liikkuminen tiiviissä lähikaupungissa yhdistettynä hyviin viheryhteyksiin on jonkinlainen uusi monitahoinen ideaali. Eli puhe vartin kaupungeista on siis jälleen kiihtynyt. Osa tietysti kaipailee takaisin puutarhakaupunkeihin ja haluaa levittää asutusta laajemmin ympäri Etelä-Suomea. Tässä bloggauksessa ei nyt jäädä vänkäämään tästä aiheesta (täällä lisää jos kiinnostaa).

Eriytyvää kasvua, lähikaupunkien verkostoa vai pitkittyvää piinaa?

Halusimmekin tarjota vähän systemaattisemmin mietityn analyysin kaupunkien kohtaamista ongelmista ja tulevasta kehityksestä.

Pohdimme klubimenettelyssä Hypon, RAKLIn, Kuntaliiton ja Kuntarahoituksen kanssa kaupunkipolitiikan koronalääkkeitä. Työhön osallistui tilaajatahojen edustajien lisäksi esimerkiksi kiinteistöalan ja kaupunkikehittämisen asiantuntijoita. Hahmottelimme kaupunkien kohtaamia pandemia-ajan ongelmia tilastojen avulla, ja laadimme toimenpiteitä siitä, miten kriisistä voitaisiin päästä yli.

Ja tehtiin myös niitä skenaarioita. Skenaariotyössä ei tällä kertaa tarkkaan ottaen pyritty kartoittamaan sitä, mikä kaikki on kaupunkien kehityksessä mahdollista koronan jälkeen. Vaihtoehtoja siihen on aikalailla. Epävarmassa tilanteessa nämä ennakoinnit olisivat varmaankin menneet aika pahasti metsään. Sen sijaan otimme selkeämmin kantaa julkisessa keskustelussa pyörineisiin teemoihin ja argumentteihin, ja hahmottelimme mahdollisia tulevaisuuksia niiden valossa. Skenaariossa hyödynnettiin tietysti myös erilaisia lähtöoletuksia, liittyen esimerkiksi siihen, kuinka hyvin Suomi ylipäänsä pääsee kiinni talouden kasvu-uralle pandemian väistyessä.

Kolme skenaariota.

Syntyi kolme skenaariota. Ensimmäisessä, eriytyvän kasvun skenaariossa, pureuduttiin pandemian aiheuttamiin taloudellisiin ja rakenteellisiin ongelmiin. Skenaariossa korostetaan tarvetta tutkimus- ja innovaatiovetoiselle kaupunkikehittämiselle keinona nousta talouden alhosta. Skenaario kuvailee, miten kaupungit ja yhteiskunta keskimäärin kykenevät palautumaan varsin hyvin normaaleihin rutiineihin. Monia aloja ja ihmisiä pandemia ei ole koskettanut juuri mitenkään, ja monelle on jäänyt ylimääräistä sukanvarteen. Pandemian tuhot ovat iskeneet tiettyihin aloihin, paikkoihin ja yksilöihin eri tavoin kuin toisiin. Kiihdytettäessä normaaliuralle ja sen ohi ei voida unohtaa heitä, joihin korona on iskenyt erityisen kovaa. Eriytyvän kasvun skenaario kuvaakin, miten pandemian kiihdyttämät sosiaalisen ja alueellisen eriytymisen askeleet voivat muuttua ajan myötä harppauksiksi.

Toinen skenaario, nimeltään Lähikaupunkien verkosto, taas ottaa kantaa keskusteluun muuttuneista asumisihanteista, etätyöstä ja arjen toimivuudesta. Skenaariossa maalaillaan, miten muutos lähtee rakentumaan ja mitä sen osana toisaalta ei tapahdu. Sittemmin on yleisemminkin todettu, ettei 100 % etätyö ole oikeastaan kenenkään mieleen. Pyrkimys tiiviisiin mutta vihreisiin vartin kaupunkeihin kuitenkin kiihtyy skenaariossa. Toisaalta huomataan, ettei tämä muutos ole kovin helppo. Suomalaiset kaupungit, etenkin pk-seutu, ovat vanhastaan niin hajanaisia ja autoriippuvaisia, että puhe vartin kaupungeista on alkuun nimenomaan vain puhetta. Pitkällä aikavälillä taas voi syntyä toisenlaisia ongelmia, ja verkostokaupungin kasvu voi muuntua hajatiivistämiseksi kuntien osaoptimoinnin tuloksena. Eli rakennettaisiin pitkin peltoja näennäistiiviitä kaupunkikeskittymiä, joissa ei ole oikein palveluita eikä kovin hyviä yhteyksiäkään. Ei siis ihan niin urbaania tai vihreää kuin maalaillaan. Keskustojen “stockmannisaatiokin” voisi jatkua ilman toimenpiteitä.

Viimeisessä skenaariossa synkistellään. Pelko ja hajaannus -skenaarion lähtöoletus on, ettei pandemia tai sen pelko poistu, vaan jää jäytämään yhteiskuntaa. Monet jäävät mieluummin etätöihin kuin palaavat työpaikoille. Omakotiasumisen suosio kasvaa, kun halutaan lisää tilaa ja grillailla omalla pihalla sen sijaan että mentäisiin teatteriin. Joukkoliikenne kuihtuu pysyvästi kun ajeltaisiin mieluummin autolla, eikä valtio kunnolla tue joukkoliikennettä. Skenaariossa kaupunkirakenteen hajautuminen aiheuttaa monenlaista ongelmaa ja murhetta, eikä holtiton hajautuminen ole järin kestävääkään.

Pois pandemiasta

Viimeisessä skenaariossa nostetaan esiin riski, että pandemian pelko tai muu siihen liittyvä ongelma aiheuttaa jonkinlaisen pysyvämmän välitilan (olemme oikeasti hyvin optimistisia, että itse viruksesta päästään kesän aikana kyllä eroon). Odottavaa pysähtyneisyyttä on kestänyt nyt yli vuoden, eikä kukaan jaksa enempää. Pitkittymisen seuraukset voivat siis olla tuhoisia. Keinoja tarvitaan tilanteen normalisoimiseksi. Julkaisussamme kirjaamme erilaisia ehdotuksia täydennysrakentamisesta ja joukkoliikenteen tukemisesta kaupunkikeskustojen elävöittämiseen. Itse haluan nostaa esiin tieteen, taiteen ja kulttuurin rahoituksen.

Tällä lyhyellä skenaarioharjoituksella ei pyritä argumentoimaan sen puolesta, että jokin näistä kolmesta tulevaisuuskuvasta suoraan toteutuisi. Luultavasti ja toivottavasti yksikään niistä ei toteudu ainakaan sellaisenaan. Skenaarioiden tarkoitus on osallistua keskusteluun ja hahmotella erilaisia vaaranpaikkoja ja mahdollisuuksia. Jos ei kelpaa niin aina saa tehdä parempia.

Kirjoittaja

Ilppo Soininvaara