Blogi: Järjestelmä ei tue vuorovaikutusta

Asiantuntijatyössä ehkä suurinta ylellisyyttä on osallistua toisten organisoimiin työpajoihin ja keskusteluihin – saada kuunnella ja keskustella riviosallistujan roolissa. Tällä kertaa sain ilon osallistua STN:n CORE-hankkeen työpajaan yhteistoiminnallisesta hallinnasta ja sen vahvistamiseksi rakennetusta koulutuksesta.

Lasse Peltosen erinomainen blogi Oregonin yhteistoiminnallisen hallinnan ja konfliktinratkaisun mallista kuvasi aiemmin Oregonin oppeja strategisen tutkimuksen neuvoston CORE-hankkeessa tehdyn tutkimustyön ja -vierailujen pohjalta.  Työpajassa saimme videotervehdyksellä terveisiä Oregonista, ja toteamus oli meille monille aiheen parissa työskenteleville tuttu: järjestelmä ei tue vuorovaikutusta. Tämä toi mieleen entisen kollegan Petri Uusikylän väitöstilaisuuden viime viikolta, jossa vastaväittäjä totesi Uusikylän kompleksisen hallinnan vuorovaikutteisen, tietoperusteisen ja systeemisen uudistamisen edustavan lähinnä vallankumousta – moninäkökulmainen uudistaja on hallintopolitiikan anarkisti! Vaikka hallinnon kehittämisen alalla tämä tavoite ei liene niin tuttu,  ehkä järjestelmä  edellyttää vähintäänkin syvää ravistelua ja kansalaislähtöistä uudelleenkalibrointia.

Oregonin toimintamallin johtoajatuksessa kiteytyy hallinnon kehittämisen ja yhteistoiminnallisen hallinnan ydintavoite. Oregonin ex-kuvernööri John Kitzhaber on nimittäin varsin pistämättömästi todennut, miten hallinnon tehtävänä ei ole toteuttaa politiikkaohjelmia, vaan ratkaista ongelmia. Tämä ajatus nostaa myös ”creative bureaucrats” -henkisen yhteisön merkityksen ratkaisujen kehittämisen ytimeen: yhteisen vuoropuhelun rakentaminen ja ratkaisujen tunnistaminen yli rajojen ovat käytännössä asioita, jotka eivät ole kenenkään vastuulla tai toimivallan alueella. Siksi – melko lailla voimaannuttavasti – ne ovat myös kenen tahansa ratkaistavissa! Eläköön paras ratkaisu! Eläköön itseohjautuvuus! Eläköön verkoston ja itseorganisoitumisen voima hierarkian haastajana!

Kuunteleminen on vuorovaikutuksen supervoima

Seinäjoen pääkonttorimme neuvotteluhuoneen kyltti muistuttaa joka päivä kuuntelemisen tärkeydestä. Kuva: Ville Kentta.

CORE-tutkimushankkeen tutkijoiden lisäksi ääneen työpajassa pääsivät yhteistoiminnallisen julkisen johtamisen koulutusohjelman alumnit Elina Kuusisto Uudenmaan ELY-keskuksesta ja Salla-Maria Lauttamäki Varsinais-Suomen liitosta, jotka omissa puheenvuoroissaan kuvasivat oivallisesti yhteistoiminnallisuuden oppeja ja sitä, mitä niiden käyttöönotto vaatii. Useissa puheenvuoroissa nousivat esille kyky ja halu kuunnella, sekä läpinäkyvyys ja prosessien rooli ja merkitys osana isompaa kokonaisuutta.

Salla-Maria myös kuvasi prosessin läpinäkyvyyden ja sen etukäteissuunnittelun tärkeyttä: on oltava avoimia ja selkeitä sen suhteen, mikä on prosessin tarkoitus ja tavoite, keitä siihen on saatava mukaan ja miksi, sekä mikä on kunkin osallistujan asema ja rooli. Prosessin onnistumisen kannalta on tärkeää tunnistaa, että puntaroivan ja yhteistoiminnallisen prosessin omistajuus on selkeästi ja turvallisesti yksissä käsissä ja se tunnistetaan nimenomaan omistajuutena  prosessista, ei omistajuutena sisällöllisestä asiantuntijuudesta. Erityisen tärkeä on kuunnella, jotta ymmärretään, mitä pelkoja ja epävarmuuksia prosessin kohteena olevaan ilmiöön tai yhteiskunnalliseen haasteeseen liittyy, ja miten nämä pelot ja haasteet voidaan yhdessä ratkaista.   Kuten työpajaan osallistunut prosessien hallinnan ja vuoropuhelun asiantuntija oivallisesti kiteytti, suurin este vuorovaikutuksen tiellä ovat stereotypiat ja toisten puolesta tietäminen.

Yhteistoiminnallisen hallinnan ratkaisulähtöisessä, tilanteisiin muovautuvassa ja sopeutuvassa muodossa ja nöyrästi kuuntelevassa asenteessa kohtaavat myös mahdollisuus rajojen yli kurkottamiseen, hallinnon siilojen purkamiseen ja jatkuvasti vahvistuvaan yhteistyöhön julkisen sektorin, yritysten ja paikallisyhteisöjen sekä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välillä. Tämä edellyttää osaamista, tahtoa ja uudenlaisia toiminnan valmiuksia, kapasiteettia lähestyä kysymyksiä moninäkökulmaisesti.

Sanoittaisimmeko yhteistoiminnallisuuden uudelleen?

Kapasiteetin kasvattaminen tunnistettiin myös työpajan keskusteluissa yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi. Valmiutta toimia uudella tavalla  voidaan kasvattaa eri tasoilla, sekä yksilön ominaisuutena että yhteisissä. Mikäli otsikon mukaiseen järjestelmän kyvyttömyyteen halutaan tarttua, järjestelmän vastaanottokykyä ja myös siinä toimivien tahojen valtaa, vastuuta ja kannustimia on muutettava. Organisaatiolle täytyy tehdä houkuttelevimmaksi vaihtoehdoksi yli  rajojen toimiminen, tutkijoille on tarjottava (STN:n tavoin) kannustimia myös haastavien monitieteellisten näkökulmien avaamiseen ja myös medialle on oltava kannattavampaa rakentaa siltoja ja dialogeja kuin syventää ennakkoluuloja ja kaivaa poteroja. Kuntien ja kaupunkien on saatava kannustimia radikaalisti syvällisemmälle yhteistyölle yli hallintokuntien ja maantieteen rajojen. Tämä on välttämätöntä, vaikka samalla  enemmistö kuntalaisista vastustaa kuntaliitoksia, ja mitkään keinot eivät kelpaa kuntatalouden vahvistamiseksi.  Kun samalla selvää on, että nykyisellä rakenteella ei yksinkertaisesti voida jatkaa ja tulevaisuuden ”Suunnitelma B” on rakennettava, toiveet silti kohdistuvat  kuntien omien innovatiivisten ideoihin ja kuntalaisten yhteisöjen parhaimpien ratkaisuihin.  Näissäkin vaikeissa ratkaisuissa uudenlaiset vuorovaikutuksen menetelmät ja välineet ovat kullan arvoisia. Hallinnon toimivalta olisi suhteutettava tulevaisuudessa sen valmiuteen tuottaa julkista arvoa yhteiskunnassa, jossa ratkaisut edellyttävät altistumista tavoite- ja vaikuttavuuslähtöisesti määritellyille epävarmoille ja vuorovaikutteisille prosesseille.

Yhteistoiminnallisen hallinnan menetelmälle toivottiin myös selkokielisempää ja napakampaa nimeä. Itselle menetelmän ytimessä ovat jälleen kerran paljon puhutut 3 D:tä: dialogi, deliberaatio ja diversiteetti.  Työpajassa toisaalta kuulin lisää muun muassa sovittelujournalismista, jota toisessa STN-rahoitteisessa BIBU-hankkeessa on harjoiteltu, ja josta on julkaistu mainio käyttäjäystävällinen käsikirjansa. Suosikki-3 D:täni näyttävätkin tulevan yhä useammin haastetuksi kolmen K:n taholta: konstruktiiviisuus, kohtaaminen ja kuuntelu.  Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja vuorovaikutteiselle ongelmanratkaisulle on selvästi kysyntää ja tarvetta. Onko aluekehittäminen 2.0. juuri yhteistoiminnallista hallintaa (alueellisessa ympäristössä)?

Keskustelua jatketaan monilla suunnilla, yhteisöissä ja työpaikoilla ja hyvä niin. MDI-agendalla aihetta käsitellään mm. helmikuussa alkavalla MDI Akatemia -kurssillamme. Allekirjoittanut tuo kortensa kekoon myös ilmiökerhossa, jossa seuraava kokoontumisemme (11.12. klo 14) on varattu yhteistoiminnallisen hallinnan herkulliselle aiheelle. Olet tervetullut mukaan dialogiin!

Kirjoittaja

Kaisa Lähteenmäki-Smithin missio on pitää suomalainen hallinto jatkossakin ilmiömäisen laadukkaana ja uudistuskykyisenä.