Blogi: Inhimillisyys on ohjauksen ytimessä

Keskustelu ”Ohjaus2020” -hankkeen julkistamistilaisuudessa alkoi korkealentoisesti. Useampikin puhuja avasi Hannah Arendtilla ja muistutti, että hänelle politiikka, puhe ja toiminta ovat inhimillisen toiminnan keskeisimpiä kanavia, joiden kautta ihmiset näyttäytyvät toisilleen. Tällaista asemoitumista inhimilliseen toimintaan, muutoksen tekemiseen ja osaksi kompleksisia yhteiskunnallisia järjestelmiä tunnistetaan myös ohjauksessa. Mikä onkaan lopulta vakaiden, selkeiden ja ennakoitavien päätöksentekoprosessien ja vaikeammin ennakoitavien inhimillisten reaktioiden ja toimien välinen suhde? Viimeistään koronakriisi on muistuttanut meille, että ohjauksen periaatteiden ja käytäntöjen uudistaminen ei tapahdu inhimillisen toiminnan ulkopuolisina pykälinä, tulossopimuksina tai ohjesääntöinä – se muodostuu yksittäisistä teoista, sanoista ja vuorovaikutuksesta. Se on siis (hyvässä ja pahassa) syvästi inhimillistä toimintaa.

Mitä, jos ohjauksessa ei olekaan kysymys vain prosessikaavioiden viilaamisesta, vaan kokonaisuuden kannalta onkin kyse ihmislähtöisen ymmärryksen vahvistamisesta ja tämän toteuttamisessa vaadittavista inhimillisistä kyvykkyyksistä? Palvelujen ohjaamisessa esimerkiksi vain riittävän laajan asiakasymmärryksen kautta syntyy käsitys siitä, keitä systeemiin oikeastaan pitäisi kuulua. Ja keitä tulisi kuulla. Verkostoissa johtamisen kyvykkyydet ovat entistä tärkeämpiä julkisen vallan ohjauksessa. Mitä, jos ohjaus ei olekaan ensisijaisesti organisaatioiden toisiinsa ja kansalaisiin kohdistamaa vallankäyttöä, vaan vuorovaikutusta, jossa osapuolina ovat ihmiset, työntekijät, kansalaiset, yhteisöt, palvelun käyttäjät ja niiden tarjoajat?

Luottamuksen öljykannusta kaadetaan öljyä muutoksen rattaisiin
Systeemisyys edellyttää luottamusta toimijoiden välillä. Kuva: Virpi Oinonen, Business Illustrator

Muutoksen rattaita pyörittävät uudet kyvykkyydet, jatkuva oppiminen, vuorovaikutus ja nöyryys

Systeemisyyden ja asiakaslähtöisyyden kytkeminen yhteen on tärkeää. Tämä edellyttää paljon vahvempaa henkilöstöpolitiikkaa julkiselta hallinnolta. Mukaan on lisättävä ihmisten näkökulma. Jos ajattelu ”jää” systeemitasolle, riskinä on, ettei ihmistä, asiakasta, kansalaista tunnisteta lainkaan.

Conwayn laki sanoo, että organisaatiot suunnittelevat järjestelmiä, jotka heijastavat niiden sisäistä kommunikaatiorakennetta. Ja yleensä kommunikaation/organisoitumisen rakenteet synnyttävät ja seuraavat budjetoinnin ja rahoituksen malleja, joka synnyttävät vastuualueita ja siiloja sekä valtion sisällä että sen ja muiden sektorien välillä. Olemme itseään ruokkivassa siiloutumisen ketjussa. Systeemisen muutoksen ja ohjauksen edistämisessäkin budjetoinnin/rahoituksen uudet käytännöt ovat siis myös keskeisiä. Muutos ei synny reunoilta, poikkeuksista eikä kehittämishankkeista, muutos syntyy ohjauksen päämekanismeista – ei poikkeuksista, vaan valtavirrasta.

Muutos syntyy ohjauksen valtavirrassa eli ohjauksen päämekanismeista. Kuva: Virpi Oinonen, Business Illustrator

Mitä tarvitaan? Minkä on muututtava?

Juridiset prosessimme ja hallintomallimme on rakennettu vastauksena tsaarin pelkoon, muistutettiin julkistamistilaisuuden keskustelussa. Niitä ei ole rakennettu maailman onnellisimmalle kansalle, vahvan luottamuksen olosuhteisiin. Hyviä tavoitteita on ja niihin paikallisia ratkaisuja, mutta tulevatko ne riittävän tehokkaasti tietoon ja välittyvätkö ne aina valtionhallinnon ohjaukseen asti? Vaikka valtio ei kykene sparraamaan tai ohjaamaan paikallisia ratkaisuja, se kykenee kuitenkin myöntamään rahaa tai oikeuksia kokeilujen, paikallisesti toimivien ratkaisujen toteutukselle. Se toimii mahdollistajana, jos niin haluaa.

Myös kielen, puhunnan ja toiminnan tapojen on muututtava. Tarvitaan käytännön työkaluja valtionhallinnolle yhteistyön mukaan ottamiseen prosessikuvauksiin ja vuorovaikutukseen, joka kokoaa moninäkökulmaisesti ilmiöitä yhteen ja yhdistää vertikaalisen ja horisontaalisen yhteistyön. Tässä tehtävässä valtionhallinnolla on alustan ja systeemisen navigaation tukijan rooli. Se ei styyraa vaan luotsaa, se auttaa navigoinnissa ja kuten julkistamistilaisuudessa oivallisesti todettiin, se tukee myös ymmärtämään, missä olemme tänään, jotta voisimme yhdessä navigoida yhteisesti tunnistettuun toivottuun suuntaan.

Tarvitaan uusia kyvykkyyksiä. Kyvykkyys muokata yhteistä tavoitteenasetantaa, hyödyntää uutta osaamista, tunnistaa vuorovaikutuksen ja sanoituksen merkitys, hyväksyä selkeän kielen, tarkan kuuntelun ja yhteisen pohdinnan vaade. Tiedolla johtamista tarvitaan sitäkin, mutta tieto ei ole arvovapaata. Tarvitaan myös oppimista ja asenteen muutosta, nöyryyttä. Nöyryyttä epäonnistumisen tai tietämättömyyden edessä, nöyryyttä kansanvallalle. Ohjaus2020-hankkeen kompleksisuustutkimusta johtaneen professori Pirkko Vartiaisen tulokulma nöyrään hallintoon ja päätöksentekoon herätti tilaisuudessa vastakaikua: ehkä epävarmassa ja kompleksisessa ”VUCA-maailmassa” kyky takin kääntämiseen pitäisi nostaa hyveeksi? Asiantuntijuuteen liittyy  myös arvokysymksiä,  ja monissa asioissa ei ole yhtä ainoaa totuutta. Ehkä kyky tunnustaa olevansa väärässä ja tunnistaa tietämättömyytensä onkin päätöksenteon olennainen kyvykkyys.

Nöyrä hallinto tunnistaa ja tunnustaa epäonnistumisen, oppii ja menee eteenpäin. Kuva: Virpi Oinonen, Business Illustrator

Yhdessä tekemisen manifesti?

Hallinnon muutoksen rinnalla tapahtuu edustuksellisen demokratian syvällistä muutosta. Puolueiden vahvat ja jaetut näkemykset ovat heikentyneet. Virkakunnalla on vahvempi osaaminen, mutta poliittisen järjestelmän mandaatti ohjata ja vaikuttaa on luonnollisesti myös vahva. Kenties suurin ongelma on dialogin puute näiden kahden välillä.

Tarvitaan moninäkökulmaisempaa valmistelua ja dialogia asioiden valmisteluun. Monialaisen asiantuntijuuden joukosta tehdään poliittisia valintoja. Julkistamistilaisuuden erinomaisten ja innostavien keskustelujen jälkeen jäimmekin pohtimaan, kenen tulisi sitoutua uuteen systeemisempään ajatteluun ja toimintakulttuuriin. Oletko sinä valmis?

Blogin kuvat syntyivät tulosten julkistustilaisuudessa käytyjen keskustelujen pohjalta. Tutustu muihin Ohjaus2020-materiaaleihin ja oivalluksiin osoitteessa mdi.fi/ohjaus2020.

Blogi: Vanhemmaksi on vaikea tulla, jos naiset ja miehet asuvat eri puolilla maata

Isyys ei ole itsestäänselvyys, totesimme isyyttä koskevan blogisarjan ensimmäisessä osassa, jossa pohdiskelimme syntyvyyttä ja ennen kaikkea miesten tahatonta lapsettomuutta alueellisena ilmiönä. Maantieteellisen ilmiön isyydestä tekee ennen kaikkea nuorten aikuisten muuttoliike.

Lue lisää Blogi: Vanhemmaksi on vaikea tulla, jos naiset ja miehet asuvat eri puolilla maata

Vierasblogi: Mitä alueenne kiikarissa näkyy? – Alueiden mahdollisuuksien tilat kehitystä suuntaamassa

Oletko koskaan miettinyt, mistä kunnan, maakunnan tai muun alueen kehityksen kannalta tärkeät ideat tulevat ja mikä niiden muotoutumiseen vaikuttaa? Tiedämme, että alueille on jaettu aluekehittämisen pelilaudalla erilaiset pelimerkit. Toisilla on paremmat lähtökohdat ja toisilla on heikommat kortit, mutta tästäkin huolimatta pelin lopputulos voi yllättää. Näemmekö ja havaitsemmeko ympärillämme olevat mahdollisuudet eri tavoin ja mistä se johtuu?

Lue lisää Vierasblogi: Mitä alueenne kiikarissa näkyy? – Alueiden mahdollisuuksien tilat kehitystä suuntaamassa

Blogi: Skididialogi – Mikä lasten mielestä on tärkeintä, kun ratkotaan pienenevien koulujen haasteita?

Juupajoen otteena on ollut avoin ja yhteisöllinen ennakointi: mitä tullaan tekemään eri vaiheissa, kun lasten määrä vähenee. Perinteisesti kouluverkkoja suunnitellaan kapasiteettitarkasteluilla, poliittisella keskustelulla ja kuntalaisten kuulemisella, mutta Juupajoella mukana ovat olleet myös henkilökunta, vanhemmat, kiinnostuneet kuntalaiset sekä myös koulun varsinaiset asiakkaat, lapset.

Lue lisää Blogi: Skididialogi – Mikä lasten mielestä on tärkeintä, kun ratkotaan pienenevien koulujen haasteita?