Blogi: Hyvän elämän mittaamisen jäljillä

Tänä vuonna vietämme tutkitun tiedon teemavuotta. Teemavuoden tavoitteena on ollut nostaa esille tutkittua tietoa ja sen merkitystä. On ollut innostavaa ja mielenkiintoista seurata, miten hyvinvointi ja hyvän elämän ainekset ovat olleet myös näkyvillä teemavuoden aikana tiedolla johtamisen ja päätöksenteon kehittämisen näkökulmasta. Hyvinvoinnin mittaamisessa ei ole kuitenkaan oikotietä onneen – yhtä uskottavaa indikaattoria hyvinvoinnin ja hyvän elämän eri ulottuvuuksien mittaamiseen ei ole olemassa.

Me MDI:llä olemme sukeltaneet syvälle aiheeseen HYVIS – Hyvän elämän jäljillä -hankkeessa, jonka tavoitteena on ollut kartoittaa ja koota kuntien näkemyksiä ja tulkintoja hyvään elämään liittyen sekä nostaa esille ja kehittää työkaluja hyvän elämän ja hyvinvoinnin seurannan tueksi kunnissa.

Yksi osa hanketta on ollut pohtia hyvän elämän ja hyvinvoinnin seuraamista mittari- ja tilastotietojen valossa. Kuten kaikessa päätöksenteossa ja suunnittelussa, myös hyvinvointityön ja hyvän elämän mahdollistamisen tueksi kaivattaisiin selkeitä ja helposti haltuun otettavia tunnuslukuja. Kiireisten päättäjien ja viranhaltijoiden näkökulmasta helpointa ehkä olisi, jos löytyisi se yksi tunnusluku, joka pystyisi kertomaan kunnan tai alueen hyvän elämän tilan.

Nettomuutto tai muu perinteinen mittari ei paljasta koko totuutta

Jos nykyisellään käytettävissä olevista, kattavasti saatavilla olevista tilastoluvuista pitäisi valita yksi mittari kuvaamaan kuntien nykytilaa hyvän elämän ja sen edellytysten toteutumisen näkökulmasta, olisi intuitiivisin valinta nettomuuttoa kuvaava mittari. Tätä valintaa on helppo perustella: päätös asuinpaikasta on kokonaisvaltainen pohdinta, joka on kompromissi elannon hankkimisen, asumispreferenssien, asumisen hinnan ja saatavuuden, asuinpaikan mielekkyyden ja muiden näkökulmien välillä.

Kun henkilö päättää asuinpaikasta, hän tekee subjektiivisen valinnan siitä, mitkä tekijät painavat sillä hetkellä voimakkaimmin vaakakupissa. Jos kunnan nettomuutto on positiivista, on kunnasta löytynyt useamman henkilön kohdalla ne asiat, jotka painavat vaakakupissa eniten. Jos nettomuutto taas on negatiivista, ovat ne puuttuneet useamman henkilön kohdalla.

Nettomuuton valinta hyvän elämän mittariksi on kuitenkin hyvin karkea valinta. Ihminen voi joutua elämäntilanteesta johtuen painottamaan eri kriteerejä tavalla, joka ei olisi  hänelle kaikkein mieluisin. Esimerkiksi asumisväljyydestä voi joutua tahtomattaan joustamaan työllistymisen edessä. Tyytyväisyys ja koettu hyvinvointi hukkuvat helposti yleistettävien mittareiden taakse. Toinen voi olla täysin tyytyväinen ja elää onnellista hyvää elämää keskellä kaupunkia ja nauttia sen sykkeestä, samalla kun naapuri on tyytymätön ja haaveilee muutosta väljempiin maisemiin. Samaan ongelmaan törmätään, valittiinpa mittariksi mikä tahansa muukin perinteinen tilastoluku.

Hyvän elämän mittaamisen haastekerrointa lisää se, että kokemukset tyytyväisyydestä vaihtelevat väestö- ja ikäryhmittäin. Tilastokeskuksen elinolotilastossa kuvataan suomalaisten tyytyväisyyttä elämään vuosittain. Vaikka vuositason vaihtelut tuloksissa ovat melko pieniä, nostaa tilasto esille sekä tulojen, terveyden että iän mukaisen vaihtelun koetussa tyytyväisyydessä.

Pehmeiden mittareiden kaipuu haastaa tiedontuotannon

Tällä hetkellä puhutaan paljon niin sanottujen pehmeiden mittareiden käytöstä kovien mittareiden, kuten työllisyyttä ja elinkeinoelämää kuvaavien mittareiden, rinnalla eri alueiden ja kuntien elinvoimaisuuden tavoittamiseksi. Tarve erilaisille mittareille tilannekuvan muodostamiseksi on ilmeinen ja tunnustettu niin kunnissa, maakunnissa kuin valtionkin eri tahoilla. Muun muassa HYVIS-hankkeessa käydyt keskustelut osoittavat, että erityisesti kaivataan tietoja, jotka kertoisivat, miltä (hyvä) elämä kunnassa tuntuu ja näyttää. Kokemuksellisuus nousee edelleen listan kärkeen, kun puhutaan siitä, miten kuntien tarjoaman elämän laatua ja elinvoimaisuutta halutaan tarkastella. EVAn tuore analyysi ”Kyllä kansa tietää” nostaa tarpeen koetun hyvinvoinnin mittarille otsikkoon asti.

Näiden hyvän elämän pehmeiden ulottuvuuksien tavoittamiseksi ei toistaiseksi ole kuitenkaan tarjolla suurta viisasten kirjaa, joka vastaisi mittaamisen haasteisiin ja jonka avulla ratkaistaisiin kaikki tiedontuotannon ongelmat. Erityisesti hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä puhuttaessa keskeisessä roolissa olevan kokemuksellisen tiedon tarjoamiseen tilastot taipuvat alueiden näkökulmasta vielä huonosti. Kokemuksellista tietoa saadaan kattavasti tuotettuna vain harvoista, isoimmista kunnista. Kyselyihin pohjautuva tiedontuotanto on paitsi kallista myös yhä haastavampaa kyselyiden otoskokojen supistuessa.

Mitä eväitä meillä sitten on hyvän elämän tavoittamiseen tilastojen näkökulmasta? Pääsemme tilastojen valossa  kiinni hyvän elämän mahdollisiin rakennusaineisiin, riskitekijöihin sekä hyvinvoinnin edellytysten tarjoamiseen. Näitä ovat muun muassa väestörakenteeseen, työhön ja koulutukseen, toimeentuloon, osallisuuteen sekä terveyteen liittyvät tekijät.

Voiko hyvän elämän typistää yhteen mittariin?

Stiglitzin komission tunnetusta raportista, jonka yksi keskeinen viesti on se, että hyvinvoinnin mittaamiseen ei yksi mittari riitä, on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Tämä viesti on edelleen ajankohtainen. Moniulotteisen ilmiön kuvaamiseen ja tarkasteluun tarvitaan monipuolisia mittareita. Siksi voikin olla vaarallista tavoitella yhtä yksittäistä tunnuslukua.

Hyvän elämän rakentumiselle ja tulkinnalle ei voida tarjota yhtä oikeaa reseptiä. Siksi sen seurannalle ja mittaamisellekaan ei ole tarjota yhtä yleispätevää mittarivalikoimaa tai yhtä tunnuslukua, jolla voisi onnistuneesti kuvata hyvinvoinnin ja hyvän elämän eri ulottuvuuksia uskottavasti. Ei siis ole yllättävää, ettemme HYVIS-hankkeessakaan löytäneet sitä graalin maljaa, joka kertoisi, mistä päin Suomea löytyy parasta hyvää elämää.

Monipuoliseen ja moninäkökulmaiseen tarkasteluun meillä kyllä on aineksia. Näitä on esitetty muun muassa hankkeessamme koottuun HYVIS-mittaristoon, jossa lähtökohtana on ollut teemoitella nykyisellään käytettävissä olevia, yleisesti saatavilla olevia mittareita hyvän elämän tarkastelun tueksi. Oleellista niitä käytettäessä on pysähtyä pohtimaan, vastaavatko tilastot tarkasteltaviin kysymyksiin, eli kuvaavatko ne oikeaa asiaa, onko tietoa saatavilla kattavasti, ja kuinka helposti niitä pystytään soveltamaan ja sovittamaan päätöksenteon tueksi.

Tiedolla johtaminen on asia, jonka eteen on nähtävä myös vaivaa. Se, mihin tiedolla johtamisen resursseja päätetään kohdentaa, kertoo myös strategisista arvovalinnoista ja päämääristä. Mittaamisen organisointiin liittyy harkinta: kuinka paljon olemme valmiit panostamaan ja resursoimaan? Jos kuntalaisten kokemukset hyvän elämän toteutumisesta kunnassa koetaan strategisesti tärkeäksi ja todetaan, että saatavilla olevat tiedot eivät tietotarpeisiin riitä, on tehtävä päätös: haluammeko itse panostaa kokemusten ja tiedon keräämiseen.

Ymmärrystä hyvästä elämästä, sen ainesosista ja toteutumisesta tarvitaan yhtä lailla kuin yksittäisiä mittareita. Ilman käsitystä siitä, mistä hyvä elämä ja siihen liittyvät kokemukset rakentuvat ja valintaa siitä, miten juuri meidän kunnassamme hyvän elämän rakentumista halutaan tukea, jäävät erilaiset mittarit ja tunnusluvut irrallisiksi lavasteiksi ilman käsikirjoitusta tai eri toimijoiden roolitusta, joista kokonaiskuva muodostuu ja joilla olisi todellista vaikutusta.

HYVIS-hanke oli hyvän elämän jäljillä. Lue lisää mdi.fi/hyvis

Kirjoittaja

Henrika Ruokonen