Naiset lähtevät, miehet jäävät, kiteytti Eero Holstila taannoisessa kirjoituksessaan aluekehityksen ja tasa-arvon perusongelman. Tarkemmin määriteltynä naiset muuttavat kaupunkeihin opiskelujen ja työn perässä herkemmin kuin miehet, mikä on luonut alueellista sukupuolten epätasapainoa siinä määrin, että se alkaa näkyä jo muun muassa syntyvyydessä.
Sukupuoli ei ole aluekehityksen musta joutsen: yllättävä, ulkopuolinen ilmiö, joka odottamattomuudellaan järisyttäisi systeemiä. Sukupuoli on ilmiö, jonka yhteys työmarkkinoihin ja muuttoliikkeeseen on ollut tiedossa, tunnettu, seurattu – mutta jota ei ole otettu aluekehittämisessä tosissaan. Esimerkiksi rakennerahastojen horisontaalisena periaatteena tasa-arvo on ollut jo 60 vuotta, mutta siihen on usein suhtauduttu ennemmin ‘ihan kivana’ kuriositeettina kuin todesta otettavana ilmiönä. Monien maakuntien tilastollisista väestö- ja työllisyyskatsauksista sukupuolta saa etsiä suurennuslasin kera. Työvoiman saatavuus ja syntyvyys ovat kuitenkin asioita, jotka saavat sukupuolisokeimmankin aluekehittäjän vakavaksi.
Pelkästään aluekehittäjien syyksi asian huomiotta jäämistä ei voi jättää. Se on ollut sokea piste myös monelle alan tutkimukselle. Sukupuoli on tunnistettu vaihtelevasti mm. muuttoliiketutkimuksissa, mutta politiikkasuositusten kohteeksi sitä ei ole liiemmin nostettu. Aluekehittämisen puolella sukupuolta on tarkasteltu systemaattisesti lähinnä maaseudun kehittämisessä – syystäkin, sillä juuri syrjäisellä maaseudulla naiskato on ollut näkyvä ongelma jo ainakin neljäkymmentä vuotta. Elinkeino- ja innovaatiopolitiikan puolella sukupuolesta on keskusteltu Suomessa näkyvämmin vasta aivan viime aikoina. Samalla tasa-arvon kautta käyty tutkimus ja keskustelu ovat jääneet suurelta osin etäiseksi aluekehittämisen maailmassa, jossa käsitteet, toimintatavat ja arvot eroavat tasa-arvotyön maailmasta. Oma osamme on meillä konsulteillakin – tasa-arvoa ja aluekehitystä tuntevat konsultit ovat tässä maassa edelleen harvassa.
Löytyykö kikkoja naisten muuttoliikkeen kurssin kääntämiseen?
Oli syy sukupuolisokeudelle mikä tahansa, nyt monissa kunnissa ja maakunnissa kaivataan kikkoja, joilla naisten muuttoliikkeen suunnan saisi muuttumaan. Ongelma vain, ettei niitä juurikaan ole ole. Suorimmat keinot pureutuvat koulutus- ja työmarkkinoiden toimintaan. Naiset kouluttautuvat korkealle ja suuntautuvat aloille, joiden työmarkkinat painottuvat entistä enemmän suuriin kaupunkeihin.
Juurisyyhyn pureutuminen tarkoittaisi koulutuksen ja työmarkkinoiden vahvan sukupuolijaon purkamista. Se on hidas tie. Jotain kertoo se, että muuten valtavasti tasa-arvoistuneessa yhteiskunnassa tämä on se asia, joka ei ole juuri muuttunut neljäänkymmeneen vuoteen. Se edellyttää ihmisten ajattelutapojen muuttamista, eikä vain ammatinvalintaa tekevien nuorten ja heidän vanhempiensa ja opettajiensa, vaan myös työpaikkojen, koulutusjärjestäjien, työvoimahallinnon, median ja meidän kaikkien. Segregaation purkamista pitää edistää, mutta lähivuosien ratkaisuksi siitä ei ole.
Toinen ‘kikka’ on alueen koulutus- ja työpaikkojen ohjaaminen vahvistamaan sekä mies- että naisenemmistöisiä aloja. Nykytilanteessa, jossa (korkea)koulutuspolitiikka ei helposti taivu vastaamaan aluekehittämisen tarpeita, tässäkään ei voi odottaa radikaaleja ratkaisuja. Vaikka juristi- tai lääkärikoulutus kiinnostaisi, näitä tasa- tai naisenemmistöisiä aloja ei heru joka alueelle. Elinkeinorakenteen monipuolistaminen on sen sijaan aluekehittämisen perinteistä toimintakenttää. Esimerkiksi monessa Lapin kunnassa on matkailun kehittämisen myötä syntynyt kiinnostavia työpaikkoja sekä naisille että miehille, mikä näkyy myös maakunnan väestörakenteessa.
Rekrytointi on tasa-arvon näytön paikka
Nopeimmat keinot suuntautuvat rekrytointeihin. Vaikka usko tasa-arvoon on Suomessa kova, lausahdus ‘valitaanko pätevä vai nainen’ ei ole tuulesta temmattu suomalaisilla työmarkkinoilla, eikä puhe nuorten naisten syrjinnästä raskausriskin takia ole mikään harvinaisuus. Sukupuolitietoinen rekrytointi – joka voi siis tarkoittaa esimerkiksi anonyymia rekrytointia – on keino avata yhdenvertaisemmin tietä sekä eri sukupuolille että muuten eritaustaisille ihmisille. Alue, joka pystyy vahvistamaan moninaisten ihmisten asemaa rekrytoinnissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, viestii samalla myös asenteistaan.
Sitten on toki mietittävä sekin, onko naisten saaminen jäämään itse asiassa ongelman ydin. Oikeastaan pitäisi saada myös miehet lähtemään ja kouluttautumaan, sillä miesten syrjäytyminen ja yleisemmin matalampi koulutusaste ovat aluekehitykselle yhtä lailla riski. Tulevaisuuden työmarkkinoilla on entistä vähemmän tilaa matalasti koulutetuille naisille tai miehille. Koulutettuna palaava nuori ihminen, nainen tai mies, on aluekehityksen kultakimpale.
Kirjoittaja
Kirsi Siltanen on MDI:n asiantuntija, joka toivoo että keskustelu aluekehittämisen tasa-arvon eri puolista jatkuu vilkkaana myös hänen perhevapaansa aikana.