Suomi eriytyy kaupungistumisen seurauksena: nuoret miehet dominoivat pienillä paikkakunnilla, naiset taas suosivat suuria kaupunkeja. Kuten oheinen Rasmus ja Timo Aron mainio kartta osoittaa, erot ovat todella merkittäviä. Helsinki on aivan ylivoimainen naisten kaupunki: nuorten aikuisten (20–29-vuotiaat) ikäluokassa on pääkaupungissa 115 naista sataa miestä kohti. Laskennallisesti Helsingistä puuttuu 4 500 nuorta miestä, jos tavoitteena olisi tasapaino.
Myös Turku on nuorten aikuisten osalta naisenemmistöinen, Kuopiossa, Joensuussa ja Tampereella molempia sukupuolia on yhtä paljon. Monilla pienillä paikkakunnilla tilanne on aivan toinen. Suomenselän alueella ja Kainuussa on monia kuntia, joista nuoret miehet dominoivat: naisia saattaa olla 20–29-vuotiaiden ikäluokassa vain 50-60 sataa saman ikäistä miestä kohti! Perää pitää Kustavi, jossa lukema on 41.
Tyttöjä ja poikia syntyy suurin piirtein saman verran kaikkialla Suomessa, joten nuo valtavat erot nuorten aikuisten sukupuolijakautumassa ovat seurausta jo tapahtuneesta valikoivasta muuttoliikkeestä. Naiset lähtevät, miehet jäävät.
Onko tämä ongelma? Ei välttämättä, mutta ilmiöllä on merkittävä vaikutus väestökehitykseen erityisesti nyt, kun syntyvyys on romahtanut kautta maan. Jos paikkakunnalla ei ole nuoria naisia, ei myöskään synny lapsia. Suomen polarisoituvassa aluekehityksessä suurin muutostekijä tulee olemaan kuolleiden enemmyys, joka kohdistuu eritoten syrjäseutuihin ja pieniin kaupunkeihin. Helsingissä taas syntyneiden enemmyys tulee olemaan 2020-luvulla merkittävä kaupungin väestönkasvun lähde huolimatta siitä, että hedelmällisyysluku on muuta maata alhaisempi.
Viime aikoina on kiinnitetty huomiota siihen, että syntyvyyden laskun taustalla on miesten lapsettomuuden yleistyminen. Tätä ilmiötä ruokkii aluerakenteen sukupuolittuminen. On tilastollisestikin selvää, että kun paikkakunnalla on kaksi kertaa enemmän nuoria miehiä kuin naisia, jää suuri osa miehistä lapsettomiksi.
Miten tähän voi vaikuttaa paikallisella elinvoimapolitiikalla?
Elinvoimakeskustelua hallitsee edelleen vahva usko teollisuusvetoiseen elinkeinopolitiikkaan. Muuton suunnan arvellaan kääntyvän, kunhan saamme paikkakunnalle suuren teollisen investoinnin, vaikkapa sellutehtaan. Tai ainakin luotua teknologiavetoisia alihankintayrityksiä. Viime vuosien esimerkit kuitenkin osoittavat, että tämä logiikka ei enää toimi. Esimerkiksi Äänekosken miljardiluokan lottopotti eli moderni sellutehdas ei ole kääntänyt kaupungin väkilukua kasvuun, vaan päinvastoin alamäki jatkuu. Uudenkaupungin autotehdas työllistää tuhansia, ja rekrytointikampanjoita on järjestetty eri puolilla Suomea. Kaupungin väkiluku kuitenkin junnaa paikallaan. Vielä vähemmän menestys teollisuuspolitiikassa on vaikuttanut naisvajeeseen. Uudessakaupungissa on vain 62 naista 100:aa miestä kohti 20–29-vuotiaiden ikäluokassa.
Löytyy myös toisenlaisia esimerkkejä. Suomen väestökartoilla loistaa Lapissa muutama kasvupiste. Esimerkiksi Kittilä ja Ylläksen alue Kolarissa vetävät myös nuoria naisia. Siellä on suurten kaupunkien tapaan jopa lievä nuorten naisten enemmyys. Selitys löytyy Lapin matkailun pitkäjännitteisestä kasvusta, joka on luonut molempia sukupuolia houkuttelevat työmarkkinat.
Kuluvalla vuosikymmenellä elinvoimapolitiikan käsite on vakiintunut ja monissa kunnissa korvannut perinteisen elinkeinopolitiikan tai ainakin laajentanut sen tulokulmaa. Ydinajatuksena on siirtää huomiota instituutioista ihmisiin. Elinkeinopolitiikassa tämä tarkoittaa, että teollisuuden lisäksi keskiöön otetaan matkailu ja muut kysyntävetoiset palvelualat, jotka tarjoavat naisille työpaikkoja sinänsä ikävästi sukupuolittuneilla työmarkkinoilla.
Lisäksi tarvitaan toimia paikkakuntien viehkeyden ja ilmapiiriin hyväksi. On tunnistettava nuoret aikuiset elinvoimapolitiikan avainryhmäksi. Eikä pelkästään kohderyhmäksi, vaan toimiviksi subjekteiksi. On tarjottava palvelujen lisäksi toiminta-alustoja ja todellisia vaikutusmahdollisuuksia.
Muuttovirran kääntäminen ei ole helppoa, mutta sitä kannattaa yrittää. Tulevaisuuden palveluyhteiskunnassa nuoret naiset asuinpaikan valinnoillaan ratkaisevat aluekehityksen suunnan.
Eero Holstila