Artikkeli: Naisten muuttoliike keskittyy suuriin kaupunkeihin, eikä se ole yllätys

Keskustelu väestön vähenemisestä ja syntyvyyden laskusta on tuonut alueiden kehityksen keskusteluun uuden ilmiön: muuttoliikkeen ja sen myötä väestörakenteen sukupuolittumisen. Naiset ja miehet näyttävät entistä enemmän asuvan eri paikkakunnilla. Tämä on aluekehittämisen kentällä ilmiö, jota ei ole osattu ottaa huomioon. Millaisesta ilmiöstä on kyse, ja mistä se johtuu?

Yhä useammassa kunnassa ja kaupungissa on havahduttu erityisesti nuorten naisten määrän merkittävään vähenemiseen. Kaikenikäisten tasolla naisia on usein enemmän, koska naiset elävät pidempään. Erot miesten ja naisten määrissä ovat paikka paikoin hyvin merkittäviä. Alla olevassa kartassa on laskettu kuntien 20–29-vuotiaiden naisten määrä suhteessa sataa samanikäistä miestä kohden. Yhdessätoista suomalaisessa kunnassa nuoria naisia on alle 60 sataa miestä kohden. Ääripäätä edustavat pienet Kustavin ja Lestijärven kunnat, joissa nuoria naisia on 41 sataa nuorta miestä kohden. Toisaalta yhtä monessa eli yhdessätoista kunnassa on nuorten naisten enemmistö.

Näiden joukkoon mahtuu suuria yliopistokaupunkeja ja niiden ympäryskuntia, mutta kärkijoukoissa on myös Lapin matkailukuntia, joitakin Ahvenanmaan kuntia sekä kaksi pientä keskisuomalaista kuntaa, Kannonkoski ja Hankasalmi. Sekä suhteellisesti että lukumääräisesti nuorten naisten ja miesten määrän ero on suurin Helsingissä, jossa asuu yhden Laihian kunnan verran enemmän nuoria naisia kuin nuoria miehiä (8 095).

Nuorten naisten ja miesten sijoittumisella on monia seurauksia. Muuttoliiketilastojen perusteella suurin osa muuttopäätöksistä tehdään ennen 35 ikävuotta. Tämän jälkeen monikaan ei muuta, ja harvat muutot kohdistuvat lähinnä lähialueelle. Siksi nuoret ikäluokat ovat väestökehityksen kannalta erityisen tärkeitä. Opiskelupaikat ja ensimmäiset työpaikat ohjaavat vahvasti myös työvoiman sijoittumista ja eri alojen työvoiman saatavuutta. Inhimillisemmät seuraukset vaikuttavat parisuhteisiin ja syntyvyyteen. Nuorten naisten määrän pienenemisellä on ymmärrettävä yhteys kuntakohtaisen syntyvyyden vähenemiseen: lapset syntyvät sinne, minne nuoret naiset päättävät asettua asumaan. Esimerkiksi Etelä-Savon maakunnan väestökehityksen kuvaajassa näkyy, kuinka maakunnan syntyvyys on 2000-luvun alussa seurannut nuorten naisten määrää, pudotakseen viime vuosina syntyvyyden yleisen laskun seurauksena. Vaikka syntyvyyden lasku jyrkentääkin pudotusta, pelkästään nuorten naisten määrän putoaminen näyttää silti selittävän merkittävän osan syntyvyyden laskusta maakunnassa.

Naiset muuttavat herkemmin sekä maan sisällä että ulkomaille

Keskeisiä syitä naisten ja miesten määrän eroille on  on kolme: tyttölapsia syntyy jo lähtökohtaisesti hiukan vähemmän kuin poikalapsia (n. 49 % syntyneistä), nuoret naiset muuttavat aktiivisemmin ulkomaille, miehiä taas muuttaa enemmän Suomeen sekä maan sisällä naiset muuttavat nuorempina ja ovat ylipäätään alttiimpia muuttamaan. Naisten muuttoliike keskittyy myös vahvemmin suuriin kaupunkeihin.

Oheisessa kartassa on kuvattu nuorten naisten muuttovirran kohdentumista 15-29-vuotiaissa vuosina 2010–2018. Violetilla on merkitty kunnat, jotka saivat muuttovoittoa nuorista naisista. Koko maassa ainoastaan 22 kuntaa sai muuttovoittoja nuorista naisista. Loput 289 kuntaa kärsivät vaihtelevia muuttotappioita nuorten naisten muuttoliikkeessä.  Muuttovoitot nuorten naisten muuttoliikkeessä paikantuivat vahvasti yliopistokaupunkeihin: poikkeuksena lähinnä Kittilä Lapissa, Ylivieska Pohjois-Pohjanmaalla sekä Seinäjoki Etelä-Pohjanmaalla. Naisten muuttoalttius on miehiä korkeampi: vaikka naisten osuus nuorten ikäluokasta on miehiä pienempi, kaikista nuorista (15–-29) muuttajista naisia oli n. 50 000 henkilöä enemmän vuosien 2010–2018 aikana. Vain 48 kunnasta (15 prosenttia kaikista kunnista) muutti pois enemmän miehiä kuin naisia.

Naiset eivät muuta herkemmin vain maan sisällä, vaan myös maiden välillä. Naisten osuus nuorista maastamuuttaneista on huomattavan ylikorostunut. Suomesta muuttaneista 59,3 prosenttia oli nuoria naisia: vuosien 2010–2018 aikana Suomesta muutti pois lähes 9 000 naista enemmän suhteessa miesten muuttoihin. Vastaavasti maahanmuuttajissa nuorten miesten osuus on lievästi korostunut suhteessa nuoriin naisiin. Maahanmuutossa 51,3 prosenttia oli miehiä ja 48,7 prosenttia oli naisia.

Sukupuolittuneen muuttoliikkeen keskeisimmät syyt löytyvät koulutus- ja työmarkkinoista

Naisten osuus on ylikorostunut vain muutamassa kunnassa, mutta suurin osa näistä on suuria yliopistokaupunkeja, etenkin Helsinki ja vähäisemmässä määrin Turku. Pääsääntöisesti maakuntien keskuskaupungeissa asuu enemmän nuoria naisia kuin koko maakunnassa keskimäärin tai erityisesti pienemmissä seutukaupungeissa tai maaseutumaisissa kunnissa. Ensisijainen muuttosyy on usein opiskelu, joka johtaa naisia ja miehiä eri alueille. Naiset opiskelevat huomattavasti useammin korkeakoulututkinnon kuin miehet. Ero korostuu nuoremmissa ikäluokissa: vuoden 2017 tiedon mukaan 25–34-vuotiaista korkeakoulututkinnon oli suorittanut 43 % naisista ja 28 % miehistä. Vastaavasti toisen asteen koulutuksessa ja toisaalta tutkijatason koulutuksessa miesten osuus oli suurempi. Kun korkeakoulut sijoittuvat pääosin suuriin kaupunkeihin ja toisen asteen koulutusta on taas tarjolla tasaisemmin eri puolilla maata, selittää koulutustaso todennäköisesti jo osan naisten ja miesten erilaistuneesta muuttoliikkeestä.

Suuriin kaupunkeihin, mutta myös keskuskaupunkeihin nuoria naisia houkuttelevat koulutusmahdollisuuksien lisäksi myös työmarkkinat, joissa on enemmän naisenemmistöisiä aloja. Taustalla on suomalaisten koulutus- ja työmarkkoinoiden Euroopan mittakaavassakin voimakas sukupuolittuneisuus. Suomen työmarkkinoilla 40 % naisista työskentelee koulutuksen, terveyden ja sosiaalityön aloilla, miehillä vastaava luku on 9 %. Vastaavasti tieteen, teknologian, insinöörialojen ja matematiikan aloilla työskentelee 42 % miehistä ja vain 8 % naisista. Koulutuksen kohdalla luvut ovat vieläkin jakaantuneemmat: koulutuksen, terveyden ja sosiaalityön aloilla opiskelee 51 % naisista ja 8 % miehistä. Näillä lukemilla Suomi on työmarkkinoiden ja koulutuksen sukupuolittuneisuuden eli segregaation vertailussa EU:n jäsenmaista kuudenneksi viimeinen .

Kun työmarkkinat ovat voimakkaasti erilaistuneet sukupuolen mukaan, korostuvat nuorten naisten muuttoliikkeessä kaupungit, joissa palvelusektorin merkitys on korostunut (mm. sosiaali- ja terveysalat) kuten myös erikoistuneempien korkeakoulutettujen alojen rooli. Vähiten nuoria naisia on maaseutumaisissa kunnissa tai seutukaupungeissa, jotka ovat vahvasti teollisuusvetoisia. Maaseutumaisissa kunnissa ei ole juuri koulutustarjontaa, mikä “työntää” nuoria suurempiin kaupunkeihin, lisäksi maaseutumaisten kuntien elinkeinorakenne nojaa vahvasti maa- ja metsätalouteen, joka on voimakkaasti miesenemmistöinen ala.

Käytännössä siis sukupuolittuneet työmarkkinat vaikuttavat olevan epätasaisen jakauman takana, eivät niinkään pelkät koulutusmahdollisuudet, sillä ero ei tasaannu myöskään jo pääosin työelämässä olevien ikäluokissa. Vähemmän on sukupuolittain analysoitua tietoa siitä, mikä merkitys esimerkiksi asumispreferensseillä, palveluiden saatavuudella ja vapaa-ajan tarjonnalla on nuorten miesten ja naisten asuinpaikkoihin. On kuitenkin oletus, että erityisesti aloilla, jotka kärsivät nyt tai tulevaisuudessa työvoimapulasta, korostuvat pehmeämmät vetovoimatekijät. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen työvoiman saanti voi tämän vuoksi osoittautua osassa kuntia odotettuakin vaikeammaksi. Pahimmillaan tästä voi syntyä itseään vahvistava kierre: supistuvilla alueilla palvelualojen ja mm. varhaiskasvatuksen ja koulutuksen työpaikat vähenevät, vapaa-ajan tarjonta heikkenee ja asuinympäristö taantuu, mikä lisää nuorten naisten kohdalla työntövoimaa kohti parempia työmarkkinoita ja kiinnostavampia asuinseutuja, mikä heikentää edelleen syntyvyyttä ja supistumisen kierrettä.

Onko sukupuolittunut muuttoliike ongelma?

Yksilö valitsee itselleen sopivimman ja mieluisimman paikan asua, eikä kenelläkään ole mitään velvollisuutta jäädä asumaan synnyinalueelleen. Kansantalouden tasolla nimenomaan työvoiman liikkumattomuutta on pidetty ongelmana. Muutto on lähes aina työn ja koulutuksen perässä sekä yksilölle että kansantaloudelle kannattavaa. Etenkin korkeakoulutettujen työpaikat ovat erittäin keskittyneitä suurille kaupunkiseuduille, joissa on sekä markkinoita erikoistuneille aloille sekä suuri työvoimapooli erikoistunutta osaamista. Lisäksi on huomionarvoista, että sukupuolittuneilla työmarkkinoilla naiset työskentelevät etenkin palvelualoilla. Palvelualojen työpaikat ovat myös vahvasti keskittyneet kaupunkeihin, niin laajojen hyvinvointipalveluiden osalta kuin muiden asiakkaille myytävien palveluiden osalta. Tässä naisten keskittyminen kytkeytyy aika vahvasti koulutukseen.

Sama pätee ulkomaille muuttoon. Naiset muuttavat herkemmin ulkomaille ja palaavat harvemmin kuin miehet, mutta toisaalta ulkomailla on kiinnostavia uramahdollisuuksia esimerkiksi eri alojen korkeakoulutetuille mukaan lukien sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaiset, joista enemmistö on naisia. Ikäluokassa 15–29-vuotiaat naisten muuttoalttius ulkomaille onkin 1,5 kertainen suhteessa miehiin (Tilastokeskus, Statfin: Väestö, Muuttoliike).

Yksilön kannalta muuttaminen kiinnostavan koulutuksen ja työn perässä kaupunkeihin, joissa on mahdollisuuksia sekä työhön että hyvään elämään, ei ole ongelma. Tärkeämpi kysymys onkin, miksi naiset valitsevat asumisen suurissa kaupungeissa ja voisiko muiden alueiden koulutustarjontaa, työmarkkinoita ja elinolosuhteita vahvistaa siten, että houkutteleva ja sopiva asuinpaikka voisi olla myös jossain muualla. Sukupuolisilmälasit tuovat aluekehittämiseen ihan uuden kehittämisnäkökulman.

Kirjoittajat

Rasmus Aro ja Kirsi Siltanen