TEMin uusi aluepolitiikka valtasi Vanhan Ylioppilastalon maanantaiaamuna, kun Keskustelunavauksia alueiden Suomeen julkistettiin. Katse oli 12 vuotta eteenpäin, vuodessa 2030. Kuunnellessa sanoja ei kyllä ihan tarkkaan erottanut, miten keskustelu olisi eronnut, jos olisi katsottu 12 vuotta taaksepäin. Tärkeimmät iskusanat ovat (edelleen) paikkaperusteinen kehittäminen, kehitysedellytysten luominen sekä vuorovaikutus ja verkostot. Hienoa, että nämä sanat ovat nyt valtavirtaa. Seuraavaksi tarvitaan tietoa, millä toimenpiteillä niitä viedään eteenpäin tulevilla hallituskausilla.
Ajatuspaja e2:n selvitys suomalaisten aluekehittämistä koskevista näkemyksistä Aluepolitiikasta elinvoimapolitiikkaan julkistettiin samassa yhteydessä. Selvityksen mukaan 58 % suomalaisista haluaa vahvistaa (siis lisätä) toimia aluekehittämisen tasapainottamiseksi. Poliittisilla ryhmillä ei ollut näkemyseroja – kokoomuksen piirissä joka neljäs oli ajatusta vastaan, muissa puolueissa oli pienempi marginaali. Näillä tiedoilla voisi olettaa, että kaikkien puolueiden ohjelmissa sekä tulevassa hallitusohjelmassa aluekehittämiseen satsataan tulevaisuudessa enemmän kuin tällä hallituskaudella. Konsensusta näyttää myös löytyvän erikokoisten kaupunkien tarpeen tunnistamiseksi, metropolista pikkukaupunkeihin. Selvityksessä sama 58 % osuus vastaajista oli myös sitä mieltä, että asutusta pitäisi olla myös pienemmillä paikkakunnilla, ei vain suuremmilla kaupunkiseuduilla.
Valtio on edelleen se ykköstoimija, jonka aluekehittämistoimia odotetaan. TEMin raportissa ne on tiivistetty hyvin. Valtiolla on rooli osaavan työvoiman tuottamisessa, infran rakentamisessa sekä innovaatioympäristöjen rakentamisessa. Systeemisempiä välineitä ovat talouden tasaamismekanismit erityisesti valtionosuusjärjestelmän kautta, hallintajärjestelmäpolitiikan kehittäminen ajankohtaisesti maakuntauudistuksen kautta sekä uusimpana yhteensovitteleva luonnonympäristön suojelu- ja hyödyntämistoimenpiteet.
TEMin paperissa on kaksi skenaariota. Ensimmäinen on verkostomainen erikokoisten kaupunkiseutujen ja maaseutujen (huomioi monikko molemmissa) Suomi, toinen on vain suurten kaupunkiseutujen Suomi. Tulevaisuuden ykköshaaste on kaupunkiseutujen sisäiset kasvavat erot, niitä ei saa päästää kasvamaan. Ensimmäisessä skenaariossa on hienovaraisesti siloteltu aluekehittämisen raadollisuutta: kaikki alueet eivät voi olla voittajia aluekehittämisessä tulevina vuosikymmeninä – mutta ne ovat, jotka tarttuvat joukkueena tulevaisuuden tekemiseen tänään. MDI:n tulkinnan mukaan kehittymismahdollisuus ei ole kokokysymys, vaikka suuremmilla on enemmän kasvun edellytyksiä, mutta toisaalta myös rakenteellista raskautta. Pärjääjiä löytyy sekä suurilta kaupunkiseuduilta, mutta myös maaseutumaisilta alueilta.
MDI pureutui näihin skenaarioihin tarkemmin kokoamalla Manner-Suomen kuntakehityksen pikaindeksin kahdella nopealla aluekehityksen muuttujalla heinäkuusta 2017 heinäkuuhun 2018. Indeksilistan kärkipäässä on vähemmän yllätyksellisesti suurempien kaupunkiseutujen kehyskuntia. Erityisesti Tampereen, Turun ja Oulun seudun sekä pääkaupunkiseutu keskuksineen ja lähimpine kehyskuntineen ovat pärjänneet hyvin. Lisäksi Pohjanmaan kasvukolmiossa Seinäjoki-Vaasa-Pietarsaari-
Molemmissa muuttujissa on kaksi lukua, toinen tasoa ja toinen trendiä kuvaava luku. Laskukaavassa on käytetty 1) väkilukua sekä 2) maassamuuton nettomuuttoa heinäkuusta 2017 kesäkuun loppuun 2018 ennakkoväkilukujen mukaan. Maassanettomuutto on suhteutettu kunnan väkimäärään. Toinen muuttuja on 3) työttömyysaste TEMin työttömyystilaston mukaan heinäkuussa 2018, sekä 4) työttömyysasteen muutos viimeisen vuoden aikana (heinäkuusta 2017 heinäkuuhun 2018). Indeksissä kaikki Suomen kunnat laitettiin paremmuusjärjestykseen näiden neljän luvun suhteen, eli paras kunta on saanut järjestysluvun 1 ja heikoin järjestysluvun 295. Keskiarvojärjestysluku oli 148. Tämän jälkeen jokaisen kunnan järjestyslukujen keskiarvoa verrattiin keskiarvojärjestyslukuun ja se muodostaa kartassa ilmoitetun indeksin.
Sitten takaisin Ylioppilastalolle. Tilaisuudessa sivulauseessa särähti korvaan tutkijan huomautus, että kuntia pidetään vähän väsähtäneinä elinvoiman vahvistajina, ja odotukset suuntautuvat enemmän maakuntiin. Paikallisella tasolla kunnat ovat edelleen tärkeimpiä tekijöitä, aktivoimassa ja koordinoimassa kehittämistä. Uinumalla sammuu valot varmasti.
janne a