Blogi: Ymmärrämmekö kaupungistumista?

On yleisesti hyvin tiedossa, että kaupungit kasvavat kaikkialla globaalisti. Suomessa kaupungiksi kutsutaan kuntaa, jossa tällaista nimitystä on päätetty käyttää. Kuten myös hyvin tiedetään, Tampere ei kuitenkaan ole määritelmällisesti kaupunki, eikä muuten ole Oulu tai Kuopiokaan, koska niiden asukastiheydet ovat liian pieniä.

Kaupungistuminen etenee, mutta kaikki kaupungit eivät sittenkään kasva, vaan ainoastaan kasvukeskukset. Näitä ei tule sekoittaa kasvukäytäviin, joihin sisältyy alueita, jotka eivät ole kaupunkeja eivätkä kasva. Toisaalta myös kasvukeskuksiin – tai kasvaviin kaupunkiseutuihin – voi sisältyä sekä kasvavia kaupunkeja että väkeään menettäviä kuntia ja kaupunkeja. Mitäs peliä tämä on?

Suomessa (ja kyllä kaikkialla muuallakin!) kaupungistumisesta puhuminen typistyy turhan usein toteamuksiin, kuten “kaupungistuminen on globaali megatrendi”, tai “kaupungistumiseen on päästävä mukaan”. Kaupungistumista ajatellaan monesti puhtaasti muuttoliikkeenä, erilaisina sitä kuvaavina numeroina, asuntotuotantotavoitteina, kilpailuna työpaikoista sekä samaan aikaan ilmiönä, johon ei voida vaikuttaa (koska se on megatrendi), mutta johon tulisi kaikin tavoin pyrkiä vaikuttamaan.

Mistä kaupungistumisen sitten katsotaan syntyvän? Talouden kehityskuluista, mistäs muustakaan? Niin ja globalisaatiosta ja mitäs näitä vielä on, digitalisaatiokin varmaan vaikuttaa? Suoraan sanottuna kaupungistumista, sen muotoja ja vaikuttimia ei ylipäätään liiemmin pohdita, koska asiahan tuntuu aika selvältä: kaupungit kasvavat, bönde kuihtuu, ja näin. Kaupungistumisen läpileikkaava muutosvoima siis kyllä hyvin ymmärretään, mutta sen todellisuutta ei pyritä käsittelemään monipuolisemmin, eikä ole ehkä ollut tarvettakaan.

Urbanisaatio – tai kaupungistuminen – on ilmiö, jota emme todellakaan täysin ymmärrä. On selvää, että taloudelliset sekä erilaiset globaalit kehityskulut ohjaavat kaupungistumiskehitystä. Urbanisaation taustalla on näiden lisäksi myös lukuisia erilaisia paikallisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä. Kaupungeissa on paitsi työtä, myös hauskaa ja harrastuspaikkoja, sukulaisia sekä mahdollisuus hävitä massaan, ja niin edelleen. Kaupungit ovat paitsi globaali taloudellinen megatrendi, myös muodissa. Tämäkin on lopulta vain yksi urbanisaation olomuodoista.

Mikäli kaupungistumista ajatellaan ainoastaan muuttoliikkeenä ja numeerisen kasvun kautta, sivuutetaan paljon tästä paikallisesta monimuotoisuudesta. Ei olekaan olemassa yhtä yhtäläistä kaupungistumiskehitystä, jonka kelkkaan tulisi noin vain hypätä. Numeerinen kasvu voi toki monesti olla merkittävin seikka. Kuitenkin kaupungit kasvavat kaikki omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan, omanlaistaan rakennetta tuottaen. Erilaiset kaupungistumiseen ja kasvuun liittyvät mielikuvat, tavoitteet ja toiveet muokkaavat tätä kehitystä paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja vielä EU:n tasolla. Puhutaan siis kaupunkipolitiikasta, jonka muokkaamina kaupunkimme kasvavat tavalla tai toisella, jos ollenkaan.

Kaupungistuminen onkin paljon enemmän kuin vain muuttoliikettä maalta kaupunkeihin. Se on kaupunkien muotoutumisen monimutkaista poliittisesti ohjattua jatkuvaa prosessia. Kaupunkiseutujen muuttuva dynamiikka on tästä oiva osoitus. Myös kaupungit itsessään kaupungistuvat. Kun puhutaan kaupungistumisen kelkkaan hyppäämisestä, pitääkin yhdessä pohtia mitkä ovat tavoitteet, minkälaista kaupungistumista halutaan edistää, minkä näköistä kaupunkia halutaan tuottaa, ja miten tämä mahdollistetaan alueen ominaispiirteitä hyödyntäen sekä kunnioittaen.

Urbanisaatio, sen käsite, sisällöt ja tulevaisuus sekä monimuotoinen kaupunkipolitiikka näitä muodostamassa ovat asioita, joita tulen käsittelemään alkavassa väitöskirjaprojektissani Helsingin yliopistolla. Yliopiston ja MDI:n välillä kokeillaan tässä samalla väitöskirjayhteistyön mallia, eli jatkan myös MDI:n palveluksessa. Tuoreimpia tieteellisiä oppeja saadaan näin suoraan hyötykäyttöön, ja toisaalta kaupunkipolitiikan kentän tuntemus hyödyttää suoraan omaa tutkimustani. Harmi että pöhinä-sanaa ei saa enää käyttää, kun kerrankin olisi ollut tarvetta.