Etusivu Ajankohtaista Blogi Blogi: Verkosto-oppia hallitukselle Blogi: Verkosto-oppia hallitukselle 9.10.2015 Tommi Ranta Kirjoittajan muut artikkelit Pääsin aikanaan näkyvästi mediaan väitöskirjani nimellä ”Innovaatioympäristö monenkeskisenä verkostona. Alueellisen innovaatioympäristön verkostointensiteetti ja organisoitumisen muodot.” Valitettavasti merkkiteos noteerattiin vain Kodin Kuvalehden Anteeksi kuinka? -palstalla. Verkostot ja eri intressiryhmien keskinäinen yhteistyö ovat tänä syksynä erityisen ajankohtaisia, kun hallitus tavoittelee 5 %:n kilpailukykyloikkaa. Suomi on sillassa, ja jotain pitäisi tehdä. Liiketaloustieteen näkökulmasta verkosto on yksi tapa organisoida taloudellista toimintaa. Verkosto sijoittuu markkinoiden ja hierarkian muodostamalla teoreettisella jatkumolla ääripäiden väliin. Mutta miten tämä liittyy hallitusohjelmaan? Markkinaehtoista tapaa edustaa pariin kertaan yritetty yhteiskuntasopimus. Työmarkkinajärjestöillä on ollut mahdollisuus antaa näkymättömän käden avittaa sopimuksen syntyä. No eipä ole toiminut. Harvemmin tosin poteroista huutelemalla mikään sopiminen onnistuukaan. Hierarkkista tapaa puolestaan edustavat hallituksen esitykset pakottavasta lainsäädännöstä, jossa säästöjä haettaisiin esimerkiksi pienentämällä sunnuntaikorvauksia ja lyhentämällä julkisen sektorin lomia. Hierarkkisessa mallissa päätösvaltaa käyttää se, jolle valta on annettu. Jämäkkä linjausyritys vaimeni kätilöiden älähdykseen. Eipä toiminut sekään. Verkostot syövät markkinoita ja hierarkioita aamupalaksi. Mikä voisi olla verkostomainen tapa organisoida 5 %:n kilpailukykyloikka? Verkostojen voima kumpuaa monialaisen osaamisen yhdistämisestä ja eri osapuolten vahvuuksien varaan rakentamisesta. Kokeilut, oppiminen ja kyky toteuttaa asioita yhdistettynä jaettuun näkemykseen tavoitteista luovat pohjan verkostomaiselle tekemiselle. Luottamus kasvaa vuorovaikutuksessa, yhdessä tekemällä ja yhteisestä tekemisestä oppimalla. Onnistumiset ovat bensa luottamuksen liekkeihin. Yhteinen näkemys voi syntyä vain avoimen ja rakentavan dialogin kautta. Ratkaisua on syytä hakea kuuntelemalla ja keskustelemalla riippumatta aatteesta tai vuosikymmeniä sitten tapahtuneista asioista. Kompleksiset haasteet vaativat keskustelu- ja neuvottelutaitoja, joilla monialainen ja -ääninen joukko saadaan pelaamaan samaan maaliin. Talouden realiteettien valossa kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, ettei nykyisellä mallilla voi jatkaa. Toisin toimimalla voimme saavuttaa paljon enemmän kuin 5 %:n tuottavuusloikan. Voimme jopa nauttia matkasta. Kysy lisää Tommi Ranta Liiketoimintajohtaja KTT 040 588 2839 tommi.ranta@mdi.fi Profiili: Twitter Linkedin Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi Blogi 9.9.2025 Suomen maahanmuuttopolitiikan historia on lyhyt. Työperusteista maahanmuuttoa on edistetty aktiivisesti vasta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Suomalaisuus on muuttunut ja tulee yhä muuttumaan moninaisemmaksi. Moninaisen suomalaisuuden ymmärtäminen edellyttää rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Lue lisää Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi
Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja Blogi 27.6.2025 Laura Koivisto-Khazaal Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta. Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja
Mihin Tampere on menossa? Blogi 11.6.2025 Kirsi Siltanen Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa. Lue lisää Mihin Tampere on menossa?