Ranta: Valoa kohti

Elämme uutta ohjelmakautta. Vuoden vaihtuessa raketit paukkuivat ja kansa juhli, vanha jätettiin taakse ja uusi alkoi. Uuden aloittamiseen liittyy aina suuria odotuksia ja jännitystä, pelkojakin. Innostujat hihkuvat, skeptikot synkistelevät. Vasta vuosien kuluttua nähdään, kumpaan oli aikanaan enemmän aihetta.

Aluekehittäjille edellinen vuodenvaihde oli erityisen merkittävä, koska Euroopassa siirryttiin uuteen ohjelmakauteen. Edellisen kauden toimet paketoitiin, kun älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun aikakausi alkoi. Samalla päättyi pari vuotta kestänyt valmistelusavotta. Valmistelun aikana työtä tuki myös ennakkoarviointi. Arvioinnin näkökulmasta huomio kiinnittyi erityisesti kolmeen asiaan: ohjelman sisältöihin, valmisteluprosessiin ja toteutukseen.

Suomen uusi rakennerahasto-ohjelma tavoittelee kestävää kasvua ja työtä. Samaan ohjelmaan on koottu aluekehitys- ja sosiaalirahaston toimet. EAKR- ja ESR-toiminnan kokoaminen yhteen asiakirjaan on iso uudistus ehkä hallinnollisesti, käytännön työssä asiaa tuskin huomaa. Suomessa on tunnistettu keskeisimmät haasteet ja osattu johtaa näistä ohjelman kehittämistavoitteet. Sisällöltään ohjelma on selkeä, joskin melko yllätyksetön. Maakuntien ja ministeriöiden muodostaman sekakuoron moniääninen kosiolaulu on ohjelmassa pyöristynyt turvallisiin ja totuttuihin kokonaisuuksiin. Kompromissi ei ole kenellekään lottovoitto, mutta kaikki voivat sen kanssa varmasti elää.

Ohjelmaa valmisteltiin pitkään. Alkuvaiheessa rekeä vetivät suuralueet, jälkimmäisessä vaiheessa juhdan rooli oli TEM:llä. Arvioinnin näkökulmasta valmistelu oli huojuvaa ja ajoittain sekavaa, eikä alueilla tai muilla sidosryhmillä ollut koko ajan selvillä, mihin asioihin vielä voi vaikuttaa ja mitkä on jo päätetty. Alueilta kumpuava kritiikki valmistelun sekavuudesta on ymmärrettävää. Toisaalta valmistelua tehtiin niukalla virkamiesresurssilla ministeriössä. Valmistelukone teki parhaansa erilaisten toiveiden ja odotusten ristiaallokossa. Selkeä poliittinen johtajuus, sen pohjalle rakennettu viestintä ja riittävä valmisteluresurssi olisivat varmasti selkeyttäneet koko valmisteluprosessia.

Uuden rakennerahasto-ohjelman rakenne on onnistuttu pitämään tiiviinä. Kokonaisuutena ohjelma tarjoaa alueille riittävästi tarttumapintoja tehdä omia tulkintoja toteutusvaiheessa. Rahoituksen näkökulmasta Itä- ja Pohjois-Suomi saavat jatkaa lähes edellisen kauden tasolla, Etelä- ja Länsi-Suomessakin pahin katastrofi onnistuttiin välttämään. Välittävien toimielinten määrä on hiertänyt valmistelussa. ELYjen osalta ratkaisu on tehty, tätä kirjoitettaessa maakuntien liitot ovat jättämässä oman ehdotuksensa liittojen roolista. Hallinnollinen peitsienkalistelu päätyy toivottavasti kaikkia tyydyttävään ratkaisuun.

Kesää kohden mentäessä valoisa aika pitenee. Valmistelun tyrskyjen laannuttua rakennerahasto-ohjelma näyttää varmasti kaikkien kannalta siedettävältä. Ennakkoon arvioituna uusi ohjelmakausi näyttääkin valoisalta  – edellytykset luoda kestävää kasvua ja työtä ovat hyvät. 

Kysy lisää

Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja 

Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta.

Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja 

Mihin Tampere on menossa?

Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa.

Lue lisää Mihin Tampere on menossa?
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.