Etusivu Suomi liikkeelle -ohjelman ulkoinen arviointi Suomi liikkeelle -ohjelman ulkoinen arviointi Toteutusaika: 1.9.2026 –15.4.2027 Arvioinnit Suomalaiset liikkuvat liian vähän, ja sen seuraukset heijastuvat yksilöiden terveyteen ja toimintakykyyn sekä laajemmin kansantalouteen ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyteen. Liikkumisen edistäminen on luonteeltaan poikkihallinnollinen tehtävä, sillä ihmisten arki kuluu eri hallinnonalojen vaikutuspiirissä ja erilaisissa yhteiskunnan rakenteissa. Tähän haasteeseen vastaamiseksi pääministeri Orpon hallitus käynnisti vuonna 2024 valtioneuvostotasoisen Suomi liikkeelle -ohjelman, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. MDI toteuttaa vuosien 2026-2027 aikana Suomi liikkeelle -ohjelman arviointityön yhteistyössä North Sport Consultingin kanssa. Arvioinnin tavoitteena on tuottaa kokonaisvaltainen ja luotettava kuva Suomi liikkeelle -ohjelman toteutuksesta, tuloksista ja vaikutuksista sekä tarjota tilaajalle käyttökelpoisia johtopäätöksiä ja kehittämissuosituksia liikkumisen poikkihallinnollisen edistämisen tueksi. Arvioinnin tavoitteena ei ole ainoastaan kuvata toteutunutta toimintaa, vaan tuottaa perusteltuja johtopäätöksiä ja käytännöllisiä kehittämissuosituksia toiminnan jatkokehittämisen ja tulevaisuutta ajatellen sekä oppimisen ja vaikutusten arvioinnin vahvistamisen tueksi. Asiasanat Hyvinvointi Liikkuminen Ohjelma Vaikuttavuus
Raahen strategiasparraus Elinvoima Kaupungit Tulevaisuustyö Toteutusaika: 1.3. –29.4.2022 Tutustu referenssiin Raahen strategiasparraus
Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö Tulevaisuustyö Toteutusaika: 15.1. –30.4.2022 Tutustu referenssiin Helsingin seudun kauppakamari, visio- ja tiekarttatyö
Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus Toteutusaika: 1.1.2022 –31.12.2023 Tutustu referenssiin Vantaan kaupunki, kasvupalveluiden konsultointipalveluiden puitesopimus
Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö Hallinto Koulutuspolitiikka Osaaminen Toteutusaika: 15.12.2021 –31.3.2022 Tutustu referenssiin Osake-toiminnan selvitys- ja arviointityö