Blogi: Arvot, tutkimus ja MDI

Mistä johtuu nykyinen nuiva suhtautuminen tietoon ja tieteeseen? Emme nyt puhu varsinaisesta tiedevastaisuudesta, kuten rokotuskriittisyydestä tai muusta hölönpölöstä. Sen sijaan kyse on tietysti juhannuksen twitter-kohusta, eli tieteentekijöiden arvojen ja poliittisten kantojen haastamisesta. Kriittisten äänten mukaan tieteentekijät, etenkin sosiaalitieteiden alalta, ovat poliittisia toimijoita, ja heidän poliittiset kantansa tekevät myös tutkimuksensa arvolatautuneeksi, ja näin ollen epäuskottavaksi. Käydyssä väittelyssä vahvasti kantaa ottanut Iltasanomien “Setä Arkadia” Timo Haapala kohdistaa kritiikkinsä julkisuudessa aktiivisesti kantaa ottaviin tutkijoihin. Keskustelun mainingit löivät kovaa, ja ei niinkään yllättäen tulilinjalle osui lopulta myös sukupuolentutkimus, joka nykyisin rinnastetaan kriittisissä kannanotoissa herkästi puhtaaksi identiteettipolitiikaksi.

Keskustelun lähtökohta on verrattain absurdi. Kaikilla ihmisillä on jossain mielessä poliittisia mielipiteitä eikä tätä tosiasiaa voida paeta. Jokaisen yksilön poliittiset mielipiteet eivät tietenkään purkaudu puoluepoliittisina kannanottoina, mutta puoluepolitiikka on meidän poliittisessa järjestelmässämme tavanomainen väylä kanavoida tällaisia mielipiteitä. Voisi jopa kuvitella, että asioihin perehtyminen nimenomaan ruokkii poliittisten kantojen muodostumista. Kärjistäen voisi sanoa niin, että mikäli asioista perillä olevalle ei muodostu mielipiteitä, hän ei ole asioista perillä. Esimerkiksi tutkija luonnollisesti hyödyntää poliittisissa kannanotoissaan tutkimustuloksiaan, tulkitsee niitä ja valitsee argumenttinsa aivan kuten kuka tahansa muu keskustelija hyödyntää omaa tietopohjaansa.

Samuli Manu (kuva: Anssi Kumpula)

Onko siis ongelmallista, jos tutkija, tuo objektiivisen tiedon airut, on puoluepoliittisesti aktiivinen? Ei ole. Tutkija on yksilö, joka toimii omista lähtökohdistaan arkielämässään. Tutkijan työ ei ole erityisen erilainen muuhun asiantuntijatyöhön nähden. Tutkijan poliittisia kantoja saa ja pitää kritisoida, eivätkä kaikki tutkijat aina ole parhaimmillaan politiikan kommentaattoreina. Sen sijaan tutkijan työn mitätöiminen hänen henkilökohtaisen poliittisen aktiivisuutensa varjolla on naurettavaa.

Asiantuntija millä alalla tahansa kamppailee tietysti omien arvojensa ja arvostustensa kanssa tietoa tuottaessaan. Kuka tahansa yksilö, asiantuntija tai ei, muodostaa ja kehittää jatkuvasti ennakkokäsityksiä, eikä tässä nähdä usein mitään ongelmaa. Monesti työpaikoilla kaivataankin eri tavoin ajattelevia ihmisiä, jotka oppivat toisiltaan ymmärtääkseen monimutkaista maailmaa entistä paremmin. Niin tutkijan kuin konsultinkin on tärkeää tiedostaa oma positionsa ja oma arvomaailmansa, ja reflektoida sitä jatkuvasti. Kun tutkija osallistuu poliittiseen keskusteluun, hän osallistuu siihen yksityishenkilönä, jolloin vastaavan kaltaista reflektiota tai pidättelyä ei tietenkään tarvita. Tästä ei seuraa, että tutkijan tekemän tutkimuksen lähtökohdat ovat (puolue)poliittisia. Sama pätee myös konsultin työhön. Vaikka työyhteisömme jäsenillä on poliittisia mielipiteitä, ne eivät vaikuta tekemämme työn sisältöön.

Oikeastaan monet kommentoivan yleisön jäsenet eivät tunnu ymmärtävän, mistä objektiivisuudessa on kyse. Ihan kuin objektiivisuus olisi jokin ihmeellinen ihanne, jota on mahdotonta saavuttaa ilman oikeita riittejä. Mutta mitä objektiivisuus siis tarkoittaa? Esimerkiksi Inkeri Koskinen on esitellyt (Niin & Näin 4/2016), kuinka objektiivisuutta on lähestytty myös niin kutsutun arvovapausvaatimuksen kautta. Arvovapausvaatimuksen perusajatus on, että tutkijan arvot voivat vaikuttavat tutkimusaiheiden valintaan ja tutkimuksen tulosten käyttöön, esimerkiksi blogikirjoituksissa, mutta vaatimus arvovapaudesta koskettaa nimenomaan tiedon tuottamista, aineiston keruuta, analyysia, teorioiden ja hypoteesien valintaa ja tuottamista. Tiedon tuottamisen täytyy siis olla objektiivista, mutta tiedon käyttö on aina tavalla tai toisella poliittista. Koskinen osoittaa, kuinka arvovapausvaatimuksenkin persajatus on lopulta epärealistinen ja ongelmallinen. Tavallaan arvovapausvaatimus kuvastaa hyvin sitä, miten vaikea julkisesti esitetty objektiivisuuden ihanne lopulta on. Kuten Koskinen osoittaa, ei arvovapausvaatimus ole tutkimuksessa välttämättä edes toivottavaa.

Kun asiaa tarkemmin miettii, tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Tiedon käyttö tapahtuu aina ihmisten muodostamissa yhteisöissä ja ihmisyhteisöt ovat aina lähtökohtaisesti poliittisia yhteisöjä. Inhimillisellä toimijuudella on aina poliittinen konteksti ja tätä vastaan kamppaileminen on silkkaa ajanhukkaa. Inhimillisen todellisuuden poliittisuus tarkoittaa tietenkin sitä, että tällainen todellisuus on myös ristiriitainen ja muun muassa MDI on hyvä esimerkki monialaisesta ja osin myös ristiriitaisestakin työympäristöstä. Toimimme vahvasti poliittisten ja latautuneidenkin aihepiirien parissa, sekä hyvin erilaisissa konteksteissa. Käsittelemme esimerkiksi kaupungistumista erilaisten kuntien ja alueiden näkökulmasta ja joskus viestimme voikin olla päällisin puolin ristiriitainen. Olemmeko siis kaupunkien puolella, vai maaseudun? Kysymys on kaikin puolin erikoinen. MDI on yksityinen konsulttiyritys emmekä ole kenenkään puolella tai lähtökohtaisesti aja jonkinlaista aluepoliittista ideologiaa.

MDI toimii esimerkiksi valtion, kaupunkien sekä maaseudun kuntien parissa. Toisinaan kohtaamme tietysti ristiriitoja, sillä kaupunki- ja aluepolitiikassa joudutaan joskus tekemään valintoja. Tämän näkökulman kautta on mahdollista tarkastella konsulttityön ongelmia. Vaikka meillä ei konsulttiyrityksenä ole poliittisia intressejä, meidän asiakkaillamme on. Ja se mitä asiakas tilaa, kehystää vääjäämättä kaikkea tekemäämme työtä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tekemämme työ, ainakin tutkimusten ja selvitysten osalta, täyttäisi tunnustettuja objektiivisuuden kriteerejä, jos tarkastellaan tiedon tuottamisen prosesseja. Arvot vaikuttavat kuitenkin tutkimusaiheiden valintaan ja tutkimuksen tulosten käyttöön. MDI:n näkökulmasta niissä heijastuvat nimenomaan asiakkaidemme arvot. Yksityisellä yrityksellä on toki mahdollista ottaa kantaa tällaisiin kysymyksiin siinä mielessä, että aina on mahdollista valita, millaisia töitä on valmis tekemään.

Tutkijan ja konsultin ero tuleekin esiin tiedon tuottamisen tavoitteessa. Tutkija pyrkii tuottamaan tietoa tiedeyhteisön osana, osana tieteen jatkumoa. Konsultin tavoitteena taas on auttaa asiakasta tämän valitsemissa pyrkimyksissä, jotka vaihtelevat niin sisällöiltään kuin lähtökohdiltaan. Toisinaan riittää asiakkaan avustaminen esimerkiksi tapahtuman järjestämisessä, ja toisinaan pureudutaan syvemmin tiedon tuottamisen ytimeen.

Ilppo Soininvaara (kuva: Anssi Kumpula)

Tätä kautta politiikka on väistämättä osa erityisesti julkisen sektorin toimijoiden kanssa työskentelevän konsultin arkea. Erilaiset politiikkaideat elävät ajattelussa, kielessä, instituutioissa ja muissa yhteiskunnan rakenteissa. Ja sellainen hetki tulee ennen pitkää vastaan, jossa konsultti huomaa hankkeen tilaajan mieltyneen erilaisiin poliittisiin mielipiteisiin kuin vaikkapa aikaisemman toteutetun hankkeen tilaaja. Jos tarkastellaan koko konsulttialan ja erityisesti julkisen sektorin konsultoinnin markkinoiden syntyä, voidaan huomata, että tällaisen markkinan synty liittyy olennaisesti tiettyihin hallintoajattelun trendeihin ja niiden vahvaan jalansijaan suomalaisessa julkishallinnossa. Tiettyjen julkisen sektorin toimintojen supistaminen ja ulkoistusten määrän lisääminen ovat kärjistetysti johtaneet siihen, että meillä konsulteilla on ylipäätään töitä. Tässä mielessä konsultin työssä on paljon samoja piirteitä kuin virkamiesten työssä: se jatkuu, vaikka hallitukset ja tätä kautta työn sisältöä ohjaavat poliittiset suuntaukset vaihtuvat.

Tämä ei tietenkään ole aina ongelmatonta. Kuten kellä tahansa, myös jokaisella konsultilla on oma arvomaailmansa ja käsityksensä politiikasta, seuraammehan poliittista keskustelua suurella innolla. On kuitenkin konsultin ammattitaitoa irtautua näistä käsityksistä tarpeeksi omaa työtä tehdessään. Tätä helpottaa se, että työyhteisössämme on eri tavoin ajattelevia ihmisiä, mikä on suuri rikkaus. Olemme oppineet työyhteisöltämme valtavasti erilaisista katsantokannoista, ja päässeet parhaimmillaan nousemaan oman ajatuskuplamme ulkopuolelle. Tätä kautta myös asiantuntijatyössä syntyy parhaimmillaan vertaisarvioinnin ilmapiiri ja objektiivinen konteksti.

Tietysti MDI on historiansa aikana antanut joidenkin mielestä myös keskenään ristiriitaisia politiikkasuosituksia. Kaupunkien ja maaseudun tarpeiden yhdistäminen on pirun vaikeaa, muutenhan meillä ei töitä olisikaan. Pääasia on, että tiedostamme syntyvät ristiriidat, opimme niistä, ja pyrimme jatkuvasti parempaan kokonaisuuteen. Politiikkaa ja kehittämistä ei voida vahvan kaupungistumisen aikana tehdä territoriaalisesti, katsoen vain kaupunkia, tai vain maaseutua. Kokonaisuuden hallinta on monimutkaista, ja vaatii monien näkökulmien yhdistämistä. Ristiriitoja ei kannata paeta, vaan kohdata ne, oppia niistä.

MDI on tänä vuonna aloittanut Brown bag -seminaarien sarjan, jossa eri tiimimme esittelevät omalta alaltaan mielenkiintoisia ajatuksia ja uutisia. Nämä ovat tervetullut lisä keskinäisen ymmärryksen ja oppimisen tiellä. Kutsumme suurimpaan osaan tilaisuuksista ulkopuolisia kuulijoita ja kommentaattoreita. Nähdään siis syksyllä Autotalossa!

Ilppo Soininvaara ja Samuli Manu

HUOM! Blogitekstiä on päivitetty 9.7.2019 klo 9.45. Virheellinen viittaus Koskisen artikkeliin on korjattu. Pahoittelemme virhettä.