Vieraskynä: Historian suhde identiteetteihin ja niiden merkitys metsälappalaisuudessa

Suomessa on ollut viime vuosina käynnissä mielenkiintoinen väestöllinen muotoutumisprosessi, jossa käsitteen metsälappalaisuus ympärille on muodostumassa oma etninen väestöryhmänsä. Sen ydinalue sijoittuu historiallisen Kemin Lapin alueelle. Siksi myös historian merkitys metsälappalaisen etnisen identiteetin muodostumiseen on keskeinen. Historia liittyy ylipäänsä ihmisten oman position määrittelyssä tietoisuuteen itsestä ja ryhmästä, johon hän kokee kuuluvansa. Näin ihminen myös luo erilaisia identiteettejä.

Identiteettien tunnusmerkit

Identiteettikysymys on oikeastaan varsin nuori iältään. Lähinnä länsimaissa viimeisten vuosikymmenten aikana kysymys identiteetistä on noussut ihmisten pohdittavaksi ja useimmiten huolenaiheeksikin, siis ongelmaksi. Vanhastaan identiteetillä ymmärrettiin yksinkertaisesti, että asiat tai ilmiöt olivat samankaltaisia, identtisiä. Nykyisin pohditaan yksilön omaa identiteettiä ja laajemmin ryhmäidentiteettiä: kuka minä olen, mihin ryhmään kuulun, mikä etninen ja uskonnollinen ryhmä tai millainen poliittinen ja alueellinen identiteetti minulla ja meillä on ja miten määritellään laajemmin ryhmäidentiteetin kriteerit.

Voidaan myös kysyä, kuka lopulta määrää ne ryhmän tunnusmerkit, mihin minä tunnen kuuluvani. Lähtökohtaisesti määrääjänä on minä itse ja ryhmäni. Varsinkin vähemmistökulttuureissa on tyypillistä, että ryhmän eliitti pyrkii asettamaan ”aitoja” ja ”oikeita” kriteereitä ryhmäidentiteetille. Tiukkuudessaan ne voivat johtaa yksilön ulkopuolisuuteen ja konfliktiherkkyyteen, mikä on vaarana myös metsälappalaisuudessa.

Olennaista on myös huomata, että identiteetti on sekä henkilökohtaisella että kollektiivisella tasolla suhdetta kuvaava käsite, henkilökohtainen ja sosiaalinen identiteetti: minä suhteessa meihin, me suhteessa toisiin ihmisiin. Suhde on aikaan ja paikkaan sidottua, jolloin ajallisen ulottuvuuden myötä myös historiallisen jatkuvuuden merkitys tulee merkitykselliseksi. Näin päädytään historiallisen ja yhteiskunnallisen suhdeverkoston rooliin identiteetin määrittelyssä. Kaikki nämä tekijät ovat olennaisia myös määriteltäessä käsitteen ’metsälappalainen’ sisällöllisiä piirteitä. Itsessään väestöllinen käsite (metsä)lappalainen sisältää historiallisen ulottuvuuden. Käsite saamelainen on ollut väestöryhmän tai -ryhmien oma nimitys itsestään, kun taas nimitys lappalainen on ollut ulkopuolisten antama nimitys historiallisista saamelaisista.

Keskeistä on myös pohtia, miten elinkeinoihin tai tietyssä paikassa asuminen liittyvät kulttuurin ylläpitämiseen ja elinvoimaan, ja miten kulttuuri voi ”irrottautua” elinkeinoista ja paikkasidoksesta. Niihin kysymyksiin voidaan todeta, että identiteettien näkökulmasta tärkeitä tunnusmerkkejä ovat jatkuvuus, omaleimaisuus, suhdeverkostot ja legitimoitu institutionaalisuus.

Metsälappalaisuuteen identifioituminen

Nykyisten metsälappalaisiksi itsensä kokevien suhdeverkosto rakentuu sukulaisuussuhteisiin, joissa genealogialla, eli syvälle historiaan ulottuva tietämys sukujuurista, on suuri merkitys. Verkoston lujittajina ovat yhteinen elinkeinoihin liittyvä tietämys ja elinkeinot itsessään, asuinpaikat ja omaksi mielletyn materiaalisen kulttuurin tuntemus. Riippuvuutta aluesidonnaisuuteen voi lieventää mahdollisuudet samaistua tiettyihin omiksi yhteiseksi koettuihin kohteisiin. Ne eivät välttämättä ole materiaalisia, vaan myös historiasta kumpuavia tapahtumia tai merkityksellisiksi koettuja ilmiöitä. Sellaisesta voidaan mainita vaikkapa ylisukupolviset muistot suomalaistalonpoikien tunkeutumisesta Kemin Lapin asukkaiden perinteisille kalavesille ja metsästysmaille. Keskeisiä identiteetin samaistumiskohteita voivat olla hautapaikat ja niistä löytyneet hautalöydöt, muinaisesineet, kielelliset ilmaisut, paikasta riippumattomat tapakulttuurin muodot, maisemat tai jopa modernin digitaalisin keinoin tuotetut sisällöt.

Olennaista on myös metsälappalaisuuden ylläpitämisessä ja kehittymisessä instutionalisoituminen, toisin sanoen pysyviä ja ainakin osittain valtion ylläpitämiä laitoksia. Samalla valtio tunnustaa väestö- ja vähemmistöryhmän olemassaolon. Yksi selkeä väline on kulttuuriperintöä ja sen jatkuvuutta ylläpitävän museon tai laajemmin muistiorganisaation perustaminen. Siihen voidaan kytkeä myös kirjallisten dokumenttien kokoelma ja esimerkiksi Kemin Lapin kieleen liittyvä aineisto. Lisäksi jo olemassa olevissa museoissa ja laitoksissa olevaa metsälappalaisuuteen liittyvää aineistoa voidaan nimetä asianomaiseen väestöryhmään liittyvinä. Kaikki nämä tekijät tukevat ja vahvistavat kulttuuria ja historiantuntemusta paitsi historiallisen Kemin Lapin alueella asuvien niin myös niiden ihmisten keskuudessa, jotka eivät asu metsälappalaisuuden ydinalueella.

Tunnustetun aseman myötä tieteellinen tutkimus kykenee myös rohkeammin tuomaan esille ja legitimoimaan, kelpuuttamaan, metsälappalaisuuteen liittyviä teemoja historiatieteessä, arkeologiassa, antropologiassa, museologiassa, taidehistoriassa ja myös yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Perustehtävä tutkimusrintamalla on ylipäänsä tarkastella käsitteiden Metsä-Lappi, metsälappalaiset ja metsälappalaisuus sisältöjä eri aikakausina, kytkeä tutkimustyö laajempaan vähemmistökansojen ja -ryhmien tutkimuksen kontekstiin ja verrata metsälappalaisuutta saamelaisuuteen, suomalaisuuteen ja yleensä ylirajaiseen eli transkulttuuriseen eri väestöryhmien historiaan, kulttuuriin ja yhteiskuntaoloihin.

Metsälappalaisuuden alueellistuminen

Kuten brittiläinen tutkija Michael Keating korostaa, alueellinen identiteetti voi ilmentää erilaisia kulttuurillisia erityispiirteitä. Niitä ovat erityisesti kielen, murteiden, materiaalisen kulttuurin, ruokakulttuurin, elinkeinojen, maiseman ja luonnonolojen piirteet. Näihin voi lisätä myös historiatietoisuuden, joka liittyy yhdessä edellä mainittujen kanssa vahvasti metsälappalaisuuteen. Esimerkiksi Lapissa alueelliset kulttuuripiirteet, ennen kaikkea etnoregionalismi, ovat vahvoja tekijöitä. Yhtäältä etnoregionalismi sitoo aikaan ja paikkaan, mutta toisaalta oman ajan sosiaaliset hierarkiat ja luokkarakenteet ovat vahvoja identifikaation tai erottelun lähtökohtia tulevalle kehitykselle.

Politiikantutkija Benedict Anderson on todennut teoksessaan Imagined Community, kuinka alueelliset diskurssit luovat tietoisuutta ja kertomuksia oman alueen erityisyydestä. Aineksia haetaan historiasta, joka sekoittuu nykyisyyteen mutta myös odotuksiin tulevaisuudesta. Silloin päädytään myös perimmäiseen kysymykseen: kuka määrittää ja muokkaa (kuviteltua) yhteisöä. Tämä on keskeinen kysymys metsälappalaisuudessakin. Samalla on pohdittava, mikä on asianomaisen alueen päätäntävalta itseään koskevissa asioissa. Onko metsälappalaisuudelle edes määriteltävissä tiettyä aluetta? Onko historian perspektiivistä tarkasteltuna lopulta eroa nykysaamelaisuudella ja metsälappalaisuudella eli voisiko metsälappalaisuuden ymmärtää myös osana saamelaisuutta. Tämän on oltava yksi historian mutta myös yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden ydintutkimuskohteista.

Metsälappalaisuuden muotoutumisprosessi

Kulttuuri on laajassa mielessä myös alueellista ja yhteisöjen identiteettiä. Metsälappalaisuudesta on muotoutumassa määriteltyjen käsiteapparaattien avulla oma alueeseen ja yhteisöön sidonnainen identiteettikokonaisuus, jonka voi ymmärtää assimilaation eli sulautumisen sijaan akkulturaationa. Jotta omaleimainen väestöryhmä voi säilyä, on heillä oltava myös edellytykset toimeentuloon. Vahva metsälappalaisuuden itseidentifikaatio mahdollistaa myös metsälappalaisuuden säilymisen, vaikka tähän ryhmään kuuluvat eivät asuisikaan ydinalueella. Kulttuurin on myös kyettävä omaksumaan uusia elinkeinoja ja toimeentulon muotoja vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi 1700-luvulla omaksuttiin talonpoikaisia maanviljelyskulttuurin muotoja.

Nykytutkimuksen valossa historiallisen Kemin Lapin alueella ei tapahtunutkaan väestön assimilaatiota suomalaisiin, kuten vanhastaan tutkimuksissa on katsottu, vaan elämään jäi vähemmistöryhmä, joka sopeutui valtaväestön keskuuteen. Sopeutuminen talonpoikaiskulttuuriin on ollut syvempää kuin saamelaisiksi itsensä määritelleillä henkilöillä, mutta ihmisten oma tietoisuus ja tietyt kulttuuriset erityispiirteet ovat ylläpitäneet erityisyyttä varsinkin suhteessa suomalaiseen talonpoikaiskulttuuriin.

Metsälappalaisuus on siten muotoutunut vähitellen kaksiulotteisessa akkulturaatioprosessissa, joka on samalla kulttuuripluralismia. Prosessissa myös enemmistö muuttuu ja sopeutuu, joten erilaiset kulttuuriryhmät voivat elää samalla alueella rinnakkain ja silti säilyttää ainakin osan perinteisestä kulttuuristaan. Vähemmistöllä ei välttämättä ole kuitenkaan vapautta valita akkulturaatiostrategiaansa. Pitää muistaa, että akkulturaatio voi olla eriasteista eri elämänalueilla. Esimerkiksi assimilaatio työelämässä on mahdollisuus metsälappalaisen identiteetin säilyttämisessä. Näinhän on nähtävissä saamelaisuudessa. Ei siis kielletä yksilön identifioitumista metsälappalaiseksi, vaikka hän ei olisi omaksunut ”oikeita” metsälappalaiseen kulttuuriin kuuluvia elinkeinoja ja ammatteja.

Soveltamalla kaksiulotteisuuden käsite historialliseen prosessiin, muotoutuva metsälappalaisuus sisältää elementtejä sekä saamelaisuudesta että suomalaisesta talonpoikaiskulttuurista. Näin rinnakkaisina ovat saamelaiset, suomalaiset ja metsälappalaiset. Metsälappalaisuuden kulttuurillisia ja ehkä myös rippeinä kielellisiä piirteitä on saamelaisuudesta eli historiallisesta lappalaisuudesta. Kaikki nämä voidaan nähdä historiallisena kehityksenä nykykulttuuriin. Koko tämän prosessin ymmärtäminen on erityisesti historian tutkimusta, joka voi vahvistaa identiteettiä ja kulttuuria nykypäivässä. Mutta olennaista kuitenkin on, että eri alojen tutkijoilla, kulttuuriperinnön tallentajilla, instituutioiden työntekijöillä ja poliittisilla toimijoilla on oma merkityksellinen roolinsa metsälappalaisen kulttuurin määrittelyssä ja ylläpitämisessä. Rooli voi toki olla myös negatiivinen, vähemmistöryhmän olemassaolon kieltäminen.

Metsälappalaisuus tutkimuskohteena

Metsälappalaisen väestöryhmän muotoutumisprosessissa historiantutkimuksen on kohdennuttava ennen kaikkea 1900-luvun Lapin historiaan. Me tunnemme seikkaperäisesti varhaisemman historian, jonka tutkimustuloksia on sovellettavissa ja uudelleen arvioitavissa eriluonteisilla näkökulmakysymyksillä. Sen sijaan 1800-luvun lopulta alkanut yhteiskunnan, talouden ja elinkeinojen muutos, joka kiihtyi 1900-luvulla kansallisen Suomen osana, on lähes tutkimatonta Lapin osalta, mutta on samalla metsälappalaisuuden ymmärtämisen kannalta keskeinen.

Tutkimuksellista sarkaa on metsälappalaisuuteen liittyen runsaasti. Miten Lapin asema kansallisena resurssina heijastui paikallistason elinoloihin? Miten kansallisen kulttuurin henkinen ilmapiiri on vaikuttanut perinteisten elinkeinojen parissa eläneeseen Lapin väestöön? Entä mikä merkitys on ollut uskonnollisilla tekijöillä? Miten poliittinen liikehdintä on vaikuttanut kulttuurillisesti? Mikä on ollut sotavuosien vaikutus paikalliskulttuurin jatkuvuuteen? Miten infrastruktuurin rakentaminen vaikutti paikallisiin olosuhteisiin? Miten paikallis- ja aluehallinnon vaikutus muovasi väestösuhteita? Väestöliikkeet ja uusien väestöryhmien tulo? 1960-luvulta alkanut voimakas yhteiskunnan murroskausi? Joukkoviestimien monipuolistuminen ja maailmallistuminen? Miten metsälappalaisuus suhteutuu saamelaisuuteen ja miten saamelaisten etninen herääminen 1900-luvulla vaikutti historiallisen metsälappalaisuuden asemaan?

Kaikki edellä mainitut seikat ovat myös identiteettikysymyksiä. Erityisen mielenkiintoinen kysymys on, miksi Suomessa lappalaisuudelle on muovautunut positiivinen merkityssisältö, kun Ruotsissa käsitteellä on nykyisin erittäin kielteinen merkitys. Ainakin yhtenä tekijänä vaikuttaa olevan se, että saamelaisuus ei ole Ruotsissa niin vahvasti poissulkevaa etnisyyttä kuin Suomessa. Ruotsissa on muodostunut oma metsäsaamelainen poliittiskulttuurillinen väestöryhmä osana saamelaisuutta.

Kirjoittaja: Matti Enbuske

Suomen ja Skandinavian historian dosentti, Oulun yliopisto