Blogi: Silmäiltävää sisältöä

Työssäni julkaisujen taittajana riemastun tekstisisällön helppolukuisuuden huomioivista kirjoittajista. Mielestäni luetuksi tullut teksti on paras teksti. Vaikealukuiselta näyttävä teksti jää lukematta ja sanoma sanomatta. Turhan pitkä ja monimutkainen teksti nostaa lukemisen kynnystä. Helppolukuiselta vaikuttava teksti kannustaa lukemaan. Minusta helppolukuisuuteen voi vaikuttaa 1) sisältötasolla ja 2) muotoseikoilla, ja parhaimmillaan ne vaikuttavat toisiinsa:

1) kirjoita ja anna luettavaksi tekstiä, jonka voi helposti lukea ja ymmärtää

2) anna tekstille ja sen osille oikea koko ja tila

Lopullinen julkaisumuoto kuten julkaisun koko ja sivujen määrä ohjaavat myös sisältöä ja vaikuttavat suoraan kirjoittamiseenkin. Napakka avaus asiasta pakottaa tiivistämään tarpeettomuuksista. Avataanko huomiot yhdellä vai 16 sivulla? Kutsutaanko pohdintaan postikortilla vai lukuisilla liitteillä? Tämäkin yhden sivun mittainen blogikirjoitus olisi ikävän näköinen yhtenä pötkönä ilman rakennetta ja kappalejakoja – yök! Edes pieni rakenteellisuus luo mielikuvan, että viesti on jollain tavalla mietitty ja paloiteltu osiin, joiden avulla lukeminen etenee. Kirjoittaja ja taittaja jakavat vastuun tekstin luettavaksi tekemisessä.

Olen antanut itseni ymmärtää ajatuksen jalostuvan tekstieditorista taitto-ohjelmaan ja viimeiseen PDF-vientiin asti. Tekstiin palataan ja sitä uudelleenmuotoillaan. Vältetään vieraiden sanojen, erityisalasanaston ja tarpeettomien sanojen käyttöä. Karsitaan väärinymmärryksen mahdollisuudet. Tekstieditorissa syntynyt teksti kasvaa taitossa, kun tekstin painoarvot selkiytyvät ja ajatukset saavat lihaa luiden ympärille. Lopullinen julkaisu on ajattelijan kättä pidempää.

Tekstissä on sanoma. Autetaan lukijaa näkemään ja pidetään helppolukuisuudesta huolta.

Kysy lisää

Syntyneiden määrä elpyi hieman viime vuonna

Tilastokeskus julkaisi tällä viikolla merkittävän osan vuoden 2025 väestötiedoista. Väestotietoihin perehtynyt asiantuntijamme Rasmus Aro tutustui uusiin tietoihin ja kiinnitti huomiota kiinnostavaan seikkaan: syntyneiden määrä kasvoi aiempaan vuoteen verrattuna 2000 henkilöllä. Kasvua tapahtui etenkin yli 30-vuotiaiden naisten hedelmällisyysluvuissa. Vaikka syntyvyyden elpymistä ei ole syytä vielä juhlia, tuo tämä tieto pienen toivon pilkahduksen.

Lue lisää Syntyneiden määrä elpyi hieman viime vuonna

Järjestöavustuksissa kyse merkittävistä rahavirroista, mutta niistä on vaikeaa muodostaa kokonaiskuvaa 

Järjestöille ja säätiöille myönnetään kunnissa ja hyvinvointialueilla huomattavia summia julkista tukea. Silti kokonaiskuva tästä tuesta on yllättävän hajanainen. Eikä kyse ole vain ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta – usein kokonaisuutta on vaikea hahmottaa myös hallinnon sisällä. Näitä kysymyksiä tarkasteltiin MDI:n oikeusministeriölle toteuttamassa selvityksessä, jossa analysoitiin kuntien ja hyvinvointialueiden järjestöavustusten kokonaiskuvaa ja siihen liittyviä tietoprosesseja.

Lue lisää Järjestöavustuksissa kyse merkittävistä rahavirroista, mutta niistä on vaikeaa muodostaa kokonaiskuvaa