Pohjoisen kasvuvyöhykkeen meriklusterin kehittäjäverkoston analyysi

Pohjoinen kasvuvyöhyke on Etelä-Suomen 13 kaupungin ja kuuden maakunnan muodostama yhteistyöverkosto. Yksi dynaamisimmista teollisuuden klustereista vyöhykkeellä on tällä hetkellä meriklusteri, johon kuuluvat yritykset ovat kasvattaneet liikevaihtoaan tuntuvasti viime vuosina ja nousseet keskeisten työllistäjien joukkoon etenkin Varsinais-Suomen alueella. MDI oli mukana Turun kauppakorkeakoulun koordinoimassa selvityshankkeessa, jonka tavoitteena on hahmottaa Pohjoisen kasvuvyöhykkeen meriklusteria määrittäviä verkostosuhteita ja pureutua syvällisemmin toimijoiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin ja keskinäisriippuvuuksiin. Ylimaakunnallisen verkostoanalyysin pohjalta tehtiin kehittämissuosituksia vyöhykeyhteistyön syventämiseksi. Hankkeen tarkastelu kohdentui tarkemmin yritys-, korkeakoulu- ja kehittäjäverkostoihin sekä näiden välisiin yhtymäpintoihin tutkimuksen ja koulutuksen yritysyhteistyössä. MDI roolina oli erityisesti kehittäjäverkoston analysointi. Selvityksellä vahvistettiin tietopohjaa ja siten terävöitettiin meriklusterin kehittämistoimenpiteitä.

Asiasanat

Pyydä tarjous

Toteutamme vuosittain ~100 erilaista toimeksiantoa lyhyistä työpajatoteutuksista monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Verkkokauppa

Kehitys kiinnostaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? MDI:n kaupassa voit haarukoida erilaisten toteutusten hintaa ja halutessasi saat arviosta koonnin sähköpostiin.

Siirry verkkokauppaan