R-K-S: Kulttuurin tilat kaupunkipolitiikan instrumenttina

Kaikki kulttuurin tilallisuuden kerrostumat ovat läsnä kaupungeissa: wow-monumenteista ketteriin väliaikaistiloihin ja ammattimaisista kulttuuri-instituutioista orgaaniseen aktivismiin. Mihin tarvitaan kalliita tiloja, jos kivoja juttuja voi tehdä halvalla? Mikä on kaupungin hyöty ja ratsastavatko kaupungit vaikuttavilla teoilla? Mitä inklusiivisuus on, jos kaupunki toimii mahdollistajana? Keitä ovat aktiiviset kansalaiset ja kelle aktiivista roolia ei yritetäkään tarjota? 

Näistä aiheista keskusteltiin helmikuun R-K-S-tilaisuudessa. Aihetta alustivat yliopistonlehtori Salla Jokela Tampereen yliopistosta, väitöskirjatutkija Jenni Pekkarinen Jyväskylän yliopistosta ja kulttuuripäällikkö Janne Nieminen Hämeenlinnan kaupungilta. 

Salla Jokela 

Yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto 

Wow-arkkitehtuurista Sompasaaren saunaan 

Kulttuurin tilat ja kaupungin hallinta ovat monin tavoin kietoutuneet yhteen. Kulttuurin merkitys ja tilat ovat muuttuneet osana kaupunkiorganisaation ja kaupunkilaisten roolien muutosta. 1980-luvulla kulttuurin tunnistettiin olevan tuotteistettavissa ja brändättävissä: esimerkiksi Helsinkiä markkinoitiin itäisyydellä ja eksoottisuudella. 1990-luvulta alkaen parrasvaloihin nousivat wow-arkkitehtuuri ja megatapahtumat. Kaupunkeihin syntyi uudenlaisia arkkitehtonisesti merkittäviä kulttuurikohteita.

2000-luvulla, erityisesti finanssikriisin jälkeen, suurissa kaupungeissa huomio kuitenkin kääntyi toisenlaiseen kulttuuriin ja toisenlaisiin kohteisiin. Suuren ja institutionalisoituneen kulttuuritilan rinnalla ja jopa sen sijasta kaupunkipolitiikassa on haluttu vahvistaa kulttuurin itseorganisoituvia tiloja ja ruokkia siten ihmisten luovuutta ja innovatiivisuutta.  

Kaupunkiorganisaation rooliksi on muotoutunut erilaisten toimijoiden yhteen tuominen ja asioiden toteutuminen kaupunkiyhteisöjen, ei kaupunkiorganisaation omien toimien kautta. Myös kaupunkibrändi on muuttunut: sitä ei voi luoda vain markkinoinnilla ja viestinnällä, vaan se syntyy siitä, mitä asukkaat itse viestivät ja kokevat. Kulttuurin ilmiöitä eivät olekaan enää Guggenheimin kaltaiset suurprojektit vaan sompasaaren saunat eli pienet, alhaalta ylöspäin organisoituneet, ainutlaatuiset kohteet.  

Jenni Pekkarinen 

Väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto 

Jääkö marginaalissa olevien rooliksi osallistamistoimien kohteena oleminen? 

Kulttuuriin osallistumista ja sen luomia sosiaalisia tiloja tarkastellaan Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkihankkeessa, jossa korostuvat sosiaalinen inkluusio ja yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet. Nuorten aikuisten disillusionment eli pettymys, luottamuksen rapautuminen ja näköalattomuus ovat Maailman talousfooruminkin tunnistama globaali riski, jota koronavuodet vain pahensivat. Miten kulttuuriin osallistumiseen ja osallisuuteen liittyvät toimet onnistuvat raivaamaan tilaa marginalisoiduille nuorille aikuisille?  

Nuorten aikuisten kyselytutkimuksella kootut osallistumisen kokemukset nostivat esiin, että marginalisoituihin ryhmiin itsensä identifioivat kohtasivat enemmän ja moninaisempia osallistumisen esteitä, varsinkin jos koettu marginalisoituminen oli moniperustaista. Myös pettymys, luottamuksen rapautuminen ja näköalattomuus korostuvat marginalisoiduissa ryhmissä. Vaikka kulttuuripääkaupungin hakuvaiheen toimenpiteissä oli laajoja ja osuvia osallisuuden toimenpiteitä, näyttäytyvät marginalisoidut ja huonompiosaiset yhteisöt useammin osallistamistoimien kohteena ja passiivisina osallistujina kuin tekijöinä, ammattilaisina ja ohjelmanrakentajina.  

Marginalisoitumista ja huono-osaisuutta kokevien tarpeet eivät tule vahingossa tunnistetuiksi, vaan vaativat tietoisia toimia ymmärryksen lisäämiseksi ja toimenpiteiden kehittämiseksi. Kysymykseksi nouseekin, miten inklusiivisuutta ja aktiivisten kansalaisten moninaisuutta voidaan edistää kulttuurin tiloissa ja kaupunkipolitiikassa? 

Janne Nieminen 

Kulttuuripäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki 

”Kielteisen päätöksen saa odottaessa”  

Kulttuurin tilojen muutos on sidoksissa kulttuurin muutokseen: kulttuuriyleisöt pirstoutuvat, ja samalla myös kaupungin rooli muuttuu rajallisen kulttuurivalikoiman tarjoajasta moninaisen tekemisen mahdollistajaksi. Kaupungin pitää olla kiinnostava joka päivä. Kiinnostavimmat ilmiöt syntyvät, kun pieni joukko innostuneita edelläkävijöitä tekee jotakin itselleen ja kavereilleen. Orgaanisesti syntyvät, kiinnostavat asiat luovat kaupungin omaan identiteettiin nojaavaa lumovoimaa.  

Tyhjien liiketilojen käyttö luo tällaiselle orgaaniselle aktivismille tilaa toimia ja luoda uudenlaisia sisältöjä. Tilojen omistajalle väliaikaiskäyttö tuo tapahtumia, käyttöä ja pientä tuloakin. Käyttöönotto ei kuitenkaan ole aina helppoa: kielteisen päätöksen saa odottaessa, kuten Nieminen esityksensä otsikoi. Kulttuurista on tullut poikkihallinnollista., Poikkihallinnollisuus edellyttää toimialojen välistä yhteistyötä ja intressiä tuoda elinvoimaa ja edistää kulttuuria muun muassa tilojen väliaikaiskäytöllä. Julkista hallintoa vaivaa kuitenkin virheen pelko. Mahdollistamisen edellytys on, että helsinkiläistä kulttuurivaikuttaja Stuba Nikulaa seuraillen, ei-sana on käännettävä muotoon kyllä, jos.

Orgaanisuus on tarkoittanut siirtymistä isojen konserttitalojen monumenteista teurastamoihin ja telliskiviin eli käyttäjälähtöisiin tiloihin. Kulttuuriorganisaatiot elävät kuitenkin toisen näköisessä todellisuudessa: pienenevä rahoitus ja kiinteiden kustannusten kasvu haastavat myös perinteisempien kulttuurimuotojen toimintaa. Kiinnostava tekeminen ei ole enää kiinni tiloista, mutta vain kiinnostavat sisällöt ja kävijät pitävät kulttuuriorganisaatiot hengissä ja tilat maksettuina.