Etusivu Ajankohtaista Uutiset Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa Puurakentamisen ohjelma on edistänyt puun käyttöä suomalaisessa rakentamisessa 24.4.2023 Sara Anttila Kirjoittajan muut artikkelit Ympäristöministeriö julkaisi MDI:n toteuttaman arvioinnin Puurakentamisen ohjelman tähänastisista vaikutuksista ja toteutumisesta. Puurakentamisen edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Arvioinnissa MDI esittää, että valtionhallinnon tulisi jatkaa edistämistyötä ja lisätä puurakentamista tukevia kannusteita ja velvoitteita. MDI toteutti puurakentamisen ohjelman (2016–2023) kolmannen vaikutusarvioinnin. Ohjelman vaikutusarvioinnissa on keskitytty tarkastelemaan ohjelman aikaansaamia tuloksia ja vaikutuksia sekä ohjelman toimenpiteiden vaikuttavuutta suhteessa puurakentamisen alan kehitykseen. Lisäksi arvioinnissa on kartoitettu puurakentamisen edistämiseen liittyviä kehittämistarpeista ja muodostettu niiden pohjalta kehittämisehdotuksia. Suomessa puurakentamista on edistetty valtionneuvoston toimesta 1990-luvulta lähtien. Yhteiskunnalliset ja ilmastopoliittiset tarpeet ja tavoitteet edellyttävät puun käytön laajentamista ja puurakentamisen kehittämistä. Nykyinen valtakunnallinen Puurakentamisen ohjelma (2016–2023) on valtioneuvoston yhteinen ja ympäristöministeriön hallinnoima ohjelma. Ohjelman tavoitteena on lisätä puun käyttöä monella tasolla: kaupunkien rakentamisessa, julkisessa rakentamisessa ja suurissa puurakenteissa, kuten silloissa ja halleissa. Lisäksi tavoitteena on edistää kansainvälisesti kilpailukykyisen puurakentamisen osaamista ja teollisen valmistuksen yritystoimintaa Suomessa. Puurakentamista toteutettava pitkäjänteisesti ja poikkihallinnollisesti MDI:n arvion mukaan puurakentamisesta tulisi toteuttaa pitkäjänteisesti. Jatkossa tarvitaan uusia puurakentamisen kehittämisohjelmia, joilla on käytössään omaa rahoitusta, ja jotka kytkeytyvät pitkäntähtäimen strategiaan. Julkisesti rahoitettavien hankkeiden kehitystyöstä tulisi seurata pidempiä ja pysyväisluonteisia kehittämistoimia sekä puurakentamisen lisäämistä. Poikkihallinnollista yhteistyötä puurakentamisen edistämisessä on syytä vahvistaa ja edistää teemaan liittyvää yhteisymmärrystä valtioneuvostotasolla. Teeman näkyvyyttä tulisi parantaa myös muiden hallinnonalojen toimenpiteissä ja rahoituksessa. MDI:n toteuttaman arvioinnin mukaan kannusteita puurakentamisen edistämiseen ja kysynnän vahvistamiseen tulisi lisätä. Puurakentamisen ohjelmassa aikaansaatu jatkuvuus olisi hyvä varmistaa. Tämä koskee verkostojen jatkuvuutta sekä tuloksien, hyvien käytäntöjen ja vaikutusten hyödyntämistä. Lue raportti Puurakentamisen ohjelman 2016-2023 vaikutusarviointi Kuva: Anssi Kumpula / MDI arviointi puurakentaminen Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä? Uutiset 11.3.2026 Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Keskuskaupungeista Kajaani ja kehyskunnista Vesilahti ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty. Lue lisää Miten keskuskaupungit ja kehyskunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?
Miten seutukunnat ja maaseutumaiset kunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä? Uutiset 11.3.2026 Julkaisimme helmikuun alussa päivitetyn EVP-indeksin. Sen tavoitteena on tarkastella kokonaisvaltaisesti alueiden elinvoimaa sekä veto- ja pitovoimaa. Tänä vuonna tarkastelimme tarkemmin alueita, jotka ovat parantaneet sijoitustaan EVP-indeksillä 2020-luvulla. Seutukunnista Kauhava ja maaseutumaisista kunnista Muonio ovat sijoitustaan parantaneiden joukossa. Kuntien edustajat kertoivat meille, mitä hyvän kehityksen taustalla on ja millaisia toimia kehityksen eteen on tehty. Lue lisää Miten seutukunnat ja maaseutumaiset kunnat voivat parantaa sijoitustaan EVP-indeksissä?
MDI mukana lasten itsenäistä liikkumista edistävässä hankkeessa Uutiset 6.3.2026 HSL Helsingin seudun liikenne toteutti vuoden 2025 aikana kokeiluhankkeen, jonka tavoitteena oli kasvattaa 10–13-vuotiaiden lasten itsenäisen liikkumisen ja joukkoliikenteen käytön osuutta lasten arjen liikkumisessa sekä parantaa lasten asennetta ja mielikuvaa joukkoliikenteestä. MDI tuki HSL:ää hankkeen toteutuksessa. Lue lisää MDI mukana lasten itsenäistä liikkumista edistävässä hankkeessa