Päivitysajo Pieksämäelle

MDI teki keväällä 2016 Pieksämäelle tilastoajon, jossa tehtiin kattava tilastoanalyysi väestön, työn, aluetalouden ja elinkeinorakenteen muutoksista sekä alueen sisäisestä kehityskuvasta. Ajossa on mukana 6 verrokkikaupunkia. Paketti on ollut niin toimiva, että Pieksämäen kaupunki tilasi päivitysajon samasta tietopaketista keväälle 2018. Tuotoksena on reilun 40 kalvon setti, jota kaupunki voi käyttää oman tilannekuvansa kirkastamisessa ja itsensä kehittämisessä.

MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin

Uudellamaalla tähdätään huippuosaamisen vahvistamiseen sekä EU-tasolta saataviin investointeihin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Maakunnan TKI-toimijat kutsutaan mukaan tiekarttatyöhön. Tilannekuvan ja tiekartan laatimiseen on valittu EU-rahoitukseen ja innovaatioihin erikoistunut konsulttitoimisto Spinverse yhdessä aluekehitykseen keskittyvän MDI:n kanssa.

Lue lisää MDI mukana laatimassa tiekarttaa Uudellemaalle EU-tasoiseen tutkimukseen ja innovointiin