Blogi: Ovatko menestyksen eväät aluepolitiikassa?

Kevään keikkakalenterin yksi huippukohdista oli tämän viikon aloittaminen Vaasassa järjestetyssä tulevaisuusfoorumissa. Huippuhyvin oli jälleen saatu Pohjanmaan joukot liikkeelle, ja paneeliin kerätty harvinaisen hieno kattaus yhteiskuntaa eri kantilta ihmetteleviä tyyppejä opiskelijasta piispaan.

Tuo blogin otsikko oli minulle paiskattu otsikko. Minä – eikä yleisö – pystynyt pitämään pokkaa, kun tuon kysymyksen alustuksen alussa ääneen esitti. Eihän kukaan ole kolmeen-neljään vuosikymmeneen yhdistänyt menestymistä ja aluepolitiikkaa toisiinsa. Aluepolitiikkaa ei mainita nykyisen hallituksen ohjelmassa sanallakaan. Mutta tarkemmin ajateltuna kysymys on kiehtova; millaista aluepolitiikkaa tarvitsemme nyt? Millainen aluepolitiikka saisi alueet menestymään? Tarvitaanko Kekkonen kakkosta? Alueet ovat samanaikaisesti kolminkertaisen rakennemuutoksen – elinkeinojen, palvelujen ja osaamisen – pyörteissä. Erityisesti korkeakoulujen kohdalla keskustellaan jälleen myös aluepolitiikasta, jopa retrohenkisellä tavalla (lue esim. Harri Hautajärven kolumni Hesarissa 15.5.).

Jos nyt Suomessa tehtäisiin aluepolitiikkaa, niin siihen kytkeytyisi kolme kykyä: kyky katsoa tulevaisuuteen, aluenäkökyky ja sattumien sallimiskyky. Tulevaisuuteen katsomisen kyvyn osoitus olisi Suomen alueellisen vision konkreettinen kertominen. Hallituksen päätös Valtakunnallisista alueiden kehittämisen painopisteistä nostaa esille oikeat teemat, eli uusiutumisen, verkostoitumisen ja kumppanuuden, mutta niiden alueellinen tulkinta jää karkealle abstraktioasteelle. Nykyhallituksen uudistusrytäkässä soten ja maakuntien varjoon on jäänyt Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) uudistus. Katsotaan, onko kansakuntamme päättäjillä siinä kanttia konkreettisesti kertoa, millaista maata olemme rakentamassa. Visio antaisi suunnan ja samalla kehyksen Suomen ja sen erilaisten alueiden kehittämiselle.

Toiseksi kansallisten päättäjien on ymmärrettävä, miten eri sektoreilla tehtävät päätökset vaikuttavat alueiden kehitykseen ja kehittämisen edellytyksiin. Tulee olla alueellista ymmärrystä ”aluenäkökykyä”, ja kehittämisen tulee olla paikkaperusteista. Kolmanneksi on ymmärrettävä, että kehitys on pitkälti arvaamatonta sattumaa. Toimijat törmäävät alueellisilla arkisilla tasoilla. Niitä on innostettava ja verkotettava sekä oman alueen sisällä että alueiden välillä.

Vanhakantainen, alueellisia rakenteita ylläpitävä aluepolitiikka syö tulevaisuuden menestyksen eväitä. Uusi visionäärinen, alueymmärtävä ja sattumat salliva aluepolitiikka antaa mahdollisuudet menestykseen.

Janne Antikainen