Etusivu Ajankohtaista Blogi Blogi: Muotinrikkomisen muoti, so last season Blogi: Muotinrikkomisen muoti, so last season 14.9.2015 Janne Antikainen Kirjoittajan muut artikkelit ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”, kajahtelee lähikuukausina sekä Vironniemen päiväkotilaisilta Säätytalon takapihalta että monista ympäröivien hallintokortteleiden kabineteista. Pöystit ja kumppanit pistävät nyt parastaan – uusi muotti alue- ja kuntarakenteelle on tuoreella hallituksella juuri valannassa. Ensin laitetaan sote kuntoon, sitten alueet ja sen jälkeen kunnat. Hiekka on edellisen hallituksen jäljiltä märkää ja hiekkalaatikolle mahtuvat parlamentaarisesti kaikki. Hallitus on osoittanut, että ainakin lähtölaukauksissa on liipaisin herkässä ja radat mustanaan askelmerkkejä. MDI on toisintoimimisen toimisto. Meidän ideanamme on ollut rikkoa muotteja ja rajoja, totuttuja toiminta- ja ajattelutapoja. Meillä on ollut vaikeuksia ehtiä muotinrikkomiseen mukaan, kun kaikki viime hallituskaudella tehdyt muottiviritykset on vintattu isojen poikien toimesta ulos puistosta ennen kuin me ehdimme edes paikalle. Ja sen jälkeen hiekkalaatikkoon on kaivettu niin syvä potero, ettei päivä sinne enää paista. Noita motteja kierrellessä on tullut yhteisiä muotteja ikävä. Nyt hiekkalaatikolla on otettava lapio kauniiseen käteen – toiseen menetettyyn hallituskauteen meillä ei Suomessa enää ole varaa. Toivottavasti maamme hallituksen kantti kestää tehdä linjauksia alueista ja kunnista. Me toivomme, että muotteja olisi erilaisia, sama kun ei sovi kaikille alueille. Ja tärkeintä on muottien muodostama kokonaisuus sekä erilaiset verkostomaiset suhteet todellisessa alueita kehittävässä toiminnassa ja tekemisessä. Kun ensin on kerrottu, mitkä ne muotit ovat ja missä rajat menevät, vasta sitten voimme toimia toisin verkostomaisten suhteiden rakentamisessa. Muotinrikkomisen sijaan on syytä keskittyä rakentamiseen. Kysy lisää Janne Antikainen Kehitysjohtaja FL 040 764 1829 janne.antikainen@mdi.fi Profiili: Twitter LinkedIn Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi Blogi 9.9.2025 Suomen maahanmuuttopolitiikan historia on lyhyt. Työperusteista maahanmuuttoa on edistetty aktiivisesti vasta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Suomalaisuus on muuttunut ja tulee yhä muuttumaan moninaisemmaksi. Moninaisen suomalaisuuden ymmärtäminen edellyttää rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua. Lue lisää Tulevaisuuden suomalaisuus on yhä moninaisempi
Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja Blogi 27.6.2025 Laura Koivisto-Khazaal Kanadan menestyksekkäästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa pistesysteemi nousee usein keskiöön. Se on kuitenkin vain osa Kanadan maahanmuuttosysteemin työkalupakkia, eikä se toimisi ilman vastaanottavaa yhteiskuntaa. Kanadan onnistumisen avain onkin yhteiskunta, johon maahanmuuttaneen on mahdollista solahtaa omana itsenään, ja tuntea kuuluvuutta. Lue lisää Kanadan menestysresepti: sanoja ja tekoja
Mihin Tampere on menossa? Blogi 11.6.2025 Kirsi Siltanen Tampereen kaupunki laati keväällä 2025 yhdeksän muutosaluekorttia kaupungin tulevaisuuden kannalta keskeisistä, systeemisiä ratkaisuja vaativista muutosalueista. Tampereen muutosilmiöt heijastelevat kansallisia ja globaaleja ilmiöitä, mutta painottuvat kaupungin väestön, elinkeinorakenteen ja sijainnin myötä omaleimaisella tavalla. MDI oli mukana tukemassa muutosaluekorttien laadintaa. Lue lisää Mihin Tampere on menossa?