Etusivu Ajankohtaista Uutiset Kunteko 2020 -ohjelman ulkoisessa loppuarvioinnissa tunnistetaan ja arvioidaan ohjelman tuloksia Kunteko 2020 -ohjelman ulkoisessa loppuarvioinnissa tunnistetaan ja arvioidaan ohjelman tuloksia 26.6.2020 Vuonna 2015 käynnistynyt Kunteko 2020 -ohjelma on KT Kuntatyönantajien ja Kunta-alan pääsopijajärjestöjen yhteistyössä toteuttama kehittämisohjelma, jossa tarjotaan kuntaorganisaatioille tukea ja työkaluja työelämän kehittämiseen ja muutoksenhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Kunteko 2020 -ohjelman tavoitteena on innostaa kehittämään ja uudistumaan, parantaa kehittämisosaamista, käynnistää uutta kehittämistoimintaa, tehdä näkyväksi kuntakentällä tehty kehittämistyö, levittää vaikuttavia käytäntöjä ja kiinnostavia kehittämisratkaisuja, viestiä ja tarjota oppimismahdollisuuksia ajankohtaisiin työelämän kehittämisen teemoihin sekä synnyttää kunta-alalle työelämän läpimurtoinnovaatioita. Ohjelman päättyessä vuonna 2020, MDI toteuttaa Kunteko -ohjelman loppuarvioinnin. Arviointityössä tunnistetaan ja arvioidaan Kunteko -ohjelman tuloksia ja vaikutuksia suhteessa ohjelmalle asetettuihin tavoitteisiin sekä käytössä oleviin resursseihin, arvioidaan ohjelman vaikuttavuutta ja lisäarvoa, nostetaan esiin toimivia ja vaikuttavia toimintakäytäntöjä sekä tuetaan kehittämistyön jatkoa ohjelman päättymisen jälkeen ja tuotetaan asiaan liittyen kehittämissuosituksia. Arvioinnin tarkastelua toteutetaan kolmesta eri näkökulmasta: kuntien ja työyhteisöjen taso, ohjelman hyödyt ja vaikutukset valtakunnallisesti sekä ohjelman toteutuksen ja sen tarjoamien palvelujen arviointi. Loppuarviointi valmistuu syksyllä 2020. arviointi Jaa hyvää Share to: facebook Share to: linkedin Share to: twitter
MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa Uutiset 9.9.2025 MDI toteutti Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuuden arvioinnin ja jatkomahdollisuuksien selvityksen. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida ohjelman vaikuttavuutta eri sidosryhmien näkökulmasta sekä tarkastella tulevaisuuden toimintamalleja ja rahoitusvaihtoehtoja. Lue lisää MDI selvitti Taidetestaajat-ohjelman vaikuttavuutta ja jatkoa
Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä Uutiset 14.5.2025 Vaikka Suomen eri alueille kohdistuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on jo melko laaja ymmärrys, yhteismitallista kuntakohtaista tietoa ilmastoriskeistä ei ole ollut toistaiseksi saatavilla. Jotta kunta tietäisi, mihin ilmastoriskeihin on juuri kyseisellä alueella sopeuduttava, tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi. MDI on laatinut tähän tarpeeseen ilmastoriskien karttapalvelu Ilmarin. Lue lisää Karttapalvelu Ilmari syventää ymmärrystä ilmastoriskeistä
MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa Uutiset 21.3.2025 Kainuun ensimmäinen maakunnallinen liikkumisohjelma on valmistunut. Kainuun Liikkumislupaus 2030 -nimeä kantavan ohjelman tarkoituksena on lisätä liikettä sekä Kainuun tunnettuutta liikunta- ja urheilumaakuntana. Liikkumisen edistäminen on investointi alueen asukkaiden hyvinvointiin ja alueen vetovoimaan. Lue lisää MDI mukana luomassa Kainuun ensimmäistä liikkumisohjelmaa