Blogi: Siirtääkö työn luonteen muuttuminen innovaatioiden maantiedettä?

Kun keskustellaan suomalaisen kaupunkipolitiikan sisällöistä, yksi ohittamaton teema on työ. Elinvoimaiset kaupungit tarjoavat monipuolisia työmahdollisuuksia alati erikoistuvimmilla työmarkkinoilla. Suomessa puhutaan paljon kaupunkien kehittämisestä suhteessa rakennemuutokseen ja palvelutalouden vahvistumiseen entisestään, mutta vähemmän siitä miten työn tekemisen muuttuminen itsessään vaikuttaa kaupunkien dynamiikkaan. Monet kaupunginisät ja -äidit unelmoivat sähäköistä startup-armeijoista, jotka ratkaisevat paikalliset talousongelmat kertaheitolla. Ensimmäinen asia, joka heille tulee mieleen tähän kurkotellessa, tuskin on maankäyttö. Maailmalla havaittu kehitys kuitenkin osoittaa, että sen merkitystä ei pidä vähätellä.

Perinteinen käsityksemme työpaikasta on staattinen toimisto, jossa työpanos käydään suorittamassa. Myös kaupunkirakenteemme heijastaa tätä kokemustamme työnteosta. Olemme tottuneet erottamaan työn, asumisen ja vapaa-ajan toisistaan. Työmatka on väistämätön osa arkipäivää.

Tämä ajattelu ei kuitenkaan enää vastaa täysin todellisuutta. Teknologian nopea kehitys tarjoaa nykyisin yhä useammalle mahdollisuuden tehdä töitä mistä vaan. Tarvittavat dokumentit eivät ole fyysisesti työpisteellä vaan pilvessä. Lisäksi yhä useammalle työ ei ole erillinen suoritus vaan siihen sisältyy arvolataus. Haluamme myös edistää itsellemme tärkeitä asioita. Toisaalta emme ota työtä niin vakavasti vaan haluamme myös viettää riittävästi vapaa-aikaa.

Mitä tämä sitten merkitsee kaupungeille? Yksi tapa kuvata kehitystä on paluu kohti keskiaikaista mallia, jolloin kauppias asui kauppansa yläkerrassa. Kun työ voi olla missä vain, se on yhä yleisemmin siellä missä työntekijäkin viihtyy. Ja nuoremmat sukupolvet viihtyvät entistä selkeämmin rikkaassa kaupunkiympäristössä palveluiden äärellä.

Kuva Anssi Kumpula
Työn iloa MDI:n ja Mapitan uudessa HUBissa Kanavarannassa. Kuva: Anssi Kumpula.

Samalla myös toimistotiloille tulee uudenlaisia vaatimuksia. Kaikille toimistolaisille ei enää tarvitse olla omaa työpistettä ja toisaalta toimistojen sosiaalinen ulottuvuus korostuu. Ideoiden vaihto ja törmäyttäminen vaatii edelleen kasvokkain kohtaamista.

Tämän on havaittu tyhjentävän epäkäytännöllisiä ja isoja koppikonttoreita, siirtävän tekemisen painopistettä sekoittuneiden toimintojen alueille, ja luovan tarvetta organisaatiorajat ylittäville HUBeille ja muille ns. co-working -tiloille. Etenkin Yhdysvalloissa on havahduttu siihen, että co-working -ajattelu on myös siirtymässä vahvasti kaupunginosatasolle ja työpaikkojen sekä innovaatioiden maantiede on siirtymässä yksipuolisista tiede- ja businesspuistoista kaupunkien keskustoihin ja välittömään läheisyyteen.

Onko asia jo ajankohtainen suomalaisellekin kaupunkipolitiikalle? Tätä pohdin uudessa blogikirjoituksessani: Changing Work Patterns and the Rise of Urban Innovation Districts – The Future in Finland?

Timo Hämäläinen