Blogi: Smart Countryside – suurta tahtoa, isoja toiveita ja taitovajetta

”Mutta melkein puolella meidän kunnan yrittäjistä ei ole sähköpostiosoitetta.”

Vuoden mittainen tutkimusretkemme digitalisoituvaan maaseutuun ei alkanut viime keväänä lupaavasti. Sähköistä kyselyä oli tarkoitus lähettää maaseudun yrittäjille mutta kunnan X elinkeinojohtajan huomio palautti lähtöruutuun, tai oikeastaan pari askelta siitä taaksepäin. Matkaan oli lähdetty pontevasti. Ajatus siitä, että Suomessa syntyy Smart Countrysidea, hajautettuja ratkaisuja vähäväkisessä ja pitkien etäisyyksien maassa oli mitä inspiroivin (erityisesti kun monet Smart City -konferenssit alkoivat olla jo puhkikaluttuja). Mutta nyt ei siis auttanut muuta kuin alkaa nuolemaan perinteisen postikyselyn kuoria kiinni ja palata perusseikkoihin.

Tutkimusretkemme päähavainto on, että tahtoa digitalisaatioon maaseudulla on yllin kyllin mutta ensinnäkään tietoliikenneinfra ei ole kaikin paikoin toiveiden tasolla ja toisaalta taito hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia on vielä vajavaista.

Asenne digitalisaatioon on (ainakin ollut) – digimuotoisesti esitettynä – joko ykkönen tai nolla. On niitä tyyppejä, jotka ottavat digin ilolla vastaan. Esimerkiksi moni maatila on jo digitalisaation raskassarjalainen, varsinainen tietotehdas tai -varasto. Silti emäntä ja isäntä painiskelevat valitettavan usein edelleen myös mappikasan kanssa. Moni tekee sujuvasti paikasta riippumatonta työtänsä toimivien yhteyksien päässä. Edelläkävijäyrityksiä on silti harvassa, niitä pitäisi vielä enemmän tuoda ilmoille ja ruokkia. Toisella puolella ovat ne yritykset, jotka eivät vieläkään käytä alkeellisintakaan digitaalista välinettä joko haluttomuuttaan tai osaamattomuuttaan. Asukkaiden sähköistä pääomaa kartoitettaessa digisyrjäytyminen, eli huoli siitä, jakaako digi vielä syvemmin maaseutua kahtia, puski yhä vahvemmin läpi. Taitojen puute tuli yhä enemmän esiin, vaikka monessa mummonmökissä täppäillään pädeja ja älypuhelimia yhtä tottuneesti kuin missä tahansa hipsterikahvilassa. Suosituksemme alkoivat painottumaan tämän havainnon kautta perustaitojen opettamiseen.

Ensimmäinen töyssy digimatkassa olivat infran pullonkaulat. Toki perusinfra tietoliikenteelle on Suomessa tyydyttävä, mutta katveet ja katkokset turhauttavat. Saariston poukamissa jaetaan maksa-kun-jaksat-maksulappuja sadoille veneilijöille kun maksupäätteen mokkula ei saa signaalia. Mökeillä kurotellaan kännykkää kannonnokassa. Mutta pelkkä infran perään itkeminen ei auta. Vielä isompi töyssy kehityksessä on se, että vaikka monilla maaseutumaisilla alueilla on giganttisen leveää kaistaa käytössä, eivät kaistat vielä täyty palveluista. Mutta mitä tutummaksi erilaiset digitaaliset palvelut tulevat, sitä enemmän niitä osataan myös vaatia. Erityisesti terveydenhuoltoon liittyvät nopeaa ja luotettavaa yhteyttä edellyttävät palvelut kehittyvät nopeasti.

Vuoden mittaan kuulimme digikahviloissa ja tulevaisuusverstaissa, kuinka arjen pienet ongelmat ja niiden ratkaisut puhuttivat. Näitä voidaan ratkoa digitalisaatiolla näpsäkästi. Maaseudun vahvuus on ollut perinteisesti yhteisöissä ja jakamisessa. Digitalisaatio toki tuo niihin tason lisää ulottuvuuksia ja laventaa näkymiä. Toiminnassa hyödynnetään globaaleja sovelluksia ja alustoja, yhä vähemmän viritellään omia kotikutoisia ratkaisuja. Samalla takoi takaraivossa ajatus: onko maaseudun ongelma myös arjen ongelmiin sotkeutuminen, pieni ajattelu? Missä ajatellaan ja tehdään isosti, missä hypätään yli siitä missä aita on korkein?

Maaseudulla pyörii paljon ihmisiä. Monet hakevat edelleen inspiraationsa ja ajattelun laajemmat kaaret maaseutumaisista ympäristöistä. Kaupungeissa he ovat jo tottumassa digitaalisen jakamistalouden kommervenkkeihin. Myös maaseudun talous myös muuttumassa yhä enemmän alustataloudeksi. Syvälle urautuneen mökkimatkan sijaan tehdään pistokeikkoja eri puolille maaseutua. Tässä alustataloudessa maaseudun digitalisaatio voi olla ison loikan paikka. Pistäytyjien palveluketjut on saatava kuntoon: liikkumis-, majoitus-, ruokailu-, työskentely- ja virkistäytymismahdollisuuksien sekä päälle vielä elämyksien on löydyttävä sähköisessä muodossa. Samalla tulee päivitys myös kanta-asukkaiden palveluihin.

Suomalainen maaseutu on vielä digiloikan vauhdinottovaiheessa, ja lankku lähestyy vinhaa vauhtia. Lähivuodet ovat ratkaisevia maaseudun kytkemiseksi kauttaaltaan digitalisaatioon. Jos se ei onnistu, on suurempi vaara, että sekä maamme että maaseutumme jakautuu vielä selvemmin kahtia niihin, jotka ovat mukana ja niihin, jotka ovat tippuneet kelkasta.

VNTEAS Smart Countryside -hankkeen loppuraportti julkaistaan 25.1.2017. Lisää tietoa hankkeesta osoitteessa www.mdi.fi/smartcountryside