Blogi: Nähdä Napoli ja omaksua huokoisuus

Timo Hämäläinen

Vierailin kesällä Napolissa enkä ole sittemmin saanut sitä mielestäni. Pizzasta ja pahamaineisesta mafiastaan tunnettu kaupunki herättää ristiriitaisia tunteita. Se yllättää paitsi kauneudellaan, myös erityislaatuisella todellisuudellaan.

Kapeat ja labyrinttimaiset kadut kuhisevat sekalaisen seurakunnan virroista ja ryppäistä. Moottoriliikenne on sekä meluisaa että kaoottista. Useampaa matkustajaa kuskaavia moottoripyöriä saa väistellä milloin missäkin. Monet rakennukset ovat rapistuneen oloisia, jotkut lähes romahduspisteessä. Kaduilla on roskaa ja likaa, seinillä graffiteja. Katoilla kasvaa ruohoa ja puunversoja. Katukalusteet ovat sekalaisesti aseteltu ja hoitamattoman oloisia. Starbuckseista ja monista muista turistin turvasatamista ei näy vilaustakaan.

Tunnelma on jokseenkin sekasortoinen. Moni pitääkin kaupunkia vihoviimeisenä paikkana.

Itse näen Napolissa jotakin futuristista.

napoli

Kaupungin anarkistista ilmapiiriä ei toki pidä yliromantisoida, mutta olen kuitenkin samoilla aaltopituuksilla saksalaisen filosofi Walter Benjaminin kanssa. Hän kierteli Napolia noin sata vuotta sitten ihaillen sen ”huokoisuutta” (porosity). Tällä hän tarkoitti eri kaupunkitiloja ja rakenteita improvisoiden (uudelleen)käyttöön ottavaa ja uusivaa kaupunkielämää, jossa tilat ja toiminta limittyvät alati keskenään.

Tästä näkökulmasta katsoen Napolia voi tarkastella harvinaislaatuisen vuorovaikutteisena ja kompleksisena kaupunkisysteeminä. Se on rakentunut ja uudistuu orgaanisesti paikallisten toimijoiden tarpeista, alhaalta ylöspäin. Tällaiseen urbanismiin liittyy kaupungeissamme kaivattuja myönteisiä ominaisuuksia: osallisuutta, yhteisöllisyyttä, uutta luovaa toimintaa ja talouden paikallisuutta.

Napoli on tietysti muuttunut Benjaminin ajoista, mutta henki on jäljellä.

Kivijalat ovat pullollaan paikallisia palveluja. Sekaisin on vanhaa ja uutta, baareja, Michelin-palkittuja pizzerioita, autokorjaamoja, lihapuoteja, luovasti sisutettuja paikallisten suunnittelijoiden liikkeitä, ja ties mitä.

Samalla kaikkea mahdollista tarjoavat katumarkkinat vyöryvät pitkin kapeita kujia. Osaa pyörittävät hiljattain saapuneet siirtolaiset, myyntipisteinään vain kangas kadulla tai itsetehty ruokakärry. Kojujen seassa seisoskelee savukkeita yksittäin tai askeissa laatikoista kauppaavia myyjiä. Jotkut ostoskadut hämärtävät katumarkkinoiden ja perinteisemmän myymälän raja-aitoja pitkälle kadulle levitetyin hyllyin.

Asuinkaduilla ei ole vain asuntoja kerrostaloissa, vaan niillä kulkiessa monesti tuntuu kuin olisi tunkeutunut jonkun pihamaalle. Katutason asunnot avautuvat kirjaimellisesti suoraan kadulle ja ihmiset ripustavat pyykkinsä kuivumaan pitkin kadunvarsia. Ylemmistä kerroksista saatetaan laskea naruun kiinnitetty ämpäri tavaroiden hilaamiseksi ylös tai alas. Asuntojen lomassa on pikkuruisia olohuonemaisia kahviloita, joissa aikuiset istuskelevat seurustelemassa nuorempien pelatessa jalkapalloa keskellä katua. Tai sitten joku on vain kärrännyt kalusteensa kadulle.

Napolissa seikkailu vie ajatukset aikaan ennen kuin rationaalinen ajattelu otti kaupunkien sekaisuudesta ja epäjärjestyksestä niskaotteen viime vuosisadalla. Sen jälkeen kaupunkien kehitystä on ohjattu ja kontrolloitu korostuneesti ylhäältä alaspäin. Kompleksisuus ja dynaamisuus vaihtuivat järjestelmällisyyteen ja pysähtyneisyyteen, mikä näkyy esimerkiksi kaavoituksen täsmällisissä tavoitteissa osoittaa eri toimintoja omille paikoilleen ja suunnitella alueet ”valmiiksi”.

Rationalismin huumassa moni kaupunkiemme ”napolilaista” kaupunginosaa siivottiin asukkailta suuremmin kyselemättä puskutraktorien avustamana steriileiksi betonilähiöiksi. Helsingin kantakaupunkikin oli kokea saman kohtalon, kunnes Vilhelm Helander & Mikael Sundman kuuluisasti kyseenalaistivat toimet pamfletillaan ”Kenen Helsinki?”.

Voimistuvan kritiikin saattelemana ylhäältä alas sanelu on hiljalleen lieventynyt ja kaupunkilaisille on annettu tilaa olla mukana kaupunkien kehittämisessä. Valta on kuitenkin pysynyt vahvasti hallinnon hyppysissä: ensin suunnitellaan ja sitten kysellään kaupunkilaisilta mielipiteitä.

Nyt käsillä vaikutta olevan uusi murroskohta. On alettu kohista kaupunkiaktivismista, uudenlaisesta toimijasektorista, joka on löytänyt tilapäisyyteen, suoraan toimintaan ja internetin mahdollisuuksiin perustuvalla toimintalogiikalla tapoja ohittaa hallintokoneisto.

Tämän seurauksena on syntynyt esimerkiksi ennennäkemättömällä tavalla energisoivia katufestivaaleja, koko kaupungin laajuista kirpputoria ja kekseliäitä pop-up-ravintoloita. Nämä ovat hetkellisesti tuoneet kaupunkeihin, erityisesti Helsinkiin, napolilaista kaaoksen ja vapauden tunnelmaa.

Menestystarinoiden myötä monella paikkakunnalla on herännyt ajatus edistää naapurustoja omaehtoisesti kehittävää toimintaa. Erinomaista, mutta keskustelu kaupunkilaisten näköisestä kaupungista ei lakkaa yhden katufestivaalin sallimiseen.

Palataan Napoliin. Yksi keskeinen tekijä kaupungin edelleen tunnistettavan ”huokoisuuden” taustalla on marginalisoitunut julkishallinto. Balanssi ylhäältä alaspäin suuntautuvien intressien ja ruohonjuuritason toiminnan välillä on suunnittelemattomasti muovautunut asentoon, jossa paikalliset toimijat ovat varsin vahva voima kaupungin arjen rakentamisessa.

Asetelma avaa uuden näkökulman osallisuuskeskusteluihin. Minkälaisella mallilla meidän suunnallamme voidaan piirtää optimaaliset kaupunkilaislähtöisen ja kaupunkivetoisen lähiympäristön kehittämisen rajat?

Valmista tapaa edetä asiassa ei ole olemassa. Edessä on loikka tuntemattomaan.

Napolin esimerkki kuitenkin havainnollistaa, että tärkeä ulottuvuus on hallintokoneiston vetäytyminen taka-alalle ja sen seurauksena lisääntyvän ”sekasorron” sietäminen. Samaan aikaan ei voi sekä tiukasti pyrkiä kontrolloimaan kaikkea että odottaa ruohonjuuritasolta laajamittakaavaisesti ketteriä ja innovatiivisia kaupunkeja paremmiksi muovaavia ratkaisuja ja resursseja.

Tarvitaan rohkeita kokeiluja ja tunnusteluja siitä, miten naapurustojen kehittämisen voisi kääntää päälaelleen yhteistyössä asukkaiden, yksityisen sektorin ja eri hallinnonalojen kanssa. Aloitteiden tulee useammin lähteä muualta kuin virastojen siiloista, ja hallinnon roolina on korostuneesti oltava toiminnan ja ideoiden tukija.

Napolin kaltainen avoin, paikallisuuden ja rikkaan kaupunkielämän luonnehtima kaupunki saattaa ensihätään kuulostaa utopialta. Mutta se on kehittynyt omankaltaisekseen vuosisatojen saatossa ja meillä vasta aloitellaan.

Timo Hämäläinen