Blogi: Kouluverkkoja myllerretään Suomen kunnissa

Suomessa on viime vuosina lakkautettu kouluja vauhdilla. Vuonna 2017 laskettiin peruskoulujen määrän puolittuneen noin 25 vuodessa. Lähtökohtaisesti on pyritty lakkauttamaan huonokuntoisia ja pieniä kouluja. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2018 lopulla alle 50 oppilaan kouluja oli 338 eli kaikkiaan 22 prosenttia Suomen kaikista alakouluista. Kymmenen vuotta aiemmin osuus oli 34 prosenttia. Lukioita on Suomesta kadonnut kymmenen vuoden aikana 65. Suurin osa lukioiden vähenemisestä on tähän asti tapahtunut suurissa kaupungeissa, joissa on lukioita yhdistetty isommiksi kokonaisuuksiksi. Jossain päin Suomea sekä oppilasmäärän että valtionosuuksien pienennyttyä on kipuiltu jopa alle 50 opiskelijan lukioiden ylläpitämisellä. Hyvin pienen lukion toiminnassa on vaikeaa ja kallista ylläpitää laajaa kurssitarjontaa. Varsin suppea kurssitarjonta vaarantaa opiskelijan valinnan mahdollisuuksia. Kunnissa ainoan lukion olemassaoloa on kuitenkin pidetty sivistyksen merkkinä, joten siitä pyritään pitämään kiinni.

Koulutuksen pääasialliset kustannukset muodostuvat koulutiloista ja henkilöstökuluista. Kouluverkon ylläpitämisen haasteena ovat ensisijaisesti pienenevät ikäluokat ja koulurakennusten huono kunto. Tuntuu luontevalta ehdottaa koulun lakkauttamista, jos koulurakennus kaipaa kunnostusta, ja samaan aikaan ennustetaan oppilaiden jo ennestäänkin pienen määrän pienenevän vielä lisää tulevaisuudessa. Oppilaat bussitetaan silloin seuraavaksi lähimpään kouluun, jolloin se saadaan pidettyä hengissä.

Koulu keskellä kylää on suomalainen idylli. Yhteisönsä keskellä olevalla koululla on kuitenkin opetustehtäväänsä suurempi merkitys. Mikäli lakkauttamisuhan alla oleva koulurakennus on suht hyvässä kunnossa, mutta sen käyttö vain koulutuksen järjestämiseen todetaan liian kalliiksi, voisi tiloille pohtia muutakin käyttöä. Voitaisiinko niitä hyödyntää esimerkiksi kuntalaisten olohuoneena tai kulttuurin ja liikunnan keskuksena mahdollisen vuokraustoiminnan lisäksi? Usein koulun tiloja käytetäänkin kylän monitoimikeskuksena, ja siellä toimii opetustuntien ulkopuolella monenmoista harrastuspiiriä ja tapahtumaa. Koulun yhteydessä voi sijaita kirjasto, mutta voisiko siellä olla muutakin opetuksen kanssa samanaikaista palvelua?

Koulujen opetushenkilöstön optimimäärää voidaan kuntatasolla laskea oppilasmäärän mukaan. Lisäys ja variaatiot optimiin tuovat lisää kustannuksia. Voisiko opetushenkilön liikkumista lisätä, niin että oppilaat voisivat käydä koulua omassa lähikoulussa? Voitaisiinko digitalisaatiota hyödyntää siten, että etäpisteessä tultaisiin toimeen pienemmälläkin henkilöstömäärällä? Opetus voisi olla osittain etäopetusta. On uumoiltu, että helpotusta henkilöresurssiin voitaisiin saada jopa hologrammiopettajista. Toisaalta pitääkö opetustoimintaa varten olla aina oma erillinen koulurakennuksensa, vai voitaisiinko ajatella ennemminkin kunnan tarjoamaa opetuspalvelua, joka voisi toteutua vaikka vuokralla olevissa muissa tiloissa?

Suomessa on muutamia kuntia, pääasiassa isoja kaupunkeja, joissa haaste on päinvastainen. Tarvitaan lisää koulutiloja ja usein nopeasti. Näissä kunnissa oppilasmäärät kasvavat joskus ennusteitakin nopeammin, yleensä muuttoliikkeen seurauksena. Toisaalta koulutilojen kunto voi olla niin huono, usein havaittujen sisäilmaongelmien tai rakenteellisten heikkouksien vuoksi, että koulutilasta on lähdettävä nopeastikin, jopa kahden viikon varoitusajalla. Koulutilat voivat kasvavassa kunnassa sijaita myös tarpeeseen nähden väärässä paikassa.

Olen seurannut läheltä kotikaupunkieni Salon ja Espoon kamppailuja. Kummallakin on omat haasteensa. Salo kipuilee vielä kuntaliitosten jälkimainingeissa. Ei ole helppoa sopeuttaa kymmenen kunnan palveluita Nokian suuruuden jälkeiseen aikaan. Alueeltaan laajan kunnan reunamilta tuntuisi järkevältä lakkauttaa liian pienikokoinen koulu, kun jo koulurakennuksen ylläpitokin tulee kalliiksi. Espoo taas kasvaa koko ajan, ja Espooseen muuttaa nimenomaan lapsiperheitä. Monet muuttavat uusille asuma-alueille, joihin pitää järjestää uusia paikkoja opetukselle. Espoo on myös kärsinyt epäilemättä vauhdilla rakennettujen koulurakennustensa huonosta kunnosta ja joutunut siirtämään oppilaita väliaikaisiin tiloihin korjausten ajaksi vuosittain jopa kymmenen koulun verran.

Suomi ei ole yksin tämän ongelmansa kanssa. Kansainvälisissä konferensseissa ja julkaisuissa on nähtävissä sekä vastaavia haasteita että luovia ratkaisuja. Vierailin kutsuttuna puhujana viime marraskuussa sekä koulutusmyönteisyyttä kehittävässä teollisuuskaupungissa Saudi-Arabiassa että kouluarkkitehtuurin messuilla Skotlannissa, jossa koettiin hyvin samanlaisia haasteita, mutta jossa päättäjät ovat vielä kovin konservatiivisia kokeilemaan uutta. Suomi ja jälkimmäisessä myös Tanska ovat maita, joista he halusivat oppia uutta. Toisaalta, kun kulkee avoimin mielin, on matkoilta aina jotain sellaista tuotavaakin, jota voi ajatella sovellettavaksi meilläkin.

Mikä sitten neuvoksi kunnalle, joka kamppailee kouluverkko-ongelmien kanssa? Kouluverkkoa ei kannata ratkaista vain koulupalvelujen järjestämisen osalta, vaan koulujen merkitys koko yhteisön toiminnallisena keskuksena ehdottaa ratkaisujen pohdintaa kunnan kannalta laajempana kysymyksenä. Monesti koulun lakkauttaminen voi olla suurikin tragedia yhteisönsä keskuudessa. Asiaa pohdittaessa tulisi miettiä ensi sijassa asukkaiden hyvän elämän edellytyksiä, kunnan elinvoimaisuuden kasvattamista sekä kustannustehokkaita, joustavia ja kestäviä tilaratkaisuja. Kysymyksiä on paljon, mutta tuskin on olemassa yhtä patenttiratkaisua, joka sopisi monille. Paras tulos saadaan, kun sitä haetaan osallistavalla prosessilla ja mukana ovat viranhaltijoiden lisäksi vahvasti myös asioista päättäviä poliitikkoja. Lisäksi asianosaisille, koulujen henkilöstölle, kuntalaisille ja jopa opiskelijoille on hyvä varata mahdollisuus tavalla tai toisella osallistua jo valmisteluvaiheeseen.

Voisiko MDI olla apuna ratkomassa teidän kuntanne haasteita?

Kirjoittaja

Kristiina Erkkilä on koulutuksen ja kaupunkikehittämisen kokenut asiantuntija.