Alkuun pieni hiljainen uutinen: Suomessa on saavutettu poliittinen sopu siitä, että enää ei rakenneta Suomeen itsehallintoalueita (juuri kun opimme kutsumaan niitä sympaattisesti IHAiksi, ja samalla mietimme mitä muita Nalle Puhin hahmoja tähän näytelmään olisi voinutkaan keksiä), vaan rehellisesti maakuntia. On siis tulossa maakuntalaki ja maakuntauudistus. Samassa rytäkässä uudistuu valtion aluehallinto ja keskushallinto. Suomeen tulee kolmas vahva hallinnollinen taso, eli kehittämisen kolmiulotteisuus on jatkossa valtio-alueet-kunnat. Alueellista tasosta ei ole tulossa vain hallinnollinen taso, vaan myös jämerästi vankistuva alueellisen kehittämisen taso.
Maakuntauudistus mullistaa alueellista kehittämistä enemmän kuin maakuntien perustaminen 1990-luvulla. Alueellinen kehittäminen ja kehittämispolitiikka on samalla kalibroitava uudelleen. Mielenkiintoinen kysymys on miten valtion, alueen ja paikallisen tason tehtävät ja roolit kehittämisessä muuttuvat. Valtion rooli ohenee. Tällä ja tulevilla hallituskausilla valtiota ei enää vanhaan malliin huudella rahoittajaksi tai sopimuskumppaniksi mukaan, vaan kehittämiseen laitetaan vauhtia kansainvälisillä ja yksityisillä rahoituslähteillä ja uusilla toimintatavoilla. Valtion tehtäväksi jää tilan antaminen normien purkamisen kautta. Alueellinen taso vankistuu. Soten lisäksi maakunnalliselle tasolle on tulossa alueiden kehittämisen ja kasvun kannalta keskeisiä tehtäviä, mm. ELYistä. Paikallisen tason vahvistuminen tai keveneminen on suurin kysymysmerkki. Paikalliselle tasolle sälytetään jatkossa laajaa elinvoiman vahvistamista, ei enää tasapainoisen palvelukoneen pyörittämistä. Ne kunnat ovat voittajia, jotka nopeimmin luovat nahkansa ja löytävät uuden roolinsa.
Tämän valtio-alueet-kunnat-kolmiulotteisuuden lisäksi on kuitenkin olemassa todellisuuden kolmiulotteisuus, jonka tasot ovat paikka-työssäkäyntialue-maailma. Paikalliset paikat ovat ihmisille kaikkein tärkeimpiä ympäristöjä, identiteettikohteita. Arki taas pyörii kolmiossa asuinpaikka – työpaikka – kaupat ja harrastukset (omat ja jälkikasvun), useimmille suomalaisille tämä elinpiiri on toiminnallisen kaupunkiseudun eli työssäkäyntialueen tasolla. Kun maakuntauudistusta ja kehittämistä mietitään, on muistettava, että kehittäminen kiteytyy myös jatkossa paikkoihin ja toiminnallisten seutujen tasolle. Suomennettuna: lähivuosina on mietittävä miten neloskierteellä (julkinen sektori – oppilaitokset – yritykset – ihmiset) kehitetään paikkoja ja miten toimii kuntien välinen yhteistyö toiminnallisten alueiden tasolla. Nämä tasot on muistettava myös maakuntauudistuksen tiimellyksessä. Kolmas taso on globaali: maailman ja talouden kehittymisen trendit (ks. Sitran megatrendit 2016 -raportti) eivät rajoja tunne, ja niiden aallot tunkeutuvat yhä syvemmälle meidän jokaisen arkeen, oli kyse sitten siirtolaisuudesta tai ilmastonmuutoksesta. Kehittämisen 3D-lasit eivät saa sulkea silmiä todellisuuden kolmiulotteisuudelta.
Janne Antikainen