Blogi: Jatkuva oppiminen – jatkuvasti esillä

Jatkuva oppiminen on ollut Suomessa koulutuspolitiikan asialistan kärjessä muutaman vuoden ajan. Puhutaan myös elinikäisestä oppimisesta, jonka edistämistä on selvitetty ainakin 1980-luvulta lähtien. Puhetta on ollut paljon Sipilän ja Marinin hallitusten aikana, mutta näkyvää tulosta on saatu aikaan ehkä vähemmän.

OECD arvioi Suomen jatkuvan oppimisen tilaa vuonna 2020. Paljon tuli kiitosta, mutta parannettavaakin löytyi. Suomessa heikon pohjakoulutuksen saaneet osallistuvat vähän aikuiskoulutukseen. Suomen aikuiskoulutus on kovin tutkintokeskeinen, ja ei-tutkintomuotoisen koulutuksen markkinat ovat kehittymättömät. Aikuiskoulutuksen rakenne on hajanainen.

Marinin hallituksen näkyvin – ja paljon keskustelua herättänyt toimi – on ollut perustaa jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus opetushallituksen yhteyteen 1.8.2021 lähtien. Pyrkimyksenä on opetus- ja kulttuuriministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteinen ohjaus uuden keskuksen toimintaa varten. Voiko se aidosti onnistua: näiden ministeriöiden välillä on vuosien varrella ollut paljon kitkaa. “Ken elää, hän näkee.”

Jos uudesta palvelukeskuksesta muodostuu pysyvä ankkuri jatkuvan oppimisen kehittämisessä, se ansaitsee paikkansa. Paljon riippuu myös toimintakulttuurista, joka palvelukeskukselle muodostuu.

Ratkaiseeko kansallinen palvelualusta sen, miten aikuisten osaamista pitää kehittää?

Suomessa puuttuu kokonaiskuva jatkuvan oppimisen toimijoista. Tutkintomuotoista koulutusta kyllä järjestetään eri koulutusasteilla, ja niiden koulutuspaikkoja aikuiset ovatkin vallanneet niin ammatillisessa koulutuksessa kuin korkeakoulutuksessa. Mutta lyhyempikestoisen koulutuksen tila vaihtelee aloittain paljon.

Suomi tuntuu olevan aika lailla syrjässä eurooppalaisista jatkuvan oppimisen virroista. Maailman talousfoorumi (WEF) on nostanut esille tarpeen uudelleenkouluttaa (reskilling) työvoimaa laajasti ja parantaa sen osaamista (upskilling). Tämän taustana ovat työelämän uudet vaatimukset ennen muuta digitalisaation ja uusien työpaikkojen muodostumisen kautta.

EU seuraa samaa linjaa. EU:n massiivisen elvytysohjelman yksi lippulaiva on laaja panostaminen sekä uudelleenkoulutukseen että osaamisen parantamiseen. Taustalla on lähinnä ammatilliseen koulutukseen liittyvä Skills Agenda, mutta siihen näyttää liittyvän myös keskustelu osaamismerkkien (micro credentials) asemesta jatkuvasta oppimisesta. Se taas on lähtenyt liikkeelle korkeakoulusektorilta.

EU:n elvytysohjelmassa kohdistetaan mittavia resursseja niin udelleenkoulutuksen kuin aikuisten osaamisen tason parantamiseen. Suomen vastaus tähän on jatkuvan oppimisen palvelualustan luominen, jonka kehittämiseen kansallisessa elvytysohjelmassamme on varattu merkittävä rahoitus. Meillä ei kuitenkaan ole kunnollista analyysiä siitä, millaisia uudelleenkoulutustarpeita tai osaamisen kehittämistarpeita aikuisväestöllä on.

Jatkuvan oppimisen kenttä muuttuu mutta tarvitsee selkeyttä

Olisi tärkeää, että ei-tutkintomuotoisen koulutuksen käsitekenttä selkiäisi. Keskustelussa vilisevät diplomit, osaamismerkit ja sertifikaatit, ja niitä voidaan nykyisin tulkita eri tavoin ammatillisessa koulutuksessa tai korkeakouluissa. Aikuisen ihmisen ja työnantajien olisi kumminkin hyvä tietää niiden täsmällinen sisältö.

Ripaus markkinamekanismia voi myös olla eduksi, ja siitä liikunta- ja hyvinvointiala on hyvä esimerkki. Vielä 1990-luvulla kukaan ei tuntenut käsitettä “personal trainer”, sitten tuolla nimikkeellä toimivia ihmisiä alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella. Monet aikuiset tai työnantajat ovat sittemmin ostaneet palveluja heiltä: on syntynyt uusi markkina. Alan osaamisvaatimuksia on ilmeisesti selkeytetty omavalvonnan kautta.

COVID-pandemia on ollut suuri shokki, josta toivutaan maapallon eri osissa eri tahtiin. Suomessa siirtymä luokkahuoneista ja kampuksilta etä – ja verkko-opiskeluun sujui teknisessä mielessä hyvin. Jatkuvan oppimisen kenttä muuttuu pandemian jälkeen jollakin pysyvällä tavalla. Ikuisena optimistina uskon, että se avaa enemmän mahdollisuuksia kuin luo uhkia.

Pyrimme omalta osaltamme luomaan selkeyttä sekä jatkuvan oppimisen että koulutusmarkkinoiden kentälle. JOUSTE-hanke (Jatkuvan oppimisen uusien nopeavaikutteisten toimien seuranta- ja vaikuttavuustutkimus) tuottaa tietoa jatkuvan oppimisen uudistuksen sekä työllisyysasteen noston tueksi. KARMA-hankkeen (koulutusmarkkinat Suomessa) päätavoitteena on kuvata Suomessa markkinaehtoisesti toteutetun työikäiselle aikuisväestölle suunnatun ja työelämän tarpeisiin vastaavan koulutuksen laajuutta ja tarjontaa.

Kysy lisää

Tapio Varmola

Blogi: Naisten tietotyö maaseudulla – utopiaa, unelmaa vai toteutumatonta potentiaalia?

Etätyön ja paikkariippumattoman työn yleistymisen myötä odotukset tietotyön yleistymisestä maaseudulla ovat myös kasvaneet. Hypoteesinä on ollut se, että jos tietotyötä voi tehdä mistä tahansa, ihmiset siirtyvät maaseudulle.

Käytännössä tämä hypoteesi ei kuitenkaan ole toteutunut, ainakaan vielä. Vaikka korona-aika onkin muuttanut maan sisäistä muuttoliikettä, kaikki kunnat ja maaseudut eivät ole tästä hyötyneet yhtäläisesti. Erityisesti keskisuuret kaupungit ja kaupunkien kehyskunnat ovat saaneet runsaasti muuttovoittoa. Myös Lappi on saanut uusia asukkaita. Harvaan asuttu maaseutu ja ydinmaaseutu eivät ole hyötyneet muuttoliikkeestä samassa mittakaavassa, vaikka yksittäisiä tarinoita riittääkin eri puolilta maata.

Lue lisää Blogi: Naisten tietotyö maaseudulla – utopiaa, unelmaa vai toteutumatonta potentiaalia?