Oletko koskaan miettinyt mistä sinun ammattiylpeytesi muodostuu? Silloin tällöin on ilo törmätä korkeaan ammatilliseen intohimoon, jonka kivijalkana on vahva ammattiylpeys. Tässä on muutama esimerkki, joita itse arvostan.
Todellista ammattiylpeyttä on se, että pihanrakentaja tulee vuoden kuluttua pyytämättä tarkistamaan tekemänsä kivetyksen laadun ja korjaa roudan painamat kivet. Tämän lisäksi pihanrakentaja pyytää asiakasta olemaan yhteydessä, jos kivetyksessä ilmenee jotakin virheitä. Arvatkaa, olenko suositellut tätä kaveria kaikille, jotka aikovat myllätä pihaansa ja tarvitsevat siihen ammattilaisen apua?
Todellista ammattiylpeyttä on se, että opettaa uudelle marjatilansa työntekijälle, miten mansikka poimitaan oikeaoppisesti niin, ettei marjaan kosketa ja sen maku säilyisi mahdollisimman pitkään tuoreena. Oikeaoppinen poimintatapa hidastaa työntekijän työtä, mutta mitä vielä, marjatilan omistaja maksaa palkan tunneissa, ei poimitun marjamäärän mukaan. Arvatkaa, miltä tilalta ostan kesäisen mansikkasatsini?
Todellista ammattiylpeyttä on se, että tarjoilija tuo pöytäseurueelle ruuat lämpiminä, juuri sellaisina kuin ne on tilattu ja tarjoilee annokset kyselemättä oikeille henkilöille. Kun nämä kolme kohtaa ovat kunnossa, on hyvin todennäköistä, että myös muut asiat on ravintolassa viimeisen päälle hoidettu. Tällaisissa ravintoloissa on ilo vierailla. Muuten, tällaista ammattiylpeyttä voi toteuttaa missä tahansa ravintolassa.
Olen aikuisena ymmärtänyt, että isovanhempani opettivat minulle jo lapsena, mitä on ammattiylpeys ja miten sitä voi mitata. Ei ole väliä mitä työtä teet. Vain sillä on väliä, miten työsi teet. Eikä ole olemassa kuin kaksi tapaa, miten työnsä voi tehdä – hyvin tai huonosti. Tämän arviointiin paras mittari on peili. Työpäivän jälkeen onkin hyvä ottaa peili käteen, joko henkisesti tai fyysisesti, tuijottaa omiin silmiin ja kysyä: Miten meni niin kuin omasta mielestä?
Jarl Matti Anttila
Jakamon ja MDI:n perustajajäsen
Kolumni on julkaistu kaupunkilehti Eparissa keskiviikkona 25.5.2016.